Pekingin MM-kisajoukkueessa nyt kahdeksan urheilijaa


Etusuora: 17.03.2015 19:38Yleisurheilu
Pekingin MM-kisajoukkueessa nyt kahdeksan urheilijaa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Suomen yleisurheilujoukkue Pekingin MM-kisoihin täydentyi tiistaina kolmella urheilijalla. Mukaan kisakoneeseen hyppäsivät kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, maratoonari Anne-Mari Hyryläinen sekä sunnuntaina komean kiekkokaaren heittänyt Sanna Kämäräinen.

Hyryläiselle valinta Pekingiin tietää ensimmäistä arvokisamatkaa. Maratoonari rikkoi SUL:n asettaman tulosrajan kotikaupungissaan Dubaissa tammikuussa kellottaen 2.35.17.

Mäkelä loikki kisakoneeseen helmikuussa uudella SE-tuloksella 14,20. Orimattilan Jymyä edustavalla Mäkelällä on takanaan runsaasti nuorten arvokisoja sekä aikuisten EM-kisat 2012. Prahan EM-halleissa reilu viikko sitten hän sijoittui kahdeksanneksi.

Kiekonheittäjä Kämäräisen ei tarvinnut pitkään odotella valintaansa Pekingiin. Lapinlahden Vedon heittäjä antoi tuoreimman näyttönsä sunnuntaina Portugalissa kiskaisemalla uuden ennätyksensä 61,07, joka ylitti tulosrajan seitsemällä sentillä. Kämäräisen paras arvokisasijoitus on viime kesän EM-kilpailujen seitsemäs sija.

- Hallikauden jälkeinen tilanne on erittäin ilahduttava. Lähes kaikki kärkiurheilijat jatkavat harjoittelua kesää kohti hyvistä tilanteista. Veikkaan, että lopullisessa MM-joukkueessa tulee olemaan noin 13-15 urheilijaa, sanoo SUL:n valmennusjohtaja Jorma Kemppainen liiton tiedotteessa.

Suunta on todettava positiiviseksi, sillä vuonna 2011 Daegun MM-kisoihin valittiin 13 urheilijaa ja vuoden 2013 Moskovan kisoihin 11 urheilijaa.

MM-joukkueeseen on aiemmin nimetty keihäänheittäjät, Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Tero Pitkämäki, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden maratoonari Henri Manninen, sekä 50 kilometrin kävelijät, Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Aku Partanen.

Kilpailut käydään Pekingissä 22.-30. elokuuta.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta