Kiekonheiton entinen ME-mies kuollut


Puolalainen kiekonheiton Euroopan mestari ja maailmanennätysmies Edmund Piątkowski (s. 1936) on kuollut maanantaina. Asiasta tiedotti Puolan yleisurheiluliitto tänään Twitterissä.
Etusuora: 29.03.2016 11:59Yleisurheilu
Kiekonheiton entinen ME-mies kuollut
Edmund Piątkowski voitti kiekonheiton Euroopan mestaruuden Tukholmassa 1958 tuloksella 53,92. Seuraavana vuonna hän paiskasi toukokuussa Euroopan ennätyksen 57,89 ja kesäkuussa Varsovassa maailmanennätyksen 59,91.

Ensimmäinen virallisesti 60 metriä ylittänyt kiekonheittäjä oli Yhdysvaltain Jay Silvester Frankfurtissa elokuussa 1961 tuloksella 60,56. Piątkowski liittyi klubiin ensimmäisenä eurooppalaisena viisi päivää myöhemmin Lodzissa tuloksella 60,47.

Olympialaisissa Edmund Piątkowski kilpaili kolmesti sijoittuen viidenneksi Roomassa 1960 ja seitsemänneksi sekä Tokiossa 1964 että Mexicossa 1968. Belgradin EM-kilpailuissa 1962 hän oli neljäs kuten myös Budapestin EM-kisoissa neljä vuotta myähemmin.

Uransa lopullisen ennätyksen 61,12 Edmund Piątkowski nakkasi Chorzowissa vuonna 1967. Heittäjän puoliso oli 4×100 metrillä Euroopan mestaruuden ja 80 metrin aidoissa EM-pronssia vuonna 1962 saavuttanut Maria Piątkowska.