Unohdettu juoksumatka – kuinka käy ratakympin?
Joonas Lehtinen: 14.05.2015 15:43Yleisurheilu
Flickr.com by seandalaiLauantaina 16.5. Lontoon Parliament Hillin yleisurheilukenttä täyttyy harvinaisen tapahtuman johdosta. Kentällä järjestetään nimittäin 10 000 metrin kisat. Paikallinen seura Highgate Harriers järjestää suuren juoksujuhlan, jonka keskiössä on nykyään niin kovin vähän kilpailtu ratakymppi. Lontoon illassa käydään henkilökohtaisten ennätysten kimppuun suurella joukolla. Lähtölistat vilisevät tuttuja ja tuntemattomia nimiä. Menijää on moneen vauhtiin niin miehissä kuin naisissakin. Kilpailijoita ”ennätysten iltaan” saapuu niin Brittein saarilta kuin myös Manner-Euroopastakin Norjaa ja Ruotsia myöden.
Viime vuonna samaisessa ”The Night of the Personal Bests”-kisassa juostiin ratakymppiä kaikkinensa viiden erän verran. Kilpailun voittajat viime vuoden painoksessa olivat Andy Vernon sekä Jo Pavey.
Kympille kaivataan kunnon kisoja
Tapahtuman suuren suosion taustalla on huutava pula merkittävistä 10 000 metrin ratakisoista. Kansallisten mestaruuskymppien lisäksi Euroopassa kansainvälisen luokan ratakympit ovat Highgate Harriersin kympin lisäksi aika lailla vähissä. Euroopan kenties tasokkaimpana kympin kisana, 10 000 metrin Eurooppa Cupin ohella, on viime vuosina ollut Espanjan ja Portugalin yhteinen mestaruuskymppi, Troféu Ibérico. Kilpailu järjestetään maalis-huhtikuun taitteessa vuorovuosina Portugalissa ja Espanjassa. Tämän lisäksi hyviä kymppejä juostaan hieman vuodesta riippuen Saksan, Belgian ja Hollannin avoimissa mestaruuskisoissa.
Erillisinä mestaruuskisoina Euroopassa
Huomioitavaa näissä 10 000 metrin mestaruuskisoissa on se, että ne juostaan lähes poikkeuksetta keväällä varsinaisista mestaruuskisoista erillisinä kisoina, toisin kuin meillä Suomessa. Tämän taustalla on varmasti useitakin syitä, joista merkittävimpinä lienevät esimerkiksi olosuhteet juuri kymppiä silmäillen. Kevään lämpötilat ovat raastokasta ratakymppiä ajatellen huomattavasti inhimillisemmät kesän kuumiin päiviin verrattuna. Toisaalta merkittävä syy taitaa hyvinkin olla myös se, että erillisenä tapahtumana keväällä järjestettynä nämä kilpailut keräävät enemmän juoksijoita, kuin mitä ne myöhemmin kesällä käytävien mestaruuskisojen lajiruuhkassa keräisivät. Nousisiko Suomessakin mestaruuskympin taso jos se juostaisiin esimerkiksi Toukokuun Kisojen kympin yhteydessä heinä-elokuun helteisen päiväkisan sijaan? Mene ja tiedä.
Kovimmat kympit Yhdysvalloissa
Legendaarisen Hengelon kympin jäätyä unholaan juostaan nykyisellään kovimmat ratakympit Euroopan ulkopuolella. Yhdysvalloissa ja Japanissa juostaan tänä päivänä nopeimmat ajat. Eritoten Kalifornian viilenevissä kevätilloissa on juostu laajalla rintamalla useissa erissä kovia tuloksia. Stanford Invitational, Mt Sac Relays sekä Payton Jordan Invitational ovat viime vuosina olleet kansainvälisesti tarkasteltuna 10 000 metrin ennätystehtaita. Ovatpa suomalaisjuoksijatkin käyneet ottamassa oman osansa näistä olosuhteista. Muun muassa Jaakko Niemisen nimissä oleva kauden kotimainen kärkitulos 29:58:81 on juostu juuri Mt Sac Relaysissä.
Kaikkein kovimmat noteeraukset ratakympillä on parina viime vuonna tehty kuitenkin Prefontainen kisoissa, Eugenessa, jossa juostaan tänäkin vuonna ilahduttavasti kymppiä. Eugenen kymppi näyttääkin ottaneen paikkansa maailman johtavana ratakymppinä 2010-luvulla.
Katoaako kymppi kokonaan?
10 000 metrin juoksun nykyinen näivettynyt tila on aiheuttanut keskustelua jopa siitä, pitäisikö tämä laji pullauttaa kokonaan pois arvokisojen ohjelmasta olympialaiset mukaan lukien. Mikäli laji halutaan jatkossakin nähdä arvokisojen ohjelmassa, on todennäköisesti tapahduttava jonkinlaista muutosta nykyiseen alhon tilaan.
Lopuksi vielä video niiltä ajoilta, jolloin Helsingissäkin juostiin GP-tasolla ratakymppiä.