EM-kisojen tiistai: aukeaako Suomen mitalitili?


EM-kisojen toisena kilpailupäivänä radalla, kentällä ja kadulla nähdään suuri määrä suomalaisurheilijoita.
Etusuora: 06.08.2018 11:38Yleisurheilu
EM-kisojen tiistai: aukeaako Suomen mitalitili?

Partanen taistelee mitalista


Kävelijät starttaavat puoli kymmeneltä 50 kilometrin kilpailuun. Koko Eurooppaa on ollut helleaallon kourissa ja Berliinissäkin kävelijöillä on edessä raskas urakka yli 30 asteen lämpötilassa. Suomella on täydet mahdollisuudet päästä mukaan mitalitaulukkoon, kun Aku Partasella on osallistujajoukon toiseksi kovin noteeraus (3.44.43) tältä kaudelta. Vain Slovakian olympiavoittaja Matej Toth on kävellyt kovempaa. Suomen viimeisin arvokisamitali kävelystä on 20 vuoden takaa, kun Partasen valmentaja Valentin Kononen nappasi pronssia Budapestin EM-kisoista.

Miesten kisaan starttaavat suomalaisista myös Aleksi Ojala ja Jarkko Kinnunen, joilla on ollut vaikeampi kausi. Ojalan ainoa 50 kilometrin kisa päättyi hylkäykseen ja Kinnunen käveli Partasen ennätyskisassa 3.54.26. Molempien ennätys on kuitenkin 3.46, joten onnistuessaan kaksikko voisi taistella hyvistä sijoituksista.

Berliinissä kävellään myös ensimmäistä kertaa EM-historiassa naisten 50 kilometrin kilpailu. Suomalaisista arvokisadebyytin tekee 23-vuotias Tiia Kuikka, joka käveli toukokuussa Kiinassa matkan aikaan 4.32.43. Kilpailun kärkiosallistujat ovat kävelleet matkan alle 4.15.

Kymmenottelijat aloittavat kaksipäiväisen urakkansa tiistaiaamuna. Ranskan Kevin Mayerin voidaan odottaa hätyyttelevän jopa 9000 pisteen ylitystä. Suomalaisedustaja Elmo Savola puolestaan tavoittelee 8000 pisteen ylitystä – tosin hän on keskeyttänyt tänä vuonna molemmat 10-ottelunsa. Savolan ennätys on 7956 viime vuodelta. Edellisissä täyden ohjelman EM-kisoissa 2014 kymmenen miestä ylitti 8000 pistettä.

Aamupäivän ohjelmassa ovat myös 400 metrin aitojen alkuerät. Viivi Lehikoisen kausi alkoi nihkeästi, mutta Kalevan kisoissa hän juoksi uransa toiseksi parhaan ajan 57,26. EM-kisojen hieman kyseenalaisessa kilpailusysteemissä osa kilpailijoista aloittaa urakkansa vasta välierissä, joissa on mukana yhteensä 24 kilpailijaa. Tämä toisaalta tarkoittaa, että Lehikoisella on hyvät mahdollisuudet välieräpaikkaan.
Naisten kuulantyönnössä nähdään ilahduttavasti suomalaisedustaja, kun Senja Mäkitörmä kohensi Kalevan kisoissa ennätyksensä lukemille 16,95. Tosin seuraavassa kisassa hän jäi tuloksesta yli metrin päähän. Jos Mäkitörmä venyy aamupäivän karsinnassa lähelle ennätystasoaan, niin edellisten EM-kisojen perusteella suomalainen taistelee jopa finaalipaikasta.

Tiistai-illan ainoa karsintakilpailu on naisten seiväs. Karsintaraja on 455, mutta sitä tuskin tarvitsee ylittää. Neljä vuotta sitten finaaliin riitti 445 ja taso on suunnilleen samanlainen. Wilma Murto ylitti Kalevan kisoissa hienosti 460 ja toivottavasti sama meno jatkuu EM-kisoissa. Tällöin Murto taistelisi hyvästä sijoituksesta. Minna Nikkanen puolestaan ylitti kisarajan 445 vain kerran hallikaudella ja finaalipaikka vaatii melkoista venymistä.

attulainen finaalissa, Raitanen ja Kuivisto matkalla sinne


Tiistain yksi finaalilajeista on miesten 10 000 metriä. Suomi on lähettänyt lajiin edustajan, kun Arttu Vattulainen juoksi toukokuussa Brittein saarilla komean uuden ennätyksenä 28.48,43. Tämän jälkeen oululainen juoksijamme on vielä lakaissut 5000 metrin ennätyksensä uusiksi lukemiin 13.46,75.

Vattulainen leireili ennen Kalevan kisoja Sveitsin vuoristossa parisen viikkoa ja palasi sieltä Kalevan kisojen vitoselle, jossa tuloksena kultainen mitali ja hallittu juoksu loppuajalla 14.02,95 Tästä noin viikko ja hän kilpaili Karlstadissa 3000 metrillä, jossa meno ei kuitenkaan ollut niin lennokasta ja aika 8.26,08. Joka tapauksessa, Vattulainen vaikuttaisi olevan iskussa ja vauhtijuoksulla ennätys on hyppysissä.
Estemies Topi Raitanen on ollut hyvässä vireessä viime aikoina ja tulee hyvällä perusjuoksulla taistelemaan tiukasti finaalipaikasta, vaikkakaan mies ei tilastoissa ole kärkipäässä. Raitanen kuitenkin omaa hyvän kirin ja hieman alle 8.30 aikoja juosseita estemiehiä on runsaasti, kun Raitasen ennätys on 8.31,91. Viime kisojen perusteella Raitanen on kovemmassa kunnossa kuin nykyinen ennätyksensä. Esimerkiksi Lapinlahden 1500 metriä aikaan 3.41,88 oli hieno veto ja lupaa hyvää.

Naisten kasilla Sara Kuivisto pääsee erässä kovaan seuraan kun mukana on kolme alle kaksi minuuttia alittanutta puolimaileria. Kuivisto on kuitenkin ollut vahvassa nousukunnossa ja Kalevan kisojen 800 metrin mestaruusjuoksu osoitti naisen olevan yllätysvalmis Berliinissä. Kuiviston ennätys ja kauden paras on 2.02,14, kun Suomen ennätys lymyilee 1,55 sekunnin päässä. Näinköhän lymyilee enää tiistain jälkeen?

Tiistain ohjelma ja Ylen tv-aikataulu (Yle.fi)


Lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 09.25

Lähetys alkaa Yle Puheessa kello 09.30
09.35 50 km kävely, miehet ja naiset, finaalit

(Partanen, Ojala, Kinnunen, Kuikka)

10.30 100 m, 10-ottelu, miehet (Savola)

10.40 Kiekonheitto, miehet, karsinta, ryhmä A

11.00 400 m aidat, naiset, alkuerät (Lehikoinen)

11.10 Kuulantyöntö, naiset, karsinta (Mäkitörmä)

11.25 Pituushyppy, 10-ottelu, miehet (Savola)

11.35 400 m, miehet, alkuerät

12.05 800 m, naiset, alkuerät (Kuivisto)

12.10 Kiekonheitto, miehet, karsinta, ryhmä B

12.40 3 000 m esteet, miehet, alkuerät (Raitanen)

12.50 Kuulantyöntö, 10-ottelu, miehet (Savola)
19.30 Korkeushyppy, 10-ottelu, miehet (Savola)

19.45 Moukarinheitto, miehet, finaali

20.05 100 m, naiset, välierät

20.05 Seiväshyppy, naiset, karsinta (Murto, Nikkanen)

20.30 100 m, miehet, välierät

20.55 400 m aidat, miehet, välierät

21.20 10 000 m, miehet, finaali (Vattulainen)

21.33 Kuulantyöntö, miehet, finaali

22.00 400 m, 10-ottelu, miehet (Savola)

22.30 100 m, naiset, finaali

22.50 100 m, miehet, finaali