Kotimaiset kolmen pikamatkan taitajat - kärkiniminä Pursiainen, Karttunen ja Hartonen


Torstaina Etusuoralla vertailtiin maailman parhaita yleissprinttereitä. Tänään tarkastellaan suomalaisia pikajuoksijoita, jotka ovat kunnostautuneet sekä 100, 200 että 400 metrillä.
Jukka Moisio: 27.03.2016 17:18Yleisurheilu
Kotimaiset kolmen pikamatkan taitajat - kärkiniminä Pursiainen, Karttunen ja Hartonen
Mona-Lisa Pursiainen (Wikimedia Commons by Gustavo Pallicca).

Karttunen ja Pursiainen Kalevan kisojen mitalirohmuja


1900-luvun alkuvuosikymmeniltä löytyy useita kolmella pikamatkalla Kalevan kisoissa pärjänneitä, mutta hieman mielivaltaisesti tässä artikkelissa tarkastellaan vain sotien jälkeistä aikaa. 1940-luvun jälkeen jokaisen pikamatkan SM-kultaan ovat pystyneet Voitto Hellsten, Pentti Rekola, Ossi Karttunen, Aulikki Jaakkola (o.s. Lehmijoki) sekä Mona-Lisa Pursiainen (o.s. Strandvall).

Sotien jälkeen kukaan mies ei ole samana vuonna kyennyt voittamaan sekä 100, 200 että 400 metrin SM-kultaa. Naisista Jaakkola voitti kaikki kolme matkaa Helsingissä 1959 ja Pursiainen Kouvolassa 1970.

1940-luvun jälkeen kaikkiaan yhdeksän miestä ja kahdeksan naista ovat saavuttaneet jonkin värisen mitalin kolmelta pikamatkalta. Tällä vuosituhannella jokaisen pikamatkan SM-mitaleille ovat juosseet Visa Hongisto sekä Ella Räsänen.

Miehistä yhtenä vuonna kolmelle mitalille ovat yltäneet Juhani Kotikoski 1968 ja 1969 sekä Juha Pyy 1984 ja 1987. Naisista Jaakkolan ja Pursiaisen mestaruusvuosien lisäksi Pursiainen ja Pirjo Häggman (o.s. Wilmi) olivat mitaleilla 1969 ja Riitta Salin (o.s. Hagman) 1975.

Eniten pikamatkojen mitaleita ovat keränneet Häggman (25), Karttunen (23) ja Pursiainen (23). Eniten mestaruuksia (14) on Karttusella ja Pursiaisella.
Kalevan kisojen mitaleilla jokaisella pikamatkalla 1940-luvun jälkeen
  100 m 200 m 400 m Yht. Vuodet
Ossi Karttunen 3 + 2 + 0 8 + 3 + 2 3 + 1 + 1 14 + 6 + 3 1966-1979
Voitto Hellsten 3 + 0 + 0 5 + 1 + 1 4 + 1 + 1 12 + 2 + 2 1952-1960
Pentti Rekola 4 + 0 + 1 1 + 5 + 1 1 + 1 + 0 6 + 6 + 2 1956-1962
Visa Hongisto 2 + 0 + 1 4 + 2 + 0 0 + 1 + 0 6 + 3 + 1 2005-2014
Ari Pakarinen 2 + 1 + 0 3 + 2 + 2 0 + 1 + 0 5 + 4 + 2 1991-1999
Tommi Hartonen 0 + 1 + 1 4 + 0 + 0 1 + 0 + 1 5 + 1 + 2 1995-2009
Kari Louramo 1 + 0 + 1 0 + 2 + 2 1 + 0 + 3 2 + 2 + 6 1993-2001
Juhani Kotikoski 0 + 1 + 2 0 + 1 + 1 1 + 4 + 0 1 + 6 + 3 1967-1971
Juha Pyy 0 + 0 + 2 1 + 3 + 1 0 + 3 + 0 1 + 6 + 3 1984-1988


  100 m 200 m 400 m Yht. Vuodet
Mona-Lisa Pursiainen 9 + 3 + 0 4 + 2 + 1 1 + 3 + 0 14 + 8 + 1 1966-1978
Aulikki Jaakkola 3 + 0 + 0 6 + 3 + 0 4 + 0 + 0 13 + 3 + 0 1954-1964
Pirjo Häggman 0 + 1 + 0 5 + 6 + 1 5 + 6 + 1 10 + 13 + 2 1966-1980
Eeva Haimi 0 + 0 + 1 1 + 0 + 0 8 + 0 + 0 9 + 0 + 1 1962-1969
Riitta Salin 0 + 1 + 0 2 + 1 + 4 3 + 2 + 2 5 + 4 + 6 1968-1976
Ella Räsänen 1 + 0 + 0 0 + 3 + 0 2 + 0 + 0 3 + 3 + 0 2009-2012
Marika Lindholm 0 + 1 + 2 1 + 1 + 5 1 + 0 + 2 2 + 2 + 9 1966-1976
Orvokki Manninen 0 + 1 + 0 0 + 2 + 0 0 + 0 + 1 0 + 3 + 1 1965-1967


Pursiainen hallitsee pistetilastoa


Sotien jälkeen sekä 100, 200 että 400 metrin Suomen ennätyksiin ovat pystyneet vain Voitto Hellsten ja Aulikki Jaakkola 1950-luvulla sekä Mona-Lisa Pursiainen 1970-luvulla. Jokainen heistä hallitsi myös samanaikaisesti kolmen matkan ennätystä: Hellsten 1955-1959, Jaakkola 1958-1959 ja Pursiainen 1972-1974.

Seuraavassa tuloksien tarkastelussa huomioidaan myös käsiajat siten, että 100 ja 200 metrillä käsiaikaan lisätään 0,24 sekuntia ja 400 metrillä 0,14 sekuntia.

Suomalaismiesten paras kolmen matkan yhteisaika on 400 metrin SE:n haltijalla Markku Kukkoaholla, jonka 100 metrin ennätys automaattisella ajanotolla on vaatimaton 10,87 ja käsiajalla 10,5. Hän ei esiintynyt kertaakaan Kalevan kisojen 100 metrin finaalissa. Sen sijaan yhteisajassa seuraavilla sijoilta löytyy kolmen matkan SM-mitalisteja.

yht.   100m 200m 400m
77.09 Markku Kukkoaho 10.5h=10.74 20.73 45.49
77.20 Ossi Karttunen 10.53 20.4h=20.64 45.87
77.44 Juha Pyy 10.61 21.08 45.75
77.81 Tommi Hartonen 10.21 20.47 47.13
78.02 Visa Hongisto 10.44 20.56 47.02



IAAF-pisteitä laskettaessa 100 ja 200 metrin SE-mies Hartonen nousee kärkeen. Karttunen pitää kakkossijansa ja Kukkoaho putoaa neljänneksi. Listalle nousee kolmen pikamatkan SM-mitalisti Kari Louramo.

yht.   100m pist. 200m pist. 400m pist.
3324 Tommi Hartonen 10.21 1135 20.47 1147 47.13 1042
3272 Ossi Karttunen 10.53 1031 20.4h=20.64 1121 45.87 1120
3241 Visa Hongisto 10.44 1059 20.56 1133 47.02 1049
3222 Markku Kukkoaho 10.5h=10.74 965 20.73 1108 45.49 1149
3214 Kari Louramo 10.40 1072 20.99 1069 46.64 1073


Naisten puolella 200 metrin SE:n haltija Mona-Lisa Pursiainen on selvä ykkönen sekä yhteisajassa että -pisteissä. Etenkin huippuvuotenaan 1973 aivan maailman terävimpään kärkeen kuulunut Pursiainen kerää selvästi kovemmat pisteet kuin Tommi Hartonen.

yht.   100m 200m 400m
84.85 Mona-Lisa Pursiainen 11.19 22.39 51.27
85.02 Riitta Salin 11.6h=11.84 22.8h=23.04 50.14
85.24 Pirjo Häggman 11.72 22.96 50.56
87.76 Johanna Manninen 11.27 22.93 53.56
87.78 Kirsi Mykkänen 11.98 23.53 52.27


yht. 100m pist. 200m pist. 400m pist.
3512 Mona-Lisa Pursiainen 11.19 1160 22.39 1195 51.27 1157
3391 Pirjo Häggman 11.72 1062 22.96 1146 50.56 1183
3371 Johanna Manninen 11.27 1145 22.93 1148 53.56 1078
3351 Riitta Salin 11.6h=11.84 1023 22.8h=23.04 1130 50.14 1198
3303 Sisko Hanhijoki 11.24 1151 22.81 1159 55.4h=55.54 993


(Jos Ella Räsäsen sarjaan lasketaan hallipistetaulukosta virallisella halliradalla juostut 23,67 ja 52,37, kerää hän 3308 pistettä.)
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta