Elmo Lakka 150 metrin ennätykseen, Elina Kakko ylitti 185


Etusuora: 20.01.2018 20:26Yleisurheilu
Elmo Lakka 150 metrin ennätykseen, Elina Kakko ylitti 185
Liikuntamyllyn 200 metrin hallikarnevaalin lisäksi lauantaina tehtiin hyviä tuloksia muissakin kotimaan halleissa. Jyväskylässä nähtiin kaksi epävirallista Suomen halliennätystä, kun Elmo Lakka juoksi 150 metriä 16,32 ja Veera Perälä 600 metriä 1.33,87. 150 metrillä entinen Suomen nopein aika oli Juho Kaihlajärven 16,44 kahden vuoden takaa. 600 metrillä Perälä paransi Erika Tapion jo 23 vuotta sitten juoksemaa ennätystä 0,53 sekuntia.

Lakka on viime vuodet ollut kotimaan pika-aitojen kärkinimi. Hänen viime kautensa päättyi elokuussa polvivammaan ja leikkauspöydälle. Lakka juoksee hallikauden alussa vain sileitä matkoja.

– Aitakisojen osalta ei ole lyöty mitään lukkoon. Koetan nyt juosta sileitä matkoja, seuraavaksi 60 metriä. Aitoja juostaan jo treeneissä, mutta en ole esimerkiksi ottanut vielä yhtään aitalähtöä. Hallikaudelle ei ole tavoitteita, Lakka kertoi SUL:n tiedotteessa.

600 metrin kisan voittanut Veera Perälä (s. 2000) on ollut kahtena viime kesänä Kalevan kisojen finaalissa 400 metrillä. Ratakierroksen ennätyksekseen hän on juossut 56,09 kesällä 2016.

Joensuun pm-kisoissa tehtiin kaksi hallikauden kärkitulosta, kun Kristiina Halonen (s. 1997) juoksi 400 metrillä halliennätyksensä 56,54 ja Kalle Salminen (s. 1996) leiskautti pituusennätyksensä 747. Salminen on aiemmin hypännyt parhaimmillaan 743 viime kesänä.

Viime kesän alle 20-vuotiaiden EM-edustaja Sara Francis (s. 2000) kohensi Joensuun 60 metrillä ennätystään sadasosalla aikaan 7,62. Vieläkin kovempaa mentiin Turussa, kun Jenna Jokela voitti 60 metriä hallikauden kärkiajalla 7,60.

Turun pm-otteluissa Elina Kakko (s. 1997) ylitti korkeushypyssä hallikauden kotimaisen kärkituloksen 185 matkalla naisten viisiottelun voittoon. Hän sivusi tuloksella neljän vuoden takaista halliennätystään. Viisiottelussa Kakko kokosi ennätyksensä ja hallikauden kärkituloksen 3798 pistettä (60m aj 8,95, korkeus 185, kuula 11,35, pituus 559, 800m 2.47,22). Kakko sijoittui viime kesänä alle 23-vuotiaiden EM-kisojen korkeushypyssä yhdeksänneksi.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta