Olympiavoittaja ja ME:n haltija myöntää dopingin käytön


Etusuora: 04.02.2016 22:00Yleisurheilu
Olympiavoittaja ja ME:n haltija myöntää dopingin käytön
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kiinassa kymmenen 1990-luvun huippu-urheilijaa on myöntänyt dopingin käytön urallaan. Urheilijoiden joukossa on myös kahden ME-tuloksen ja olympiakullan omaava Wang Junxia, uutisia South China Morning Post.


Kiinan mediassa tuotiin keskiviikkona esiin Junxianin ja hänen joukkuetovereidensa kanssa vuonna 1995 laatima kirje, jossa kerrottiin, että heidät oli määrätty käyttämään suuria määriä dopingia vuosien ajan. Dopingin käyttöön heidät oli määrännyt ryhmän valmentaja Ma Junren.

Junxia kertoo ryhmäläisten koittaneen välttää dopingaineita heittämällä muun muassa pillereitä roskiin, mutta Junren oli henkilökohtaisesti piikittänyt urheilijansa. Kirjeen lopussa urheilijat pahoittelevat kotimaalleen tuottamaa häpeää.

Junxia oli ryhmän meritoitunein urheilija. Hänen nimissään on kaksi maailmanennätystä 3000 m 8.06,11 (1993) ja hirmuaika kymppitonnilta 29.31,78 (1993). Junxia voitti myös olympiakultaa 5000 metriltä vuonna 1996.

IAAF on aloittanut tutkinnan kirjeen aitouden varmistamiseksi.

South China Morning Post
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta