Suomen seivästähdeltä murheellinen ilmoitus – kausi jää kokonaan väliin


Minna Nikkasen kesän 2019 kilpailukausi on ohi ennen kuin se ehti alkaakaan.
Etusuora: 14.06.2019 21:29Yleisurheilu
Suomen seivästähdeltä murheellinen ilmoitus – kausi jää kokonaan väliin
Suomen pitkäaikainen seiväshyppytähti Minna Nikkanen (s. 1988) ei pysty kilpailemaan kesäkaudella 2019. Hyppääjä ilmoitti asiasta Facebook-sivullaan perjantaina.

Nikkanen kärsi keväällä stressistä, joka johti hänen omien sanojensa mukaan ”blackout-tilaan” hypätessä. Stressistä toipumisen jälkeen hän loukkasi jalkansa, minkä takia palaaminen hyppääjää tyydyttävälle kisatasolle ei olisi mahdollista.

11 kertaa mestaruuden Kalevan kisoissa voittanut Nikkanen ylitti hallissa keväällä parhaimmillaan 432. Hänen ennätyksensä on hallissa Växjössä keväällä 2016 syntynyt 461. Arvokisoissa Nikkanen on sijoittunut parhaimmillaan neljänneksi Pariisin EM-halleissa 2011. Ulkoradoilla hän yltänyt seitsemänneksi EM-kisoissa 2014 ja 10:nneksi MM-kisoissa 2015.

Tällä viikolla myös Henri Väyrynen ja Sandra Eriksson ovat ilmoittaneet joutuvansa jättämään koko kilpailukauden 2019 väliin.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta