Moukarinheitossa junioreiden SE - maailmalla hyviä keihästuloksia


Jukka Moisio: 29.04.2016 10:44Yleisurheilu
Moukarinheitossa junioreiden SE - maailmalla hyviä keihästuloksia
Nokian Urheilijoiden moukarinheittäjä Aleksi Jaakkola heitti torstaina Nokialla 19-vuotiaiden kuusikiloisen välineen SE-tuloksen 80,54. Hänestä tuli ensimmäinen 19-vuotiaiden sarjassa 80 metriä ylittänyt suomalaisheittäjä. Myös Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas ylitti tuloksellaan 78,10 vanhan SE-tuloksen. Jaakkola heitti myös täysipainoista 7,26 kilon välinettä uusille ennätyslukemilleen 71,77.

Jaakkola tähtää menestykseen ikäluokkansa heinäkuisissa MM-kisoissa Puolassa. Aikaisemmin kilpailtavien Amsterdamin EM-mittelöiden tulosraja on 73,50, joka saattaa myös hyvin olla miehen tavoitettavissa.

Tänä vuonna Jaakkolaa pidemmälle on heittänyt vain Unkarin Bence Halás, joka on kiskaissut 6-kiloista moukaria 81,21 ja aikuisten välinettä 71,80. Halás voitti viime kesänä 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden kilpailussa, jossa Jaakkola sijoittui kahdeksanneksi.

Olli-Pekka Karjalainen heitti aikoinaan 7,26-kiloisella edelleen voimassa olevan junioreiden ME-tuloksen 78,33. Kuusikiloisen välineen ME on Ashraf Amgad Elseifyn (QAT) 85,57.

Vadlejch kiskaisi keihästä 85,54 - 17-vuotias eteläafrikkalainen 79,92

Tsekki Jakub Vadlejch vetäisi keihäskauden kärkituloksen 85,54 viikko sitten Etelä-Afrikassa samassa kisassa, jossa Bence Halás heitti junioreiden kärkituloksen moukarissa. Miehen toiseksi pisin heitto kantoi 85,52 ja sarja oli kokonaisuutena erinomainen 84,46 - 84,11 - 85,54 - 85,52 - 83,56 - 80,68. Vadlejch on heittänyt pidemmälle vain viime kesänä Karlstadissa Ruotsissa, jossa syntyi oma ennätys 86,21.

Toiseksi kilpailussa heitti Jaroslav Jilek (CZE) tuloksella 80,72. Kolmas oli ikäluokkansa kauden kärkituloksen 79,92 heittänyt 17-vuotias Etelä-Afrikan Waldo Smit. Miehen maaliskuussa heitetty ennätys parani yli seitsemän metriä. Ikäluokan ME miesten keihäällä on Aki Parviaisen 79,96.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta