Hieltä ei säästytä Harjulla - katsaus Kalevan kisojen kestomatkoihin


Kuin varkain Jyväskylän Kalevan kisojen ensimmäiset kestolajien mestarit kruunataan jo torstaina, kun kävelyt ja miesten kymppi käydään kisojen avauspäivänä. Näihin matkoihin emme ennättäneet mukaan, mutta seuraavassa luomme lyhyen katsauksen muihin viikonlopun kestolajeihin.
Joonas Lehtinen: 19.07.2018 18:17Yleisurheilu
Hieltä ei säästytä Harjulla - katsaus Kalevan kisojen kestomatkoihin
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic

Perjantai


Perjantaina juostaan sekä miesten ja naisten 1500 metrin mestaruuksista että naisten 10000 metrin tittelistä. Naisten kympillä mielenkiinto kiinnittyy ennen muuta ilahduttavaa paluuta tekevään Alisa Vainioon, joka on kesän mittaan ennättänyt parissa juoksemassa kisassaan varsin hyvään rytmiin. Vainio juoksi Jämsässä kesäkuussa kympillä soolojuoksulla 33.54,37 sekä hiljattain heinäkuussa Vantaalla 3000 metrillä ennätykseksensä 9.23,81. Vainiolla voisi hyvinkin riittää nykyiskussaan vauhti EM-rajaan 33.20, mutta todennäköisesti rajan juokseminen itsekeseen helteisellä Harjulla voi olla tekemätön paikka. Muista kilvoittelijoista nostetaan Oona Kettunen ja Johanna Peiponen mukaan mitalikamppailuun, siinä missä Laura Manninenkin. Kettunen ja Peiponen osallistuvat kumpainenkin kilpaan ilman vaadittua tulosrajaa, tuomarineuvoston päätöksellä.

Miesten 1500 metriä on usein ollut kirikisa Kalevalan kisoissa. Tähän saattaa olla luvassa muutos, mikäli estemies Topi Raitanen juoksee tämän matkan Jyväskylässä. Raitasta, kuten Martti Siikaluomaakin kova vauhdinpito suosisi eritoten. Oli vauhti mikä hyvänsä on Joonas Rinne vahva ehdokas mestariksi. Saarijärven mieheltä käy niin vauhtijuoksu kuin kirikisatkin. Muista mitaliehdokkaista Tuomo Salonen ja Tommi Sundell on syytä laittaa merkille.

Naisissa otatetaan totutusti Kristiina Mäen ja Sara Kuiviston kesken. Tänä kesänä Kuivisto on ollut kaksikosta nopeampi upealla uudella ennätysajallaan 4.08,96 (Mäki 4.11,18). Tämä kaksinkamppailu on yksi kisojen parhaista paloista juoksuradalla. Kaksikon taustalla Saija Seppä ja Kaisa Tyni käyvät himmeimmästä mitalista taistoa yhdessä hienosti tänä kesänä juosseen nuoren Nathalie Blomqvistin kanssa.

Lauantai


Lauantaina vuorossa ovat miesten 5000 metriä sekä naisten esteet. Esteissä Sandra Eriksson juoksee pitkästä aikaa päämatkansa. Myös Eriksson starttaa kisaan tuomarineuvoston päätöksellä ilman tulosrajaa. Kymmenkertainen estejuoksun Suomen mestari tuskin tyytyy tälläkään kertaa voittoa vähempään, vaikkakin vastus on tällä kertaa poikkeuksellisen kova. Camilla Richardsson saapuu estekisaan suoraan Sveitsistä vuoristoleiriltä, jossa hän oli hieomassa kuntoaan Berliinin EM-kisoja silmäillen. Erikssonin ja Richardssonin voittokamppailun ohella on mielenkiintoista nähdä, saadaanko Sandrasta täydentäjä Berliinin joukkueeseen. EM-raja on 9.55 ja sen ovat jo alittaneet Richardsson sekä Janica Rauma. Erikssonin sileän vauhti on jo tänä kesänä todettu hyväksi, joten eiköhän EM-raja ole ilman kommelluksia täysin haarukassa.

Miesten vitosella Arttu Vattulainen astelee Richardssonin tapaan viivalle suoraan vuoristoleirin jäljiltä. Elämänsä kautta juokseva Vattulainen on mestarisuosikki numero yksi, mutta haastajiakin on näköpiirissä. Ossi Kekki, Jaakko Piesanen sekä Eero Saleva ovat kaikki juosseet tänä kesänä mallikkaasti vitosta. Kukin heistä varmasti halajaa mitalia, mieluiten mahdollisimman kirkasta sellaista. Vattulaisen ero seuraaviin on tilastoissa kuitenkin melkoinen.

Sunnnuntai


Kisojen päätöspäivänä kukitetaan mestarit vielä 800 metrin matkalta sekä miehissä että naisissa. Myös naisten 5000 metrillä selviää voittaja ja miesten esteissä nähdään, kuka lopulta saa tuta.

Kasilla Sara Kuivisto saattaa intoutua juoksemaan vauhdilla, sillä EM-rajan jo 1500 metrillä saavuttaneella Kuivistolla on tähtäimessään myös 800 metrin EM-raja. Potentiaalisia mahdollisuuksia rajan puhkomiseen ei ole enää montaa jäljellä. Kuivistoa tiukimmin haastaa Aino Paunonen, joka on läpi kesän naputellut taisasen varmasti kelvollisia aikoja 2.05-2.04 nurkille.

Miehissä Ville Lampinen on tottunut hallitsemaan tätä matkaa, kun Suomen mestaruus on ollut pelissä. Tällä kertaa Lampinen joutuu kuitenkin altavastaajan asemasta jahtaamaan jatkoa aiemmille voitoilleen. Joonas Rinne on ollut tasaisen varman koko kesän sekä 1500 metrillä että 800 metrillä. Rinne on yhdessä Markus Teijulan kanssa suurin suosikki mestariksi. Kolmikon lisäksi Tuomo Salonen ja Simon Haglund lienevät kovimpia tekijöitä tällä matkalla.

Vitosella Kristiina Mäki on kovin nimi ennakkoon. Nousukuntoinen Alisa Vainio kuitenkin pistää varmuudella parastaan, siinä missä Janica Raumakin. Johanna Peiposen ja Astrid Snällin otteita on myös syytä tarkkailla 5000 metrin kisassa.

Miesten esteissä Topi Raitanen on lähtökohtaisesti omilla lukemillaan ja näin ollen ainoa todellinen mestarisuosikki. Taustalla Hannu Granberg on juossut hienoa kautta ja on vahvimmin tyrkyllä hopeiselle mitalille. Mitaleille mielivät kuitenkin myös Miika Tenhunen sekä Joonas Harjamäki, joka on tänä kesänä palannut sileillä matkoilla melko hyvälle tasolle verkkaisempien kausien jälkeen. Myös Wilho Hautala mielii hyville sijoille ja uusille ennätyslukemille. Joka matkan erikoismiestä Aki Nummelaa ei koskaan sovi jättää laskuista näissä karkeloissa. Nummelalla on toki sunnuntain estekisan startatessa jo 15 kilometriä helteistä ratajuoksua alla. Nummela urakoi kisoissa kympin, vitosen ja esteet.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta