Lapponia-hiihdon toinen osuus, 50 km mittainen Himmelriikin hiihto, kilpailtiin keskiviikkona Oloksella. Katso kilpailun tulokset.
Kolmiosuuksinen
Lapponia-hiihto jatkui keskiviikkona klo 10:30 käynnistyneellä toisella osuudella, Himmelriikin hiihto -nimeä kantavalla 50 km (v) yhteislähtökilpailulla.
Miesten kilpailun voitti avausosuuden tapaan Imatran Urheilijoiden kiriherkkä ja jaksava
Miro Karppanen. Hän kukisti jälleen loppukirissä seurakaverinsa
Remi Lindholm. Tällä kertaa eroa kaksikon välille saatiin maalissa 2,0 sekuntia. Tiistain avausosuudella kaksikon erotti 0,7 sekuntia.
Kolmanneksi sijoittui
Tino Tiilikainen. Hän jäi kärjestä 11,7 sekuntia. Kärkikolmikko taittoi taivalta yhdessä läpi kilpailun ja kärkisijojen kohtalo ratkaistiin viimeisillä sadoilla metreillä.
Ampumahiihtäjät
Arttu Heikkinen ja
Turkka Nieminen miehittävät seuraavat sijat Lapponia kakkospäivänä.
Kokonaiskisan kärjessä ennen perjantain 80 km päätösmatkaa on Karppanen 2,7 sekunnin erolla ennen Lindholmia. Tiilikainen on kolmantena reilun kahden minuutin päässä Karppasesta. Viidentenä olevan Heikkisen ero kärkeen on reilut kolme minuuttia.
Naisten kakkososuuden nopein oli avausosuuden tapaan
Sini Alusniemi. Toiseksi sijoittui
Jenny Vuori ennen
Anita Korvaa. Yhdistetyn tähtemme Minja Korhonen oli Himmelriikin Hiihdon kahdeksas yli 21 minuuttia Alusniemelle hävinneenä. Kokonaiskilpailua Alusniemi johtaa yli 11 minuutin erolla Vuoreen.
Himmelriikin Hiihto Lapponia-hiihto 2/3
Miesten 50 km (v) yhteislähtö
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Miro Karppanen (Imatran Urheilijat) | 2.00.26,7 |
| 2. | Remi Lindholm (LOST IN LAPLAND) | +2,0 |
| 3. | Tino Tiilikainen (Hiihtokulma) | +11,7 |
| 4. | Arttu Heikkinen (Puijon Hiihtoseura) | +1.12,4 |
| 5. | Turkka Nieminen (Team Elektrofit) | +1.48,2 |
| 6. | Miika Muotka (Muonion Kiri) | +2.07,2 |
| 7. | Herman Happonen (Puijon Hiihtoseura) | +7.14,8 |
| 8. | Kari Varis (Hiihtokulma Oy) | +7.42,5 |
| 9. | Joni Palin (Janakkalan Jana) | +8.15,1 |
| 10. | Anssi Pentsinen (Hiihtocenter365) | +8.54,8 |
Koko tuloslista
Naisten 50 km (v) yhteislähtö
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Sini Alusniemi (Kotivuori Sport) | 2.15.45,7 |
| 2. | Jenny Vuori 🇫🇮 | +4.44,8 |
| 3. | Anita Korva (Hiihtocenter365) | +5.22,8 |
| 4. | Eevi Karppinen 🇫🇮 | +11.40,7 |
| 5. | Ruut Vähämetsä (Ylläsjärvi) | +11.53,6 |
| 6. | Aura Tellervo Ylimartimo 🇫🇮 | +16.24,0 |
| 7. | Laura Patrikainen (Finska Kompaniet Team L) | +17.57,7 |
| 8. | Minja Korhonen (Kotivuorisport.fi) | +21.24,5 |
Koko tuloslista