Korkeasalo kuulaennätykseen, Andersson taivutti 431


Etusuora: 06.01.2018 19:11Yleisurheilu
Korkeasalo kuulaennätykseen, Andersson taivutti 431
Tänä vuonna 18 vuotta täyttävä kuulalupaus Arttu Korkeasalo avasi hallikautensa räväkästi Turussa 19-vuotiaiden halliratojen SE-tuloksella 19,66. Niko Hauhian työntämä edellinen Suomen ennätys oli 19,50 vuodelta 2008. 19-vuotiaiden sarjassa työnnetään kuuden kilon kuulaa.

Tamperelaista Lielahden Kipinää edustava Korkeasalo säväytti viime hallikaudella sijoittumalla pronssille aikuisten SM-halleissa tuloksella 17,68. Viime kesänä kuusikiloinen juniorikuula kaartoi parhaimmillaan 19,27. Syksyn ja alkutalven hyvin sujuneen harjoittelun jäljiltä nuorukaisen tavoitteet hallikaudelle ovat kovat.

- Punttitulokset ovat parantuneet, ja tekniikka on pysynyt, tai se ei ainakaan ole mennyt sekaisin, joten hallissa saattaa mennä vielä jopa metrin pidemmälle, Korkeasalo arvioi SUL:n tiedotteessa.

19-vuotiaiden ulkoratojen Suomen ennätys on kuuden kilon kuulalla 20,50 ja täysipainoisella 7,26-kiloisella välineellä 19,13. Molemmat ennätykset ovat Mika Vasaran nimissä vuodelta 2002.

Turussa tehtiin myös käynnistyneen hallikauden kärkitulokset 60 metrillä. Viime vuosina useita 19-sarjan Suomen mestaruuksia haalinut Santeri Kuusiniemi (s. 1998) juoksi ajan 7,02, joka jää miehen ennätyksestä kuusi sadasosaa. Naisten kärkituloksen pinkoi vasta 15-vuotias Johanna Kylmänen, jonka ennätys kirjataan nyt 7,63. Maaliskuussa 16 vuotta täyttävä Kylmänen lohkaisi ennätyksestään kerralla 15 sadasosaa.

Andersson kukisti Nikkasen Tukholmassa

Useita suomalaisia kisasi sunnuntaina seiväskisassa Tukholmassa. Miesten kisassa tulokseen 511 päätyivät sekä Urho Kujanpää, Tommi Holttinen että Eetu Turakainen. Kujanpää ja Turakainen pudottivat sen jälkeen kolmesti korkeudesta 521 ja Holttinen korkeudesta 531. Kisan voittoon hyppäsi vasta 16-vuotias Pål Lillefosse (NOR) ennätyksellään 546.

Naisten kisassa Xu Huiqin (CHN) taivutti voittoon tuloksella 431. Saman korkeuden ylitti Saga Andersson, joka teki siten myös halliennätyksensä. Viime kesänä Andersson (s. 2000) ylitti 442. Minna Nikkanen jäi tulokseen 421.