Näkökulma: Wilma Murron kausi on ollut menestys, kävi Berliinissä sitten miten tahansa


Seiväshyppääjä Wilma Murto on esittänyt kesän mittaan ilahduttavia suorituksia. Lähtökohtiin nähden superlupauksen kausi on ollut mainio.
Joel Sippola: 07.08.2018 07:06Yleisurheilu
Näkökulma: Wilma Murron kausi on ollut menestys, kävi Berliinissä sitten miten tahansa
Wilma Murto
Wilma Murron esitykset Jyväskylän Kalevan kisoissa olivat upeita. Tekihän kotimaisen yleisurheilun tulevaisuuden toivo kisan aikana kahdesti ulkorataennätyksensä.

Tuloksella 460 nuori nainen on Euroopan tilaston jaetulla yhdeksännellä sijalla. Kun Berliinin EM-kisat ovat nyt käynnissä, villeimmät intoilijat saattavat kasata mitalitoiveita Murron ympärille. Kyllähän vuosi sitten Lontoossa MM-pronssi irtosi ainoastaan viisi senttiä paremmalla tuloksella.

Urheilijan kuluvaa kesää ei kuitenkaan pidä yksinomaan tuijottaa EM-kisojen kautta. Ei sovi unohtaa, että Salon Vilppaan hyppääjä kärsi viime vuoden keväästä lähtien vajaan vuoden mystisestä jalkavaivasta, joka haittasi hyppäämistä ja juoksemista. Lajiharjoittelu oli hyvin vähäistä puhumattakaan täydellä vauhdilla hyppäämisestä.

Kun Murto pääsi palaamaan kesän alussa kilpailuihin kymmenen kuukauden jälkeen, odotukset olivat luonnollisesti maltilliset. Pääasia oli saada mahdollisimman monta kilpailuhyppyä alle. EM-raja 445 tuntui kaikkeen peilaten liian kovalta ajatukselta.

Lähtökohtiin nähden paluukausi on kuitenkin edennyt yllättävän lupaavissa merkeissä. Paavo Nurmi Gamesin 425 oli silmin nähden helpotus itse urheilijalle. Sitä vapautunutta iloa on näkynyt koko kesän mittaan niin hyppypatjan läheisyydessä kuin haastattelupisteillä.

Läpi kauden suoritukset ovat edenneet nousujohteisesti. Viimeisen vuoden tapahtumiin peilaten EM-raja 445 ja ulkorataennätys 460 ovat huikeita saavutuksia.

Toki vaikka hyppyharjoituksia on ollut vuoden sisään minimaalisesti, vuosien toistojen kautta hyppy on tullut kuin selkäytimestä. Voimatasot ja kehonhallinta ovat nytkähtäneet eteenpäin, joista jälkimmäisestä oli jo talvella viitteitä Murron lataamasta Instagam-videosta.

Toki poskiontenlontulehdus EM-kisojen alla toi vähän huolta.? Tulee kisoista sitten finaalipaikka, pistesija tai mitali, Murron kausi on ollut jo nyt valtava menestys. Se on sitä myös siitä huolimatta, vaikka tie katkeaisi tiistain karsintaan.

Viimeisen vuoden jalkaongelmaan peilaten tämä kesä on ollut toiveikkuuden palauttamista. Siinä on totisesti onnistuttu. Se on Murrosta puhuttaessa kaikkein tärkeintä.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta