Nina Chydenius: Kilpaurheilu ja lapsiarki


Kilpaurheilijoita on monenlaisia, mutta itse kuulun siihen ääripäähän, joka rakastaa rutiineja ja hyvin yksinkertaista elämää.
GIF-eliittiryhmä: 17.12.2020 14:02Blogi
Nina Chydenius: Kilpaurheilu ja lapsiarki
Nina Chydenius ja lapset Kalajoella.
Koti on minulle hyvin tärkeä, koska rakastan viettää kotona paljon aikaa. Haluan kodin aina olevan siisti ja kotoisa. Kahden vilkkaan lapsen kanssa siivoaminen on jokapäiväistä. Rikkaimuri ja robotti-imuri on kovassa käytössä, mutta pikku siivoaminen heti ruokailujen jälkeen on helpompaa, kun vaaleiden sohvatyynyjen tai mattojen peseminen ruokajäännösten takia parin viikon välein. Imurointi ruokailun jälkeen menee samalla vaivannäöllä, kun vaikkapa keittiön pintojen pyyhkimen. Eli kaikkeen tottuu. Paitsi likaan. Haha.

Lapsilla on paljon tilaa leikkiä ja leikkiessä saa sotkea, mutta leikit pitää aina itse siivota pois. Autamme, jos heillä on se vähän huonompi ”känkkis-päivä”. Ruoanlaittoa lapset harrastavat myös ja silloinkin on tietenkin hyväksyttävää, että sotkua tulee lisää. Siivoaminen ei siis estä elämää, siitä on vain tullut isompi osa arkea lasten kanssa.

Ruokailuiden suurin ero on nykyään se, että oma syöminen tapahtuu nopeasti siinä sivussa, kun lapset syövät. Vanhempi lapsi nauttii ja syö rauhassa, mutta alle 2-vuotias tarvitsee vielä hyvin paljon apua syömisessä. Rehellisesti sanottuna huomaan, että seison yleensä itse ja syön samalla, kun syötän/siivoan nuoremman lapsen ruokia pitkin keittiötä. Tämä vaihe on onneksi lyhyt. Been there, done that.

Olen koko ikäni syönyt todella säännöllisesti. Olen aina valmistellut ja aikatauluttanut ruokailut sujuvaksi, kun päivät ovat olleet pitkiä. Minä olen se henkilö, jolla on omat eväät pitkillä lennoilla, junamatkoilla, työpaikalla, koulussa, harjoituksessa ja niin edelleen. En jätä syömistä sattuman varaan ja haluan aina syödä ravintorikkaasti, kun harjoittelen paljon. Kun lapset tulivat mukaan kuvioon, eväiden ja valmiiden aterioiden suunnittelu ja tekeminen ei tuottanut minulle mitään haastetta. Lisäsin vain eväiden määrää. Tämä oli niin hauska huomata, että kilpaurheilusta oli jopa hyötyä.

Suurin haaste lapsiarjen ja kilpaurheilun yhdistämisessä on palautuminen. Ensinnäkin unen puute rikkonaisten öiden takia ja toiseksi se loputon tekemisen määrä lapsiarjessa ja kolmanneksi lasten flunssat, jotka tietenkin tarttuvat, kun itse nukkuu huonosti.

Unitilanne helpottuu, kun kaikki lapset nukkuvat yöt läpi. Me olemme yhteensä valvoneet kohta viisi vuotta plus raskaudet, jolloin minä valvoin puolet raskausajasta. Nyt olemme kohta voiton puolella, koska nuorimmainen on alkanut nukkua melkein aina täysiä öitä.

Yösyötön poisjättämisen lapsen arjessa tein tietenkin ylimenokaudella kilpailukauden jälkeen. Kaikki suuremmat muutokset lasten arjessa, yritän ajoittaa kilpailukauden ulkopuolelle. Esimerkiksi juuri yömaidon poisjättäminen, tutin pois heittäminen, vaipasta eroon pääsy ja niin edelleen.



Olen molempien raskauksien jälkeen ensimmäisen vauvavuoden aikana flirttaillut alipalautumisen kanssa


Ne rikkovat hetkellisesti vielä enemmän öitä kuin normaalisti ja niihin tarvitaan kärsivällisyyttä. Sitä minulla ei ole luonnostaan näissä tilanteissa, joten minun pitää tsempata hirmuisesti, etten menetä hermojani.

Suunnittelu ja ennakointi milloin tekee mitä on avain rauhallisempaan arkeen. Itse uskon, että juuri kilpaurheilun takia lasten kaikki muutos- ja kehitysvaiheet ovat olleet todella helppoja. On tavoite, toteutus ja lopputulos ja tieto, että tämä on hetkellistä.

Olen molempien raskauksien jälkeen ensimmäisen vauvavuoden aikana flirttaillut alipalautumisen kanssa. Olen halunnut päästä kuntoon molempien raskauksien jälkeen unella tai ilman. Harjoitusrytmini on luonnollisesti mennyt lasten isän töiden ja vauvan ruokailujen ehdoilla, joten harjoitusajat eivät olleet mitenkään optimaaliset.

Unelmani ja tavoitteeni ovat motivoineet minua eteenpäin esimerkiksi klo 5:50 imetysherätyksissä. Sen jälkeen nopeat kahvit ja siitä suoraan harjoittelemaan, kun vauva nukahtaa uudestaan lasten isän viereen tai omaan sänkyyn.

Minä valitsin harjoituksen aina ennen unta. Siivosin, pesin pyykkiä vauva kantokopassa tai sylissä ennen vauvan päiväunia, joten vauvan päiväunet olivat pyhitetty levolle. Lepohetkien takia varmasti jaksoin. Ja kylmän kahvin.

Minun ”oma aika” oli ja on harjoittelu. Muut asiat kuten ystävien tapaaminen, kauppareissut, lääkärin käynnit ja kampaajakäynnit, niissä vauvat ovat olleet mukana. Molemmat lapset ovat olleet minun kanssani jopa magneettikuvissa. Röntgenhoitajat olivat vauvojen kanssa, kun minä olin tuubissa kuvattavana. Ajattelin silloin, että kunhan saan harjoitella, jaksan mitä vain.

En antanut väsymykselle tilaa. Tottakai itkin myös väsymystä, koska olin vain niin väsynyt. Mutta kuka ei tee sitä ensimmäisen vauvavuoden aikana? Miten jaksoin noiden kahden vauvavuoden läpi ja pääsin molempien raskauksien jälkeen ennätyskuntoon alle vuodessa, en vieläkään ymmärrä. Nyt jos minun pitäisi tehdä sama uudestaan, en jaksaisi. Silloin ei vaan ollut muuta vaihtoehtoa.

Nyt tilanne on aivan toinen. Lapset täyttävät 5 ja 2 vuotta ensi vuonna. Teen etätöitä 20h/viikko ja molemmat lapset ovat päiväkodissa. Tämä arki on minulle lottovoitto! Aamulla saan tehdä aamupalaa lapsille ja aamutoimia lasten kanssa ja juoda kahvia rauhassa. Kun he lähtevät päiväkotiin, minä teen päivän ensimmäisen harjoituksen ihmisten aikoihin. Sen jälkeen on työt ja toinen harjoitus, johon saan myös valmistautua optimaalisesti.

Kotona työskentely sopii täydellisesti minulle. Toisen harjoituksen jälkeen syömme perheen kesken aikaisen illallisen. Ruoan jälkeen on vuorossa laatuaikaa lasten kanssa, kunnes he menevät nukkumaan. Lasten kanssa oloon jää paljon aikaa. Siksi teen vain 20h työviikkoja. Yritän joka päivä muistaa, että lasten arki on heidän lapsuutensa. Haluan sen olevan mahdollisimman antoisaa heille.

Viikonloppuisin päivät ovat vauhdikkaampia, koska koitamme olla mahdollisimman paljon ulkona lasten kanssa. Pelikaudella, lasten isällä on aina peli viikonloppuisin ja seuravana päivänä palauttava harjoitus, palaveri ja käsittely. Hänen harjoituskaudellaan, hänellä on luonnollisesti myös viikonloppuisin 1-2 harjoitusta/päivä. Viikonloput mennään siis lasten isän työaikataulun ehdoilla.



Apua on aina saatavilla. Siitä olen niin kiitollinen.


