Sanna Kämäräinen selkäleikkauksessa - Alisa Vainiolla jalkavaivoja


Etusuora: 11.12.2015 10:26Yleisurheilu
Sanna Kämäräinen selkäleikkauksessa - Alisa Vainiolla jalkavaivoja
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Vastikään Amsterdamin EM-kisoihin valitun kiekonheittäjä Sanna Kämäräisen selkä leikattiin viime perjantaina. Kämäräisen blogin mukaan hänen selkänsä oli vaivannut häntä pitkään, mutta nyt oireet pahenivat niin, että leikkaus oli ainoa hoitovaihtoehto.

- Selkäni magneettikuvattiin torstai-iltana ja tällä hetkellä olen äärimmäisen kiitollinen nopeasta pääsystä huippuhoitoon. Tilannetta seurattiin yö, sillä leikkaus on aina viimeinen vaihtoehto, mutta oireet etenivät siihen malliin, että unettoman yön jälkeen hermoja painanut välilevynpullistuma oli leikattava perjantaina iltapäivällä, Kämäräinen kertoo blogisivuillaan.


Lapinlahden vuoden urheilijaksi valittu heittäjä esiintyi viime kaudella Pekingin MM-kisoissa ja paransi ennätyksensä lukemiin 61,07. Syksyllä hänen valmentajanaan aloitti entinen huippuheittäjä Frantz Kruger.

Alisa Vainio jää pois viikonlopun EM-maastoista

Alisa Vainio jää pois viikonlopun EM-maastoista Ranskan Hyeresissä. Twitter-päivityksen mukaan Vainio on saanut kengistään jalkapohjaan hiertymän, joka estää juoksemisen. Vainio olisi ennakkoon ollut yksi nuorten sarjan suosikeista.

Rami Virlander totesi YLE:lle, että uskoo suojattinsa olevan juoksukunnossa parin viikon kuluttua.

https://twitter.com/VainioAlisa/status/675210833715183616
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta