Ojala lunasti Lontoon kisapaikan Laitilassa


Etusuora: 11.06.2017 21:21Yleisurheilu
Ojala lunasti Lontoon kisapaikan Laitilassa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Laitilassa käydyissä SM-tiekävelyissä Aleksi Ojala nappasi itselleen lipun Lontoon MM-kisakoneeseen voittamalla 30 kilometrin kävelyn ajalla 2:13:23. Kilpailun toiseksi sijoittui Jarkko Kinnunen ajalla 2:14:09 ennen kolmanneksi tullutta Aku Partasta (2:15:10).

Suomen Urheiluliitto oli asettanut Laitilan kisaan MM-näyttöä varten tulosrajaksi 2:17:00. Ojala alitti selvällä marginaalilla vaaditun tulosrajan ja tuli näin valituksi MM-kisoihin 50 kilometrin kisaan. Ojala liittyy jo aiemmin valittujen Kinnusen ja Partasen seuraksi MM-kisajoukkueeseen. Lontoon kisoihin vaadittavan tulosrajan 50 kilometrin matkalla Ojala saavutti viime vuonna Slovakiassa.

Naisten 20 kilometrin kilpailussa Elisa Neuvonen oli täysin omaa luokkaansa. Neuvonen voitti kilpailun toiseksi tullutta Tiia Kuikkaa yli kymmenen minuuttia. Neuvosen voittoaika 1:36:27 jää vain reilun minuutin hänen aiemmin keväällä kävelemästään ennätystuloksesta 1:35:09. Lontoon MM-raja naisten 20 kilometrin kävelyssä on 1:34:00.

Nuorten sarjoissa parhaasta suorituksesta vastasi Enni Nurmi, joka voitti 19-sarjan 10 kilometrin mestaruuden ajallaan 48:31. Nurmen tulos alittaa 19-sarjan EM-rajan.

Taika Nummen kausi päättyi keskeytykseen Liettuassa

Perjantaina Liettuassa käydyissä kilpailuissa Taika Nummi joutui jalkavaivojen myötä keskeyttämään 20 kilometrin MM-näyttökilpailunsa ennen aikojaan. Helsingin Sanomien haastattelun mukaan keskeytyksen myötä Nummi paketoi tämän kautensa tähän.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta