Camilla Richardssonilla finaalisauma kolmansissa MM-kisoissaan - pääsee ME-naisen kyytiin


Camilla Richardsson starttaa naisten 3000 m esteiden alkueriin Dohan MM-kisojen avauspäivänä.
Veijo Vaakanainen: 27.09.2019 08:38Yleisurheilu
Camilla Richardssonilla finaalisauma kolmansissa MM-kisoissaan - pääsee ME-naisen kyytiin
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Camilla Richardsson.
Naisten 3000 m esteiden alkuerät juostaan pe 27.9. klo 19:00 alkaen. Richardsson on mukana toisessa alkuerässä.

Camilla Richardsson on ollut mukana jo kaksissa edellisissä MM-kisoissa Pekingissä ja Lontoossa. Nämä molemmat aiemmat esiintymiset ovat päättyneet jo karsinnassa ja tälläkin kertaa finaaliin pääseminen edellyttäisi venymistä. Pieni mahdollisuus jatkopaikkaan Vasa IS:n juoksijalla kuitenkin on kolmansissa MM-kisoissaan Dohassa.

Naisten estejuoksuun osallistuu yhteensä 43 juoksijaa. Alkuerissä juostaan 3 erää, joista jokaisesta jatkoon pääsee erien 3 parasta. Tämän lisäksi finaaliin otetaan 6 juoksijaa aikavertailun kautta. Tilastovertailussa Richardsson on sijalla 25 ja omassa erässään sijalla 9.

Tilastojen perusteella viimeinen finaaliin oikeuttava aika on Kanadan Genevieve Lalonden 9.29,82, joten ennakkoon Richardssonilta vaadittaisiin noin 6 sekunnin parannusta kauden parhaaseensa ja ennätykseensä 9.35,27.

Richardsson juoksee toisessa alkuerässä, joka on etukäteen ehkä kovatasoisin, koska siinä juoksee myös lajin ME-nainen Kenian Beatrice Chepkoech. Hänen lisäkseen mukana on myös 2 muutakin alle 9.10:n juoksijaa, Saksan Gesa Felicitas Krause (9.07,51) sekä edellisten MM-kisojen hopeanainen USA:n Courtney Frerichs. Kovan haasteen Richardssonille tarjoavat myös eurooppalaiset Anna Emilie Møller sekä Luiza Gega, jotka molemmat ovat juosseet 9.25:n tuntumaan.

Etukäteen voisi siis olettaa, että erästä tulee kovavauhtinen, mikä on ehdottomasti myös Richardssonin etu. Taisteluun suorista jatkopaikoista suomalaisen juoksuvoima ei etukäteen riitä, joten toive finaalipaikasta perustuukin kovaan vauhtiin ja Richardssonin järkevään vauhdinjakoon. Richardsson on juossut monet uransa parhaista juoksuista kiihtyvällä vauhdilla, jolloin hän on pystynyt viimeisellä kilometrillä ohittamaan lukuisia liian kovaa alkuvauhtiin sortuneita kilpailijoitaan.

Helppoa tai todennäköistäkään finaalipaikan saavuttaminen ei ole. Kun tarkastellaan aiempia 2010-luvun MM- ja olympiakisoja, niin viimeiseen jatkopaikkaan oikeuttanut aika on yleensä vaihdellut välillä 9.30–9.38. Tämä tarkoittaisi sitä, että Richardssonin olisi hyvin todennäköisesti pystyttävä parantamaan alkuerässä ennätystään jopa noin viidellä sekunnilla.

Aiemmin naisten 3000 m esteiden arvokisafinaaliin on vaadittu 9.30-9.42.
Aiemmin naisten 3000 m esteiden arvokisafinaaliin on vaadittu 9.30-9.42.


On siis todennäköistä, että Richardssonin kolmaskin esiintyminen MM-tasolla jää yhteen juoksuun. Mutta aivan täysin poissuljettua se ei kuitenkaan ole, etteikö tänä vuonna uudelle tasolle noussut suomalaisjuoksija asettuisi viivalle myös maanantain loppukilpailussa. Varsinkin jos aiemmin kauden aikana haasteita tuottanut estetekniikka toimii tällä kerralla myös viimeisen kilometrin rasituksessa.

Naisten 3000 metrin esteet - arviot finalisteista


Varmasti finaaliin:

Beatrice Chepkoech, Emma Coburn, Hyvin Kiyeng, Celliphine Chespol, Gesa Felicitas Krause, Winfred Yavi, Courtney Frerichs, Peruth Chemutai

Todennäköisesti finaaliin:

Karoline Bjerkeli Grøvdal, Marusa Mismas, Irene Sanchez-Escribano, Anna Emilie Møller, Luiza Gega, Genevieve Lalonde

Tiukasti finaalipaikasta taistelevat:

Lomi Muleta, Mekides Abebe, Fancy Cherono, Allie Ostrander, Anna Tropina, Rosie Clarke

Ohuita finaalitoiveita elättelevät:

Shuangshuang Shu, Zenfe Wondemagegn, Viktora Wagner-Gyürkes, Regan Yee, Camilla Richardsson