Kortetmaa kovaan aikaan Kuopiossa - EM-hallien raja rikki
Etusuora: 27.01.2017 21:55Yleisurheilu

Kannuksen Uran pikajuoksija Anniina Kortetmaa avasi hallikautensa hyvillä juoksuilla Kuopiossa. Jo 60 metrin alkuerässä 22-vuotias juoksija paransi ennätystään kuusi sadasosaa lukemiin 7,40 ja finaalissa ajaksi kirjattiin peräti 7,36. Tulos on kauden kotimainen kärkitulos ja sivuaa myös Belgradin maaliskuisten EM-hallien tulosrajaa.
- Olen enemmän kuin lievästi yllättynyt. Molemmat olivat tasapainoisia juoksuja, mutta ensimmäisessä lähtökiihdytys oli vähän heikompi. Se teki eron tuohon toiseen juoksuun, Kortetmaa kertaili SUL:n tiedotteessa Kuopion juoksujaan.
Kortetmaan aika nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaetulle yhdeksännelle sijalle. Kuluvalla vuosikymmenellä vain Hanna-Maari Latvala (ennätys 7,25) on juossut kovempaa.
Viime kesänä Kortetmaa paransi 100 ja 200 metrin ennätyksensä tuloksiin 11,62 ja 23,76. Kalevan kisoissa Jukka Vähäkankaan suojatti oli hopeasijalla sekä 100 että 200 metrillä. Kortetmaan hallikausi jatkuu Kuopiossa lauantaina 200 metrin kisalla, ja viikon kuluttua luvassa on 60 metriä Jyväskylässä.
Kuopion perjantai-illassa nähtiin myös kansallisesti mukavat tulokset miesten 400 ja 1500 metrillä. Kuopion Reippaan Juho Pirskanen juoksi Kuopio-hallin 337 metrin mittaisella radalla 400 metriä aikaan 48,13, joka alittaa reilusti 20-vuotiaan juoksijan ulkoratojen ennätyksen 48,67. 2010-luvulla vain Oskari Mörö ja Ville Lampinen ovat juosseet hallissa Pirskasen tulosta paremmin.
1500 metrillä Pirskasen ikätoveri ja Samu Mikkonen teki myös ulkoratojen ennätystään paremman hallituloksen, kun eurooppalainen maili taittui aikaan 3.50,33. Kuopion Reipasta edustava Mikkonen juoksi viime kesänä parhaimmillaan 3.50,70. Parikymppisenä paremman hallituloksen on viimeksi tehnyt 10 vuotta sitten Riku Marttinen, joka juoksi 19-vuotiaana ajan 3.48,19.