Koti Pääuutiset Kymmenen vuoden tähtityhjiö kärjistyi Berliinissä, mutta todellinen aallonpohja on jo väistymässä

Kymmenen vuoden tähtityhjiö kärjistyi Berliinissä, mutta todellinen aallonpohja on jo väistymässä

Wilma Murron tasoisia lupauksia ei ole Suomessa ollut aikoihin. Kuva: (Olavi Kaljunen / trackpic).

Sunnuntaina päättyneet yleisurheilun EM-kisat olivat suomalaisille rujo isku vasten kasvoja. Likapyykkiä pestään vielä pitkään, ja pääosin ihan aiheesta. Joukkueen nuorisokaartin pirteät esitykset ja tiedossa oleva potentiaali loivat kuitenkin myös toivoa tulevaisuuden suhteen.

EM-kisojen parhaasta suomalaissijoituksesta yhdessä pikaviestijoukkueen kanssa vastannut Antti Ruuskanen ja loukkaantumisen takia kisat väliin jättänyt Tero Pitkämäki ovat kannatelleet suomalaista yleisurheilua yli vuosikymmenen.

80-luvun alkupuolella syntyneiden keihäsmiesten urat ovat eittämättä loppusuoralla eikä myöhemmistä ikäluokista ole noussut läheskään samantasoisia yksilöitä. Ari Mannio on itse asiassa ainoa vuoden 1985 jälkeen syntynyt suomalainen aikuisten arvokisamitalisti.

80-lukulaisilta ei muutenkaan voi enää ihmeitä odottaa tai vaatia, ja osa huipuista on ehtinyt jo lopettaa. Tällä hetkellä parhaassa iässä menestyksen kannalta ovat 90-luvun alkupuolella syntyneet, mutta hiljaista on myös sillä rintamalla.

Voidaan oikeastaan kysyä, onko Suomella ollut keihäskaksikkomme jälkeen yhtään todellista superlupausta ikäluokissa 85-94? Jonkinasteisia lupauksia on toki ollut aina, ja esimerkiksi vuosien 2007 ja 2009 alle 23-vuotiaiden EM-kisoista Suomi saalisti neljä mitalia kisoja kohden, kun taas vuosien 2011, 2013 ja 2015 kisoista saatiin vain yhdet mitalit.

Näiden mitalistien joukossa on muun muassa sellaisia nimiä kuin Visa Hongisto, Minna Nikkanen ja Nooralotta Neziri, mutta jos heitä verrataan 90-luvun loppupuolen kirkkaimpiin lupauksiimme Simo Lipsaseen, Wilma Murtoon ja Oliver Helanderiin, voidaan heidän todellinen potentiaalinsa kyseenalaistaa.

Nikkanen ja Neziri ovat toki olleet lajiensa uranuurtajia, ja pika-aitojen SE-naisen kovinta potentiaalia ei luultavasti ole vielä edes nähty. Neziri ja muutamat muut 90-luvun alkupuolella syntyneet voivat tuoda jopa jokusen mitalin 2020-luvun taitteessa, mutta kokonaiskuvaa se ei muuta. Eli sitä, että Suomella on ainakin kymmenen peräkkäistä ikäluokkaa, joista ei ole noussut tai nousemassa yhtään kestomenestyjää.

Sen sijaan vuonna 1995 syntyneellä Lipsasella sekä häntä muutamia vuosia nuoremmilla Helanderilla ja Murrolla on aidot edellytykset nousta maailman valioiden joukkoon omissa lajeissaan, Berliinin suoritukset eivät kerro heidän potentiaalistaan oikeastaan mitään.

Lisäksi kyseisissä ikäluokissa on myös useita muita potentiaalisia menestyjiä, joista monet nähtiin jo Berliinissä. Mihinkään tuudittautumiseen näillä nuorukaisilla ei tietenkään ole varaa, Urheiluliitosta puhumattakaan. Sillä päästäisiin jo pitkälle, jos edes nämä lahjakkuudet saataisiin pysymään terveinä.

Aiemmin mainituista alle 23-vuotiaiden EM-kisoista Lipsasella on myös mitali, kun taas Murto ja Helander kuuluvat ensi vuoden kisojen kirkkaimpiin toivoihimme. Kyseisten kilpailuiden korostaminen johtuu siitä, että 2000-luvun aikuisten arvokisamitalistimme ovat, Tommi Evilää lukuun ottamatta, ottaneet mitalin myös noista karkeloista. Evilä puolestaan oli kyseisissä kisoissa viides.

Lisäksi vuosituhannen alussa mitaleilla olleet Aki Parviainen, Arsi Harju ja Mikaela Ingberg olivat kaikki vuoden yli-ikäisiä jo ensimmäisiin alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin 1997.

Läheskään kaikki noissakaan kekkereissä menestyvät eivät tietenkään aikuisten tasolla palkintopallille nouse, mutta korrelaatio on huomattavasti suurempi alle 20-vuotiaiden arvokisoihin verrattuna. Hurjimmat talentit toki menestyvät parikymppisinä tai jopa teini-ikäisinä jo aikuisissa. Alle 23:en kisat voidaan ajatella ikään kuin viimeisenä ponnahduslautana kohti aikuisiän menestystä, vaikka mitenkään välttämätöntä kyseisissä kisoissa pärjääminen ei tietenkään ole.

Viime vuonna Suomi saavutti kyseisistä karkeloista kolme mitalia, ja ensi vuoden kisoista voidaan näillä näkymin odottaa vähintään samantasoista pottia. Sitä myöten myös todellinen aallonpohja suomalaisessa yleisurheilussa on pikkuhiljaa väistymässä.