Huvittavimpia dopingselityksiä - Sotomayor syytti kokaiinikärystään tiedustelupalvelua


Etusuora: 15.10.2016 08:10Yleisurheilu
Huvittavimpia dopingselityksiä - Sotomayor syytti kokaiinikärystään tiedustelupalvelua
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Huippuhiihtäjä Therese Johaugin dopingkäry on ollut yksi viikon puhutuimmista aiheista. Erityisesti sosiaalisessa mediassa norjalaisen antama selitys kärylle on vaikuttanut huvittavalta: norjalainen kertoo käryn syyksi anabolisia steroideja sisältäneen huulirasvan.

On sitä toki selitelty aiemminkin ja mitä eriskummallisimmilla syillä. Etusuora kokosi muutamia yleisurheilumaailman surkuhupaisimpia dopingselityksiä.

1. Korkeushypyn ME-mies Javier Sotomayor ei tyytynyt syyttelemään lääkäreitään, kuten esimerkiksi Norjassa on ollut viime aikoina tapana.

Sotomayor kärähti vuoden -99 Pan-Amerikan -kisoissa kokaiinista ja syytti kärystä yhdessä Kuuban johtaja Fidel Castron kanssa vaatimattomasti CIA:ta. Heidän mukaansa tiedustelupalvelu oli pistänyt kokaiinia hänen ruokaansa.

2. Yhdysvaltalaispikajuoksija Dennis Mitchell jäi kiinni liian korkeista testosteroniarvoista. Miehen mukaan arvot olivat kuitenkin kohonneet luontaisin keinoin: Mitchell sanoi harrastaneensa seksiä useaan otteeseen vaimonsa kanssa sekä juoneensa viisi olutta, mitkä nostivat hänen testosteronitasonsa – olihan kuitenkin vaimon syntymäpäivä.

USA:n yleisurheiluliitto hyväksyi selityksen, mutta IAAF:lla ei ymmärretty syntymäpäivälahjan päälle ja käry jäi voimaan.

3. Saksalainen kestävyysjuoksija Dieter Baumann kärysi nandrolonista ja hänet tuomittiin kahden vuoden kilpailukieltoon. Baumannin mukaan nandroloni ei ollut peräisin apteekin hyllyltä, vaan hammastahnasta, joka oli sabotoitu. Saksan liitto uskoi Baumannia, mutta IAAF ei.

4. Mitchellin ohella seksi oli syynä myös Daniel Plazan käryyn. 20 kilometrin kävelyn olympiavoittaja (1992) Plazan mukaan edellispäivän suuseksi raskaana olleen vaimonsa kanssa nosti miehen nandrolonitasot:

”Kaikkihan tietävät, että raskaana olevat naiset omaavat korkeat nandrolonitasot?”, Plaza totesi äimistyneenä käryn jälkeen.

5. Seiväshyppääjä Shawn Barber antoi positiivisen dopingnäytteen ennen Rion olympiakisoja, kun miehen näytteestä löytyi kokaiinia. Aine ei suinkaan ollut peräisin miehen omasta käytöstä, vaan hänen seuralaisensa käyttämä kokaiini oli siirtynyt seiväsässään intiimien hetkien aikana.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta