Suomella useita mitaliehdokkaita 17-vuotiaiden EM-kisoissa


Jukka Moisio: 13.07.2016 20:56Yleisurheilu
Suomella useita mitaliehdokkaita 17-vuotiaiden EM-kisoissa
Yleisurheilun ensimmäiset 17-vuotiaiden ikäluokan EM-kisat kilpaillaan loppuviikolla Georgian Tbilisissä. Tbilisi on monelle kisoihin osallistuvalle tuttu paikka viime kesän Euroopan nuorten olympiafestivaaleilta, jossa myös suomalaiset saavuttivat hyvää menestystä.

Torstaina alkavissa kisoissa on mukana 28 suomalaisurheilijaa, joista usealla on myös mitalimahdollisuuksia. Osallistujien tilastovertailussa 11 suomalaista on lajissaan neljän parhaan joukossa.

Tilastokärkinä kisoihin lähtevät 400 metrin aitajuoksija Viivi Lehikoinen sekä moukarinheittäjä Kiira Väänänen. Lehikoinen on tänä kesänä juossut aidat aikaan 57,96, joka on yli sekunnin paremmin kuin tilastokakkonen Yasmin Giger (SUI). Lehikoinen voitti viime vuonna nuorten olympiafestivaalit ennätyksellään 57,74.

Väänänen on kiskaissut 3-kiloisen moukarin maailman kärkituloksen 66,98, kun tilastokakkosen Kateřina Skypalován (CZE) paras heitto on kantanut 66,46. Vuosi sitten olympiafestivaaleilla Väänänen sijoittui toiseksi.

Miesten kuulassa Eero Ahola (tänä kesänä 21,34) ja Arttu Korkeasalo (20,60) ovat sijoilla kaksi ja kolme, kun tilastokärki on 21,41 pukannut Odisséfs Mouzenídis (GRE). Keihäässä Teemu Narvi (72,80) on osallistujien tilastovertailussa kolmas - kärkitulos on Matīss Velpsin (LAT) 77,71. Ikäluokassa heitetään 700-grammaista välinettä.

100 metrillä tänä kesänä 10,62 juosseet Samuel Purola ja Lauri Tuomilehto ovat osallistujien tilastovertailussa jaetulla kolmannella sijalla. Milo Skupin-Alfa (GER) on juossut 10,60 ja Lorenzo Paissan (ITA) 10,61.

Tuomilehto loukkaantui vuosi sitten Tbilisin olympiafestivaaleilla mutta sijoittui silti toiseksi. Kilpailujen alkuerissä hän viiletti ennätyksensä 10,60.

Saga Andersson paransi seiväskarnevaaleilla ennätyksensä lukemiin 415, mikä nostaa hänet osallistujien tilastovertailussa kolmanneksi edellään vain 427 hypännyt Amálie Švábíková (CZE) ja 421 ylittänyt Nastja Modic (SLO). Ikäluokan ME:n 450 hypännyt Lisa Gunnarsson (SWE) ei ole mukana EM-kisoissa vaan keskittyy 19-vuotiaiden MM-kisoihin.

Tilastokolmonen on myös 500-grammaista keihästä 17-vuotiaiden SE-lukemille 55,00 repäissyt Elina Kinnunen - tosin Joanna Hajdrowska (POL) on heittänyt vain sentin pidemmälle. Kärkinimi on Carolina Visca (ITA tuloksella 55,32, mutta viime vuonna Visca viskasi yli 60 metriä juurikin Tbilisissä olympiafestivaaleilla.

Pituuteen ja kolmiloikkaan osallistuva Saara Hakanen on kolmiloikassa kesän tilastoissa neljäs tuloksella 12,91 - hallikaudella Hakanen tosin hyppäsi jo 13,08. Lajin tilastokärki on 13,38 loikkinut Georgiana Iuliana Anitei (ROU). Monilahjakkuus Hakanen sijoittui viime kesän olympiafestivaaleilla neljänneksi sekä korkeushypyssä että kolmiloikassa.

Osallistujien tilastossa neljäs on myös kiekonheittäjä Helena Leveelahti, jonka kesän paras on 48,88. Hallissa hän tosin heitti 49,95 ja viime vuonna jo yli 50 metriä. Ylivoimainen tilastokärki on Alexandra Emilianov (MDA), joka on kiskaissut 55,69. Emilianov voitti viime kesän olympiafestivaaleilla ja Leveelahti sijoittui toiseksi.

Suomen joukkue 17-vuotiaiden EM-kisoihin 14.-18.7.2016

(suluissa kesän paras tulos)

Miehet


100 mSamuel Purola Oulun Pyrintö (10,62)
 Lauri Tuomilehto Borgå Akilles (10,62)
200 mSamuel Purola Oulun Pyrintö (21,60)
3000 mTomi Lehto Espoon Tapiot (8.38,33)
400 m aj (84 cm)Atte Kurkikangas Tammelan Ryske (54,53)
2000 m ejWilho Hautala Lahden Ahkera (6.06,28)
 Tomi Lehto Espoon Tapiot (6.00,23)
SeiväsJere Keskinen Vaasan Toverit (465)
 Santtu Koskiaho Karijoen Tappara (460)
KolmiloikkaJoska Tommola Lahden Ahkera (14,83)
Kuula (5 kg)Eero Ahola Porin Yleisurheilu (21,34)
 Arttu Korkeasalo Lielahden Kipinä (20,60)
Kiekko (1,5 kg)Eero Ahola Porin Yleisurheilu (57,08)
Moukari (5 kg)Veikka Koskinen Kauhajoen Karhu (69,10)
Keihäs (700 g)Teemu Narvi Kankaanpään Seudun Leisku (72,80)
 Juhani Hauta-aho Töysän Veto (71,34)
 (kotiin jäävä varamies
Hermanni Hakasuo Lauttakylän Luja (68,05))

Naiset


100 mSara Francis Kiuruveden Urheilijat 12,06
400 mAleksandra Niiranen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (56,22)
400 m ajViivi Lehikoinen Helsingfors IFK (57,96)
 Frida Hämäläinen Tampereen Pyrintö (60,69)
2000 m ejAino Kuljukka Lahden Ahkera (6.52,93)
 Astrid Snäll Forssan Salama (7.00,75)
SeiväsSaga Andersson Esbo IF (415)
 Alina Strömberg Larsmo IF (400)
PituusSaara Hakanen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (609)
 Ada Koistinen Jyväskylän Kenttäurheilijat (595)
KolmiloikkaSaara Hakanen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (12,91)
KiekkoHelena Leveelahti Virtain Urheilijat (48,88)
Moukari (3 kg)(3 kg) Kiira Väänänen Varpaisjärven Vire (66,98)
Keihäs (500 g)Elina Kinnunen Uudenkaupungin Kenttäkarhut (55,00)
 Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat (52,54)
SeitsenotteluIina-Kaisa Mäkelä Keski-Uudenmaan Yleisurheilu (5232)



Lisäksi Suomi osallistuu viestikisaan (100 m + 200 m + 300 m + 400 m) sekä miesten että naisten sarjassa. Juoksijat valitaan joukkueen sisältä.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta