Topi Raitanen on suomalainen kestävyysjuoksija, jonka päämatka on 3000 m estejuoksu. Tutustu urheilijaesittelystämme Topin uraan, ennätyksiin ja saavutuksiin.
Topi Raitanen (s. 1996) on suomalainen kestävyysjuoksija, joka edustaa Helsingin Kisa-Veikkoja (HKV). Aikaisemmin urallaan hän on edustanut mm. Sjundeå IF:aa ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilua. Raitasta valmentaa entinen esteiden arvokisajuoksija
Janne Ukonmaanaho. Vuoteen 2016 asti häntä valmensi suunnistuspiireistä tuttu
Antti Örn.
Nousu yleisurheilun huipulle
Kaudella 2015 Raitanen nousi yleisurheilua seuraavan kansan tietoisuuteen, kun hän juoksu
Ruotsi-ottelun esteissä hienosti toiseksi ajalla 8.52,75. Kilpailu oli vasta miehen uran kolmas esteissä. Seuraavana vuonna (2016) hän kärsi reiden rasitusmurtumasta ja kausi jäi vajavaiseksi.
Kaudella 2017 alkoi kuitenkin jälleen tapahtua ja HKV:n mies paransi este-ennätyksensä lukemiin 8.37,42. Tulos syntyi Universiadeissa, joissa hän sijoittui neljänneksi. Samana kesänä hän kilpaili
22-vuotiaiden EM-kisoissa, joissa loppusijoitus oli neljäs. Vuosi 2017 oli myös ensimmäinen, jolloin hän nappasi ensimmäisen
Kalevan kisa -voittonsa esteistä.
Kaudella 2018 Raitanen murskasi keskimatkojen ennätyksensä lukemiin 1.48,92 – 3.41,88 – 8.05,98. Näiden lisäksi myös esteet kulkivat hienosti 8.28,48. Kauden kohokohtiin lukeutuvat myös Berliinin EM-kisojen alkuerän voitto ja finaalisijoitus 8:s. Lisäksi Raitanen oli mukana ratkaisemassa Ruotsi-ottelua Ratinassa, kun hän voitti 1500 metriä.
Vuoden 2018 Ruotsi-ottelun päätösmatka 1500 m ratkaisi Suomelle maaotteluvoiton. Katso video Raitasen upeasta kirivoitosta.
Kausi 2019 on alkanut Raitaselta mainiosti. Keväällä hän hurjasteli Irlannissa 5 km maantiellä aikaan 13.43, joka on arvostetun kilpailun uusi reittiennätys. Pari viikkoa tästä hän juoksi EM-hallien alkuerissä 3000 metriä aikaan 7.55,71, mutta tippui ensimmäisenä kilpailijana finaalista. Aika on Suomen kaikkien aikojen hallitilaston kolmanneksi kovin.
Katso koko Raitasen hurja ja voittoisa Irlannin maantievitonen oheiselta videolta.
Turun Paavo Nurmi Gamesissa 2019 Raitanen sykähdytti jälleen suomalaista penkkiurheilukansaa juoksemalla esteissä olympia- ja MM-rajan 8.21,47. Aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston viidenneksi kovin.
Vuoden 2019 Dohan MM-kisoissa Raitanen karsiutui alkuerissä. Ennen kilpailuja hän oli kärsinyt flunssan oireista.
Kaudella 2020 useita arvokisoja peruttiin koronaviruksen vuoksi, joten Raitasen suurimmat näytöt keskittyivät erityisesti kotimaahan. Hän juoksikin 1500 metrillä uuden ennätyksensä Kuortaneen Motonet GP:ssä 3.38,88. Lisäksi
Raitanen debytoi Timanttiliigassa Monacon osakilpailussa upeasti – tuloksena esteissä uusi ennätys 8.16,57 ja sijoitus komeasti kuudes.
Kaudella 2021 Raitanen on juossut kesäkuussa uuden ennätyksen 1500 metrillä 3.38,48 sekä hän paransi Joensuun Motonet GP:ssä heinäkuussa 3000 metrin ennätystään muutamalla sekunnilla lukemiin 7.49,00. Tulos oikeuttaa Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijaan kahdeksan.
Raitanen juoksi
Tokion olympialaisten 3000 metrin esteissä parhaana eurooppalaisena kahdeksanneksi.
Raitanen voitti Euroopan mestaruuden Münchenin EM-kisoissa kesällä 2022. Voitollaan Raitasesta tuli Suomen kautta aikain toinen EM-voittaja estejuoksussa.
Menestystä myös suunnistuksesta
Ennen yleisurheilu-uraansa Raitanen on menestynyt mainiosti suunnistuksessa. Vuonna 2015 hän voitti junioreiden suunnistuksen MM-viestikultaa ja oli henkilökohtaisessa sprintissä kuudes. Vuosina 2012 ja 2014 Raitanen juniorien EM-suunnistuksessa kaksi viestihopeaa ja henkilökohtaisen pitkän matkan pronssin. Myös siirtyäessä painopisteensä estejuoksuun, on on hän tämän jälkeenkin tehnyt hienoja suorituksia suunnistuskilpailuissa, kuten Jukolan viestissä. Suunnistuksessa Raitanen edustaa Helsingin Suunnistajia.
Saavutukset
Yleisurheilun arvokisat
Sijoitus | Kisat |
1. | EM-kisat 2022 |
8:s | Olympialaiset 2021 |
29:s | MM-kisat 2019 |
8:s | EM-kisat 2018 |
4:s | Universiadit 2017 |
4:s | 22-v EM-kisat 2017 |
Yleisurheilun henkilökohtaiset SM-kullat
Laji | Vuosi |
3000 m esteet | 2017, 2018, 2019, 2022 |
3000 m (halli) | 2018, 2021, 202 |
4 km maastojuoksu | 2016, 2017, 2019, 2021 |
Suunnistuksen junioreiden arvokisat
Sijoitus | Kisat |
Kultaa | MM-kisat 2015 (viesti) |
Hopeaa | EM-kisat 2014 (viesti) |
Hopeaa | EM-kisat 2012 (viesti) |
Pronssia | EM-kisat 2014 (pitkä matka) |
Topi Raitanen sosiaalisessa mediassa
Twitter: @TopiRaitanen
Instagram: @topiraitanen