Yleisurheilun maajoukkueiden EM-kilpailuiden Ykkösliiga järjestetään 19.-20.6.2021 Romanian Cluj-Napocassa. Suomi lähtee kisoihin kilpailukykyisellä joukkueella.
Yleisurheilun maajoukkueiden EM-kilpailuiden Ykkösliiga kilpaillaan vuonna 2021 Romaniassa.
Romanian Cluj-Napoca isännöi yleisurheilun maajoukkueiden EM-kilpailuiden Ykkösliigaa 19.-20.6.2021. Kovatasoisissa joukkue-EM-kisoissa kultakin maalta jokaiseen lajiin osallistuu yksi urheilija.
Ykkösliigassa on mukana 12 joukkuetta, joista kaksi parasta nousee korkeimmalle tasolle eli Superliigaan. Kolme heikointa maata putoaa Kakkosliigaan.
Suomen lisäksi Ykkösliigassa kilpailevat vuonna 2021 Romania, Belgia, Valko-Venäjä, Tshekki, Viro, Kreikka, Hollanti, Norja, Ruotsi, Sveitsi ja Turkki.
EM-joukkuekisan ylimmän tason Superliigan kilpailut käytiin jo toukokuun lopussa Puolan Silesiassa, jossa isäntämaa Puola puolusti menestyksekkäästi joukkue-EM-titteliään niukasti 2,5 pisteen erolla ennen Italiaa.
Joukkue EM-kisojen Ykkösliigan aikataulu 2021
Ykkösliiga kilpaillaan kaksipäiväisenä lauantaina ja sunnuntaina 19.-20.6.2021. YLE näyttää molemmilta kilpailupäiviltä 1,5 tunnin koosteen.
La 19.6.
Klo | Laji | Kierros |
17:00 | Moukarinheitto M | 1-3 |
17:05 | Seiväshyppy N | |
17:25 | Avajaisseremoniat | |
17:55 | Moukarinheitto M | 4 |
18:00 | Kolmiloikka N | 1-3 |
18:05 | 400 m aidat M | |
18:10 | Korkeushyppy M | |
18:20 | 400 m aidat N | |
18:35 | 100 m N | |
18:45 | Kiekonheitto N | 1-3 |
18:45 | 100 m M | |
18:55 | Kolmiloikka N | 4 |
19:02 | 800 m N | |
19:20 | 1500 m M | |
19:30 | 400 m N | |
19:40 | Kiekonheitto N | 4 |
19:40 | Pituushyppy M | 1-3 |
19:47 | 400 m M | |
20:02 | 3000 m esteet N | |
20:20 | 5000 m M | |
20:25 | Keihäänheitto N | 1-3 |
20:27 | Kuulantyöntö M | 1-3 |
20:35 | Pituushyppy M | 4 |
20:45 | 3000 m N | |
21:05 | 4 x 100 m viesti N | |
21:15 | Kuulantyöntö M | 4 |
21:20 | Keihäänheitto M | 4 |
21:27 | 4 x 100 m viesti M | |
Su 20.6.
Klo | Laji | Kierros |
16:00 | Moukarinheitto N | 1-3 |
16:10 | Seiväshyppy M | |
16:55 | Moukarinheitto N | 4 |
17:00 | Kolmiloikka M | 1-3 |
17:05 | Korkeushyppy N | |
17:15 | 110 m aidat M | |
17:35 | 100 m aidat N | |
17:45 | Kiekonheitto M | 1-3 |
17:47 | Kolmiloikka M | 4 |
17:55 | 800 m M | |
18:10 | 1500 m N | |
18:25 | 3000 m esteet M | |
18:40 | Kiekonheitto M | 4 |
18:45 | Pituushyppy N | 1-3 |
18:50 | 200 m N | |
19:05 | 200 m M | |
19:15 | Kuulantyöntö N | 1-3 |
19:20 | 5000 m N | |
19:30 | Keihäänheitto M | 1-3 |
19:40 | Pituushyppy N | 4 |
19:50 | 3000 m M | |
20:03 | Kuulantyöntö N | 4 |
20:10 | 4 x 400 m viesti N | |
20:25 | Keihäänheitto M | 4 |
20:32 | 4 x 400 m viesti M | |
20:50 | Palkintojen jako | |
Yleisurheilun joukkue-EM 2021 - Tulokset
Voit seurata kisojen tuloksia reaaliajassa Ykkösliigan
livetulospalvelusta.
Kaksi parasta maata (Tsekki ja Valko-Venäjä) nousi ensi kaudeksi korkeimmalle tasolle eli Superliigaan. Irlannin lisäksi kaksi heikointa maata (Viro ja Romania) putosi Kakkosliigaan.
Lopputulokset
# | Maa | Pisteet |
1 | Tsekki | 320.50 |
2 | Valko-Venäjä | 315 |
3 | Alankomaat | 300 |
4 | Sveitsi | 278 |
5 | Turkki | 267 |
6 | Ruotsi | 263.50 |
7 | Suomi | 263 |
8 | Kreikka | 255 |
9 | Norja | 243 |
10 | Belgia | 242 |
11 | Romania | 207 |
12 | Viro | 157 |
| Irlanti | DNS |
Suomen joukkue maajoukkueiden EM-kilpailuiden Ykkösliigaan 2021
Suomi lähtee kisoihin lähes parhaalla mahdollisella joukkueella. Mukana ovat muun muassa
Topi Raitanen Elmo Lakka, Kristian Pulli, Sara Kuivisto ja
Senni Salminen.

Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Naisten kolmiloikan tuore SE-nainen Senni Salminen metsästää Romaniassa Suomelle lajivoittoa.
Suomen joukkue
Miehet | Naiset |
100 m: Samuel Purola | 100 m: Lotta Kemppinen |
200 m: Oskari Lehtonen | 200 m: Anniina Kortetmaa |
400 m: Tuomas Lehtonen | 400 m: Mette Baas |
800 m: Ville Lampinen | 800 m: Sara Kuivisto |
1500 m: Joonas Rinne | 1500 m: Sara Kuivisto |
3000 m: Eemil Helander | 3000 m: Ilona Mononen |
5000 m: Ossi Kekki | 5000 m: Nina Chydenius |
3000 m ej: Topi Raitanen | 3000 m ej: Venla Saari |
110 m aj: Elmo Lakka | 110 m aj: Reetta Hurske |
400 m aj: Oskari Mörö | 400 m aj: Viivi Lehikoinen |
Korkeus: Daniel Kosonen | Korkeus: Sini Lällä |
Seiväs: Mikko Paavola | Seiväs: Elina Lampela |
Pituus: Kristian Bäck | Pituus: Anne-Mari Lehtiö |
3-loikka: Simo Lipsanen | 3-loikka: Senni Salminen |
Kuula: Arttu Kangas | Kuula: Senja Mäkitörmä |
Kiekko: Raine Munukka | Kiekko: Salla Sipponen |
Moukari: Henri Liipola | Moukari: Silja Kosonen |
Keihäs: Lassi Etelätalo | Keihäs: Anni-Linnea Alanen |
4 x 100 m: Riku Illukka, Oskari Lehtonen, Samuel Purola, Elmo Lakka | 4 x 100 m: Lotta Kemppinen, Anniina Kortetmaa, Anna Pursiainen, Johanna Kylmänen |
4 x 400 m: Tuomas Lehtonen, Erik Back, Christian Vänttinen, Eljas Aalto, Ville Lampinen | 4 x 400 m: Mette Baas, Viivi Lehikoinen, Amira Chokairy, Milja Thureson, Sara Kuivisto |
Joukkueenjohtaja: Tuomo Salonen.
Valmentajat: Petteri Jouste, Petra Stenman, Rami Virlander, Jari Kataja, Vesa Rantanen, Petteri Piironen, Mika Lönnblad.
Fysioterapeutti: Heli Liimatta.
Hieroja: Lauri Hyvärinen.
Lääkäri: Tanja Komulainen.
Urheilupsykologi: Marja Kokkonen.
Tiedottaja: Tapio Nevalainen
LUE MYÖS: Kaikki kisojen osallistujat maittain
Yleisurheilun joukkue-EM 2021 - TV & Livestream
Kisat ovat katsottavissa suorana YLE Areenasta molempina kilpailupäivinä mammuttimaisina yli viiden tunnin lähetyksinä. Lauantaina lähetys alkaa klo 16:55 ja sunnuntain klo 15:55.
YLE näyttää kisoista koostelähetykset televisiossa kummankin kisapäivän myöhäisillassa. Lauantain kooste on katsottavissa YLE1-kanavalta klo 22:00-23:30 ja sunnuntain kooste YLE2:lta klo 21:30-23:00.
Suorat linkit YLE Areenan lähetyksiin:
Kisat ovat nähtävissä suorana myös
European Athleticsin kautta.
Katso myös: Englannin kieliset kisasivut