Utriainen jälleen mestariksi - SM-maastoissa nähtiin myös yllätyksiä

Utriainen jälleen mestariksi - SM-maastoissa nähtiin myös yllätyksiä


Jukka Moisio: 10.05.2015 19:28Yleisurheilu
Utriainen jälleen mestariksi - SM-maastoissa nähtiin myös yllätyksiä
Jussi Utriainen voitti uransa yhdennentoista maastojuoksun Suomen mestaruuden sunnuntaina Imatralla. Hän voitti 12 kilometrin kilpailun lopulta 26 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Jarkko Järvenpäähän. Kolmanneksi sijoittui MM-maratonille valittu Henri Manninen. Utriaisen mestaruuksista kymmenen on tullut 12 kilometrin matkalta ja yksi neljältä kilometriltä.

- Aika kovaa vauhtia pidettiin alusta alkaen. Puolimatkan paikkeilla alkoi kuitenkin tuntua siltä, että muilla ei enää löydy vetohaluja ja tunsin oloni hyväksi, niin eroa alkoi pikkuhiljaa syntyä, Utriainen totesi YLE:n tv-haastattelussa kilpailun jälkeen. Utriainen myös mainitsi, että ei aio kilpailla radalla kesällä.

Imatralla neljän kilometrin kilpailun voittoon kiri Janne Ukonmaanaho, jolle maastomestaruus oli uran toinen. Toiseksi sijoittui Anders Lindahl ja kolmanneksi Martti Siikaluoma, jolle SM-mitali oli uran ensimmäinen aikuisten sarjassa.

- Kovaa mentiin alusta asti, oli kunnon matchi. Koitin vauhdilla vähän pehmittää kirimiehiä pitkin matkaa. Kunto ei ole tällä hetkelle huipussaan, mutta tässä on vielä kesä aluillaan, Ylikiimingin Nuijamies pohti YLE:lle.

Naisten kilpailun voittajaksi povattiin Sandra Erikssonin poissa ollessa Kristiina Mäkeä, mutta viime kesän 5000 metrin Suomen mestari Johanna Peiponen peittosi Mäen selvästi. Ylivoimainen mestaruus oli Peiposen ensimmäinen aikuisten sarjan maastoissa. Pronssille sijoittui Forssan Salaman Janica Mäkelä.

- Aika varovasti lähdin liikkeelle, lopussa jäi vielä voimia jäljelle. Päätin alussa peesata Kristiinaa, koska täällä juostaan sijoituksista eikä ajoista, Peiponen totesi YLE:lle.

22-vuotiaissa naisissa Oona Kettunen putosi yllättävän aikaisessa vaiheessa Camilla Richarssonin vauhdista. Kettunen joutui lopulta taipumaan kolmanneksi Meri Rantasen kiriessä lopussa ohi. 19-vuotiaiden naisten kilpailun suosikeista Alisa Vainio keskeytti ja Johanna Matintalo taipui hopealle Noora Walleniuksen juostua mestariksi.

Eero Saleva juoksi 22-vuotiaiden kuudella kilometrillä ylivoimaiseksi mestariksi, mutta häntäkin kovempaa juoksi 19-vuotiaiden kärkikaksikko Kennedy Charicha - Antti Ihamäki. SM-maantiellä Ihamäki oli kaksikosta parempi, mutta Imatralla sudanilaislähtöinen Charicha veti pidemmän korren.

Tulokset:

Miehet 4 km: 1) Janne Ukonmaanaho 12.21, 2) Anders Lindahl 12.24, 3) Martti Siikaluoma 12.28, 4) Aki Nummela 12.41.

Miehet 12 km: 1) Jussi Utriainen 39.33, 2) Jarkko Järvenpää 39.59, 3) Henri Manninen 40.18, 4) A-P Niinistö 40.55.

Naiset 6 km: 1) Johanna Peiponen 21.19, 2) Kristiina Mäki 21.47, 3) Janica Mäkelä 22.03, 4) Mari Laakkonen 22.41.

M22 6 km: 1) Eero Saleva 19.59, 2) Henrik Goesch 20.23, 3) Aleksi Uusipere 20.53, 4) Petteri Säilä 20.58.

M19 6 km: 1) Kennedy Charicha 19.38, 2) Antti Ihamäki 19.49, 3) Jiri Karjalainen 20.43, 4) Miika Tenhunen 20.52.

M17 4 km: 1) Tomi Lehto 13.26, 2) Wilho Hautala 13.41, 3) Jere Alen 13.49, 4) Niklas Lainto 13.52.

P15 4 km: 1) Niklas Heikkilä 14.00, 2) Eemil Helander 14.01, 3) Matias Meriläinen 14.05, 4) Vilho Kilpeläinen 14.25

N22 4 km: 1) Camilla Richardsson 14.14, 2) Meri Rantanen 14.37, 3) Oona Kettunen 14.39, 4) Johanna Hulkkonen 15.44

N19 4 km: 1) Noora Wallenius 14.46, 2) Johanna Matintalo 14.48, 3) Aino Kivenmäki 14.50, 4) Silja Meronen 15.10.

N17 4 km: 1) Saija Seppä 15.19, 2) Heidi Kuuttinen 15.24, 3) Astrid Snäll 15.35, 4) Aino Kuljukka 15.48.

T15 4 km: 1) Ella Jyrkinen 15.50, 2) Lotta Mäkinen 15.59, 3) Venla Ranta 16.03, 4) Venla Peltola 16.04.

Lue myös


Katso kaikki uutiset