Onneksemme, tällä hetkellä meillä on ihana tukiverkosto. Minun ei ole kahteen vuoteen tarvinnut stressata, pääsenkö harjoittelemaan tai kilpailemaan viikonloppuisin. Apua on aina saatavilla. Siitä olen niin kiitollinen. Kun asuttiin Saksassa, tilanne on täysi päinvastainen. Se oli rankkaa aikaa.

Viihdymme meidän arjessa ja olemme todella perhekeskeisiä. Teemme paljon asioista yhdessä ja viihdymme toisemme seurassa. Olemme paljon ulkona, uimassa, potkimassa palloa, puistoissa, mutta iltaisin olemme aina kotona. Klo 19 jälkeen rauhoitumme ja sen jälkeen saa taas levätä. Tämä on minulle palautumisen kannalta todella tärkeää aikaa. Lasten isä on hieman menevämpää sorttia, joten hän yleensä tapaa ystäviään illalla. Nyt hän kuitenkin opiskelee hurjaa tahtia töiden ja lasten ohella, joten nyt hänkin on viihtynyt kotona enemmän iltaisin.

Tällainen elämä ei varmasti olisi mieluisa ihmiselle, joka on tottunut menemään koko ajan, mutta kun harjoitelee kovaa, klo 19-19:30 rauhoittuminen tuntuu juuri sopivalta. Ehkä tilanne olisi toinen ilman lapsia, mutta nyt tämä rytmi on täydellinen meille.

Tiedän, että keho saa levätä, saan olla lasten kanssa paljon. Koti pysyy siistinä, on aikaa harjoitella paljon, eikä se ole keneltäkään pois. Saan siis harjoitella hyvällä omatunnolla. Kilpailureissut ovat erikseen, mutta muita reissuja en enää tee ilman lapsia.



Mitä parempi rytmi lapsella on, sitä helpommalla pääset itse


Kilpaurheilijan näkökulmasta lapsiarki on ollut melko helppoa, koska olen tottunut aikatauluihin ja suunnitteluun. ”Mitä parempi rytmi lapsella on, sitä helpommalla pääset itse” -ajatus on ollut minun filosofiani ja se on toiminut. Kun tiedän, milloin lapsi pitää syödä ja nukkua ja milloin on ulkoiluaika, elämä on helpompaa. Osaan ennakoida paremmin ja oma kärsivällisyyteni ei ole koko ajan koetuksella. Ja kun joku muu hoitaa lapsia, on helppo pitää kiinni tutusta rytmistä, kun ei tarvitse arvailla milloin nälkä ja väsy iskee.

Ennen lapsia koko elämäni pyöri juoksun ympärillä. Millään muulla ei ollut väliä, kunhan itse sain harjoitella, syödä ja levätä oman suunnitelman mukaan kohti päätavoitetta koulut ja työt tietenkin kunnialla hoitaen. Itsekästä, mutta totta. Kun lapset tulivat kuvioon, perspektiivi luonnollisesti muuttui. Lapset tulivat etusijalle. Aina.

Itse olen huomannut, ettei uusi perspektiivi ole vienyt fokusta pois huippu-urheilusta, vaan tuonut lisäenergiaa ja vielä parempaa ajanhallintaa. Päätin, että aion yhdistää nämä kaksi asiaa ja onnistua molemmissa. Käänsin tilanteen positiiviseksi.



Epäonnistuneet kilpailut ja harjoitukset unohtuvat nopeasti, kun kotona on kaksi ihanaa poikaa odottamassa huutaen mammaa


Harjoitustunnit ovat nousseet, harjoitusten laatu on parempaa kuin ikinä ja fokus varmasti kovempi, kuin koskaan aikaisemmin. Mutta kun en urheile, osaan laittaa harjoitusajatukset muualle ja olla läsnä lasten kanssa.

Lapsiarki on antanut vastapainoa kilpaurheiluun ja lapset ovat elämäni tärkein asia. Hyvät harjoitussuoritukset ja kilpailut antavat lisäenergiaa lapsiarkeen ja epäonnistuneet kilpailut ja harjoitukset unohtuvat nopeasti, kun kotona on kaksi ihanaa poikaa odottamassa huutaen mammaa.

Analysoin toki epäonnistumiset, kun lapset nukkuvat, mutta itsesäälissä vellominen tuntikausia ei enää onnistu. En vaihtaisi tätä elämää mihinkään muuhun. Olen tästä niin äärettömän kiitollinen.

Nina Chydenius