Naisten kymppitonnin Suomen ennätys 31.12,78 on Camilla Richardsonin nimissä vuodelta 2023. Miesten 10 000 m SE on Martti Vainion vuonna 1978 juoksema 27.30,99.
Naisten 10000 metrin Suomen ennätys
Naisten kymppitonnin Suomen ennätys on varsin tuore tapaus. SE on
Camilla Richardssonin toukokuussa 2023 Lontoossa juoksema 31.12,78. Richrdsson paransi edellistä Suomen ennätystä kerralla lähes puoli minuuttia. Ennen Richardssonia Suomen ennätys oli lähes 27 vuoden ajan
Annemari Sandellin omaisuutta.
Sandell juoksi SE-aikansa 19-vuotiaana vuonna 1996 Atlantan olympialaisissa. Se riitti olympialaisten 12:nteen sijaan. Sandellin tulos 31.40,42 on edelleen alle 20-vuotiaiden Euroopan ennätys.
Ennen Sandellia naisten 10000 metrin Suomen ennätys oli pitkään
Päivi Tikkasen nimissä. Tikkanen juoksi vuosina 1988-1992 kolme SE:tä kymppitonnilla parantaen 1984 Tuija Toivosen SE:tä yhteensä lähes minuutilla.
Tikkanen on ennätyksellään 31.45,02 Suomen kaikkien aikojen listan nelonen Richardssonin, Sandellin ja
Johanna Peiposen jälkeen. Peiponen juoksi ennätyksensä 31.42,9h vuonna 2016.
Richardsson on juossut myös Suomen kaikkien aikojen kakkosajan Kalevan kisoissa 2023, kun matka taittui aikaan 31.34,94.
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Camilla Richardsson on kymppitonnin SE-nainen.
N 10000 m SE:n kehitys
Tulos | Urheilija | Paikka | Päivä |
31:12.78 | Camilla Richardsson | London GBR | 20.5.2023 |
31:40.42 | Annemari Sandell | Atlanta, Geo. USA | 27.7.1996 |
31:45.02 | Päivi Tikkanen | Helsinki | 30.6.1992 |
31:57.56 | Päivi Tikkanen | Helsinki | 27.6.1990 |
32:11.62 | Päivi Tikkanen | Oslo NOR | 2.7.1988 |
32:39.25 | Tuija Toivonen | Kajaani | 6.7.1984 |
33:21.15 | Kristiina Iisakkila | Pori | 1.7.1983 |
33:25.01 | Kristiina Iisakkila | Valkeakoski | 2.6.1983 |
Miesten 10000 metrin Suomen ennätys
Martti Vainion Prahan EM-kisojen 1978 kultajuoksussa noteeraama 27.30,99 on miesten 10 000 metrin Suomen ennätys. Ennätys on ollut voimassa jo reilusti yli 45 vuotta, eikä uhkaajia ole näköpiirissä.
Vainio vei Suomen ennätyksen
Lasse Viréniltä reilulla seitsemällä sekunnilla. Virén juoksi loppukesästä 1972 kaksi SE:tä, joista jälkimmäinen noteeraus 27.38,35 oli myös maailmanennätys. Virén riisti SE:n
Juha Väätäiseltä, joka juoksi kesällä 1971 kaksi SE-aikaa. Kesä 1971 oli kymppitonnilla kovan kehityksen aikaa, sillä ennen Väätäisen SE-parannuksia
Seppo Tuominen ehti juosta heinäkuussa uuden Suomen ennätyksen.
Kymppitonnin SE-lista pullistelee legendaarisia suomalaisnimiä. Edellä mainittujen mestarijuoksijoiden lisäksi 10 000 m Suomen ennätyksen ovat aikanaan juosseet muun muassa olympiasankarimme
Hannes Kolehmainen,
Ville Ritola ja
Paavo Nurmi.
Ensimmäinen Suomen ja itse asiassa koko maailman puolen tunnin alittaja oli
Taisto Mäki, joka juoksi Suomen ja maailmanennätykseksi 17.9.1939 ajan 29.52,6.
M 10000 m SE:n kehitys
Tulos | Urheilija | Paikka | Päivä |
27:30.99 | Martti Vainio | Praha TCH | 29.8.1978 |
27:38.35 | Lasse Virén | München GFR | 3.9.1972 (ME) |
27:52.4h | Lasse Virén | Oslo NOR | 3.8.1972 |
27:52.78 | Juha Väätäinen | Helsinki | 10.8.1971 |
28:12.8h | Juha Väätäinen | Oulu | 23.7.1971 |
28:17.2h | Seppo Tuominen | Helsinki | 22.6.1971 |
28:19.6h | Juha Väätäinen | Oulu | 27.6.1970 |
28:51.8h | Seppo Tuominen | Warszawa POL | 1.5.1970 |
29:07.0h | Jouko Kuha | Kokkola | 7.8.1968 |
29:20.6h | Mikko Ala-Leppilampi | Kouvola | 24.7.1968 |
29:21.0h | Erkki Rantala | Helsinki | 13.9.1959 |
29:27.2h | Viljo Heino | Kouvola | 1.9.1949 (ME) |
29:35.4h | Viljo Heino | Helsinki | 25.8.1944 (ME) |
29:52.6h | Taisto Mäki | Helsinki | 17.9.1939 (ME) |
30:02.0h | Taisto Mäki | Tampere | 29.9.1938 (ME) |
30:05.5h | Ilmari Salminen | Kouvola | 18.7.1937 (ME) |
30:06.1h | Paavo Nurmi | Kuopio | 31.8.1924 (ME) |
30:23.2h | Ville Ritola | Colombes FRA | 6.7.1924 (ME) |
30:35.4h | Ville Ritola | Helsinki | 25.5.1924 (ME) |
31:27.4h | Hannes Kolehmainen | Tampere | 2.8.1914 |
31:47.5h | Hannes Kolehmainen | Helsinki | 27.5.1912 |
32:17.4h | Hannes Kolehmainen | Viipuri | 30.7.1911 |
32:52.4h | Albin Stenroos | Helsinki | 19.6.1910 |
33:53.6h | Viljam Johansson | Turku | 20.9.1908 |
34:01.8h | Albin Stenroos | Helsinki | 22.9.1907 |
Katso myös:
Lähde:
Tilastopaja