SUL: Matti Mononen palaa seiväspaikalle
Etusuora: 03.02.2016 13:12Yleisurheilu
Suomen Urheiluliitto kertoo seiväshyppääjä Matti Monosen tekevän paluuta. Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Mononen aikoo kilpailla perjantaina Tanhuvaaran urheiluopistolla.
Loukkaantumiset ovat kiusanneet 32-vuotiaan hyppääjän uraa viime vuosina. Viimeisimmät tulokset löytyvät vuodelta 2013, jolloin Mononen ylitti viisi metriä. Olympiavuonna 2012 edellisellä kunnon kilpailukaudella mies taivutti tuloksen 555. Viime kesänä kilpailutoiveet hautasi akillesjänneleikkaus.
Parhaimmillaan Mononen on ylittänyt 570 vuonna 2006 ja samana kesänä hän sijoittui EM-kisoissa neljänneksi. Jo 2002 Mononen ylitti 19-vuotiaana 560, joka on edelleen kyseisen ikäluokan Suomen ennätys.
Nyt Monosen aikeissa on osallistua SM-hallikisoihin Tampereella kuluvan kuun lopulla. Sitä ennen suunnitelmissa on kilpailla kahdesti. Ensimmäinen noista kisoista on Tanhuvaaran urheiluopistolla 5.2.
(Yleisurheilu.fi)