Bolt ja Gatlin jälleen radalla - iltapäivällä 200 metrin alkuerät


Jukka Moisio: 25.08.2015 10:10Yleisurheilu
Bolt ja Gatlin jälleen radalla - iltapäivällä 200 metrin alkuerät
MM-Pekingin miesten 200 metrin alkuerät juostaan tiistaina. Iltapäivän ainoa pikajuoksufinaali on miesten 400 metrin aidat.

200 metriä (alkuerät Suomen aikaa 14:30)

Usain Bolt hakee Pekingistä neljättä peräkkäistä 200 metrin MM-kultaa. 100 metrillä Bolt onnistui kukistamaan sadasosalla Justin Gatlinin, joten lähtöasetelmat puolelle ratakierrokselle ovat erittäin kutkuttavat.

Gatlin on lajin ylivoimainen tilastokärki ajallaan 19,57. Tällä kaudella kaikkiaan seitsemän miestä on alittanut 20 sekuntia, mutta heistä vain kolme on mukana Pekingin 200 metrillä. Poissa ovat esimerkiksi Jamaikan Rasheed Dwyer (19,80) ja Yhdysvaltain Dedric Dukes (19,99), jotka eivät pärjänneet maidensa mestaruuskilpailuissa. Satasen pronssimitalisti Andre De Grasse (CAN) on juossut 19,88, mutta hän keskittyy Pekingissä vain sataselle ja viestiin. Etelä-Afrikan Wayde van Niekerk (19,94) juoksee MM-kisoissa 400 metriä, jossa hän selviytyikin neljänneksi nopeimpana keskiviikon finaaliin. 20 sekunnin alittajista 200 metrin alkueriin kyyristyvät Gatlinin lisäksi Yhdysvaltain Isiah Young (19,93) ja Panaman Alonso Edward (19,90). Boltin kauden paras on vain 20,13.

Alkueriä juostaan kaikkiaan seitsemän ja neljässä ensimmäisessä erässä käytössä on kaikki yhdeksän rataa. Ratkaisu on hieman omituinen; ysiradalla kaarre on jo erittäin paljon ykkösrataa loivempi. Jokaisen erän kolme parasta pääsee välieriin ja lisäksi aikavertailusta jatkopaikka irtoaa kolmelle.

Ensimmäisessä erässä mukana on Isiah Young sekä esimerkiksi Japanin mestari Kenji Fujimitsu (20,13) ja aikanaan junioreiden Euroopan mestaruuden voittanut Turkin Ramil Guliyev (20,21).

Alonso Edward juoksee toisessa erässä kuten myös vuoden 2011 pronssimitalisti Christoph Lemaitre (FRA), joka ei loukkaantumisen jäljiltä ainakaan vielä ole päässyt parhaaseen iskuunsa. Myös tässä erässä tikkaa kova japanilainen - Kei Takase on parantanut ennätyksensä tänä vuonna aikaan 20,14.

Kolmoserässä starttaa Usain Bolt, mutta erän tilastokärki on Kuuban Roberto Skyers. Hänen Kuuban ennätyksensä 20,02 riitti Pan-Amerikan kisoissa Torontossa vasta neljänteen sijaan: edelle ehtivät Andre De Grasse, Rasheed Dwyer ja Alonso Edward.

Neljännessä erässä päästetään irti Justin Gatlin. Mies piti hurjaa vauhtia satasen alku- ja välierissä - mahtaako mies tuhlailla voimiaan myös 200 metrillä? Mukana on myös Kenian ennätyksen 20,14 huhtikuussa juossut Carvin Nakanata, mutta hän ei ole enää toukokuun jälkeen päässyt edes alle 20,70. Kakkosradalta starttaa Jamaikan mestaruuskisojen ykkönen Nickel Ashmeade.

Viidennen erän tilastokärki on Jamaikan mestaruuskisojen kolmonen Julian Forte. Mestaruuskisojen välierissä syntyi ennätys 20,04, mutta miehen iskukyky kaksi kuukautta myöhemmin on hienoinen arvoitus. Kakkosrataa smirklaa Zharnel Hughes (GBR), jonka ennätys 20,05 syntyi Lontoon Timanttiliigassa 1,4 m/s vastatuuleen.

Edellisten MM-kisojen hopeamitalisti Warren Weir (JAM) on mukana kuudennessa erässä kuten myös matkan kolminkertainen MM-mitalisti Wallace Spearmon (USA). Weirin kauden paras on vain 20,26 ja viimeisimmässä kisassaan hän viipyi 20,68. Spearmon sen sijaan juoksi Pan-Amerikan kisojen välierissä 20,03 - finaalissa hän oli viides ajalla 20,11.

Viimeisessä alkuerässä kovimmat tilastoajat löytyvät Anaso Jobodwanalta (RSA) ja Miguel Francisilta (ANT). Jobodwana juoksi jo maaliskuussa myötätuulessa 19,87 ja miehen ennätys on toukokuinen 20,04. Kunto on kuitenkin kestänyt ainakin heinäkuulle, jolloin Jobodwana juoksi neljästi välille 20,12-20,21. Miguel Francis puolestaan paransi Pan-Amerikan kisojen välierissä maansa ennätyksen aikaan 20,05 - loppukilpailussa aika 20,20 riitti kuudenteen sijaan.

400 metrin aidat (finaali 15:25)

Yhdysvalloilla oli lajissa mukana vahva nelikko, mutta finaalissa miehistä on vain kaksi: Michael Tinsley ja Kerron Clement. Molemmat pystyvät varmasti mestaruuteen, joka Clementille olisi lajissa jo kolmas. Sensaatiomaisesti finaalissa on mukana kaksi kenialaista; välierien jälkeen sekä Boniface Tumutin että Nicholas Bettin ennätys on 48,29. Kenialaisvoittoon on vaikea uskoa, mutta toisaalta eräjuoksujen perusteella molempien jääminen mitalisijojen ulkopuolelle olisi pettymys.

Toisessa välierässä koko kärkinelikko Denis Kudryatsev (48,23), Jeffery Gibson (48,37), Patryk Dobek (48,40) ja Yasmani Copello (48,46) tekivät oman ennätyksensä. Olisiko näiden miesten parhaat juoksut Pekingissä jo nähty? Etenkin Dobekilla ja Copellolla on rankka urakka, sillä miehet starttaavat sisimmiltä radoilta. Vain kerran MM-historiassa (2011) MM-kultaa on pokattu yli 48 sekunnin ajalla, mutta tällä kertaa Kudryatsevin välieräajalla voidaan jo taistella mestaruudesta.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta