Purola ja miesten keihäskisa Oulun Tähtikisojen vetonaulat


Etusuora: 19.08.2017 16:58Yleisurheilu
Purola ja miesten keihäskisa Oulun Tähtikisojen vetonaulat
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kesän kilpailukausi alkaa pikkuhiljaa kaartua loppusuoralle. Vielä on kuitenkin muutamia kovia kotimaisia kisoja jäljellä Lappeenrannan Eliittikisan ja kolmen viimeisen Tähtikisan muodossa. Ensimmäisenä näistä kisoista vuoronsa saa Oulun Tähtikisat sunnuntaina 20.8.

Purola palaa kilparadoille kuukauden tauon jälkeen


Kotiyleisön suursuosikki Samuel Purola kilpailee Oulussa 200 metrillä. Sunnuntain kilpailu on tämän kauden pikajuoksukomeetan ensimmäinen kisa sitten heinäkuun lopun menestyksekkäiden nuorten EM-kilpailuiden. On mielenkiintoista nähdä tauon jälkeen, kuinka nuoren Purolan huima ennätyskesä jatkuu loppukesän koitoksissa.

Walcott ja Frydrych tähdittävät keihäskisaa

Keihäspaikalla nähdään tekijämiehiä, kun heittopaikalle astelevat Trinidadin Keshorn Walcott sekä Tshekin tuore MM-pronssimitalisti Petr Frydrych. Kotimaisista eturivin keihäsmiehistä paikalla ovat 80-metristä jahtaamassa Sampo Lehtola ja Jani Kiiskilä. Lisäksi Ruotsin Gabriel Wallin (82.01 tänä vuonna) on mukana kisassa. Pitkiä kaaria on luvassa.

Muista miesten lajeista on nostettava esiin pituuskisa, jossa mukana ovat tuore MM-edustaja Arttu Pajulahti, Roni Ollikainen sekä kautensa avaava Henri Väyrynen. Lisäksi Ruotsin Andreas Otterling on mukana kilvassa otattamassa suomalaishyppääjien kanssa.

Juoksuradalla Limingan nuori Samuli Hussa jahtaa uransa ensimmäistä 3.50-alitusta 1500 metrillä.

Mäkelä vastaan Nygård


Naisten kolmiloikka on niin ikään yksi Oulun kisojen kohokohdista, sillä vastakkain asettuvat Kristiina Mäkelä ja Sanna Nygård. Kaksikko kävi Seinäjoella SM-kullasta tiukan kilvan, jonka lopulta Mäkelä vei nimiinsä. Tuossa Seinäjoen kisassa Nygård petrasi hopealoikillaan ennätyksensä lukemiin 13.76. Olosuhteiden niin salliessa, voidaan loikkapaikalla nähdä kaksi suomalaishyppääjää hätyyttelemässä 14 metrin rajaa.


Seipäässä hyppää Kalevan kisojen hopeamitalisti Alisa Strömberg, joka hiljattain SFI:n mestaruuskisoissa osoitti oivallista juoksuvoimaansa kellottamalla 100 metrillä ajan 11.93.

400 metrillä on luvassa kotimaisittain hyvä kisa, kun Katri Mustola kohtaa Hilla Uusimäen ja Jeanine Nygårdin. Suomalaiskolmikolle kiritystä tarjoaa Ruotsin Lisa Duffy, joka on tänä vuonna juossut ratakierroksen aikaan 54.14.

Tähtikisat jatkuvat Oulun jälkeen tiistaina 22.8. Helsingissä ja perjantaina 25.8. Tampereella.

Sunnuntaina myös Espoossa kärkinimiä kisaamassa

Oulun Tähtikisojen lisäksi sunnuntaina käydään hyvät kisat myös Espoon Leppävaarassa. Espoon Tapioiden järjestämässä Espoo Challenge-kisassa on muutamia varsin hyviä lajeja.

Esimerkiksi, miesten pikamatkoilla nähdään mukana sekä satasella että 200 metrillä Eljas Aalto, joka hiljattain rikkoi 400 metrillä 48 sekunnin rajan. Aallon lisäksi myös Ville Aarnivala ja Viljami Kaasalainen juoksevat 100 metriä. Kakkosella mukana ovat Aallon ja Aarnivalan ohella myös Juho Vanhala sekä Jani Koskela.

Miesten 1500 metrillä JKU:n nuori Eemil Helander yrittää alittaa neljän minuutin rajapyykin ensimmäistä kertaa eläissään. Helander otti EYOF-kisoissa 2000 metrin esteissä aiemmin kesällä pronssia.

Seipäässä mukana ovat Tomas Wecksten, Tommi Holttinen sekä Urho Kujanpää. Kauden kärkitulos 5.51 on Weckstenin nimissä. Naisissa seiväspaikalla nähdään hienoa kautta hyppäävä Saga Andersson sekä HKV:n Aino Siitonen.


Satasella mukana on useampia alle 12 sekunnin juoksijoita. Mielenkiintoisimpina niminä nostettakoon Sara Francis, Maria Räsänen, Minna Laukka, Jenna Jokela, Jenni Jokinen sekä Milja Thureson. Thuresonin 11.71 on tämän porukan kovin tilastotulos tältä kesältä.

Pika-aidoissa puolestaan elämänsä kautta juokseva Viivi Avikainen hakee uusia ennätyslukemia Leppävaaran mondolta. Avikaisen kesän paras noteeraus on 13.32. Paremmin ottelijana tunnettu Tapioiden Saga Kivekäs hakee niin ikään kohennusta ennätykseensä (13.60).

Pituuspaikalla kauden tilastokärki Anne-Mari Lehtiö kohtaa tilastokolmosen Emmi Mäkisen.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta