SkiRun Challenge Vuokatti 2025


Juhannuksen jälkeen järjestettävä kaksipäiväinen rullahiihto- ja maastojuoksutapahtuma SkiRun Challenge Vuokatti kokoaa hiihtolajien huiput jälleen kerran keskikesällä Vuokattiin.


Juhannuksen jälkeisellä viikolla tiistaina ja keskiviikkona 24.-25.6.2026 järjestettävä perinteinen Vuokatin Aateli Race korvataan tänä vuonna ja tilalle tulee uusi kilpailu nimeltään SkiRun Challenge Vuokatti.

Kilpailu kokoaa maastohiihdon, ampumahiihdon, yhdistetyn ja hiihtosuunnistuksen huiput Vuokattiin kilpailemaan maastojuoksussa sekä rullahiihdossa.

Kilpailun edeltäjällä Vuokatti Aateli Racella ehti olla pitkät perinteet, sillä kesän 2024 tapahtuma keräsi suksilajien huiput Vuokattiin jo 20:nnen kerran.



SkiRun Challenge 2025 - Kisojen ohjelma


SkiRun Challengen ohjelma pitää sisällään kolme osakilpailua. Avauspäivänä tiistaina aloitetaan rullahiihtoprologilla. Toinen kisapäivä käynnistyy maastojuoksulla. Kahden ensimmäisen osakilpailun ajat lasketaan yhteen ja tapahtuma huipentuu vapaan hiihtotavan rullahiihtokilpailuun, joka päättyy Vuokatinvaaran huipulle.

Päätösetappi hiihdetään kahden ensimmäisen osuuden yhteisaikojen perusteella takaa-ajona. Kilpaileminen on aloitettava prologista. Juoksun voi jättää välistä, mutta sen jälkeen takaa-ajoon lähtö on aaltolähdöstä. Pelkkään juoksuun ei voi osallistua.

SkiRun Challenge Vuokatti 2025 - Kisa-aikataulu


Ti 24.6.

KloLajiInfo
16.00Rullahiihto miehet 1,6 km (v)Prologi
17.00Rullahiihto naiset 1,6 km (v)Prologi


Ke 25.6.

KloLajiInfo
10.00Maastojuoksu miehet 4,0 km 
10.30Maastojuoksu naiset 4,0 km 
12.30Rullahiihto miehet 12,5 km (v)Takaa-ajo
13.45Rullahiihto naiset 12,5 km (v)Takaa-ajo



SkiRun Challenge Vuokatti juniori


Päivitämme tähän tiedot SkiRun Challenge Vuokatti juniorin kilpailuista.

Ti 25.6.

KloLajiInfo
9.30Maastojuoksu N18 4 km 
10.00Maastojuoksu M18 4 km 
10.30Maastojuoksu N16 2 km 
10.50Maastojuoksu M16 2 km 
12.00Rullahiihto N18 7,8 km (v)Takaa-ajo
12.45Rullahiihto M18 7,8 km (v)Takaa-ajo
13.30Rullahiihto N16 4 km (v)Takaa-ajo
14.00Rullahiihto M16 4 km (v)Takaa-ajo



SkiRun Challenge Vuokatti 2025 - Lähtölistat


SkiRun Challenge Vuokatissa nähdään jälleen juhannuksen jälkeen tukku kotimaan kärkinimiä. Kilpailuun ovat ilmoittautuneet muun muassa Suvi Minkkinen, Sonja Leinamo, Oona Kettunen, Venla Lehtonen, Miro Karppanen, Tero Seppälä, Emil Liekari, Petteri Koivisto, Juuso Haarala ja Lauri Lepistö.

Ulkomaalaisväriä naisten kilpailuun tuo Tsekin Tereza Beranova.




Päätösosuuden 12,5 km takaa-ajon lähtölistat


Päivitämme tähän kilpailun lähtölistat.


SkiRun Challenge Vuokatti 2025 - Tulokset


Päivitämme tähän SkiRun Challenge Vuokatti 2025:n tuloksia. Tulospalvelun löydät täältä.

SkiRun Challenge Vuokatti lopputulokset


Naiset 12,5 km takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Sonja Leinamo (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) 38.50
2.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) +0:19
3.Selene Rossi (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:28
4.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat) +0:58
5.Inka Hämäläinen (Kontiolahden Urheilijat) +1:57
6.Iida Vuollet (Ounasvaaran Hiihtoseura) +1:59
7.Suvi Minkkinen (Joutsan Pommi) +2:30
8.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura) +2:51
9.Silva Kemppi (Iisalmen Visa) +3:26
10.Vilma Kanerva (Ounasvaaran Hiihtoseura) +3:41

Koko tuloslista


Miehet 12,5 km takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)30.44
2.Niko Husu (Jämin Jänne)+0.02
3.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+0.04
4.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi)+0.23
5.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1.06
6.Anton Kemppi (Inarin Yritys)+1.51
7.Jimi Klemettinen (Vuokatti Ski Team Kainuu)+1.59
8.Tero Seppälä (Proski Oulu)+2.09
9.Otto Invenius (Ounasvaaran Hiihtoseura)+2.24
10.Eelis Valikainen (Saariselän Loimu)+3.01

Koko tuloslista


SkiRun Challenge Vuokatti 2/3


Miehet 4 km juoksu

#UrheilijaTulos
1.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat) 11.56
2.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) +0:02
3.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+0:03
4.Niko Husu (Jämin Jänne) +0:12
5.Eelis Valikainen (Saariselän Loimu) +0:16
6.Anton Kemppi (Inarin Yritys)+0:19
7.Tero Seppälä (Proski Oulu)+0:31
8.Otto Invenius (Ounasvaaran Hiihtoseura) +0:37
9.Turkka Nieminen (Teuvan Rivakka)+0:41
10.Arttu Heikkinen (Puijon Hiihtoseura)+0:42

Koko tuloslista


Naiset 4 km juoksu

#UrheilijaTulos
1.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) 14.07
2.Selene Rossi (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:27
3.Tereza Beranova 🇨🇿 +0:40
4.Assi Hakala (Himangan Urheilijat) +0:41
5.Jonna Vestenius (Visa Ski Team Kemi) +0:49
6.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura) +0:50
7.Suvi Minkkinen (Joutsan Pommi) +0:52
8.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat) +1:01
9.Iida Vuollet (Ounasvaaran Hiihtoseura) +1:09
10.Silva Kemppi (Iisalmen Visa) +1:16

Koko tuloslista

SkiRun Challenge Vuokatti 1/3


Miehet rullahiihto 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Niko Husu (Jämin Jänne) 6.14.09
2.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) +0:03.2
3.Jimi Klemettinen (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:08.1
4.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura) +0:09.5
5.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+0:11.8
6.Anton Kemppi (Inarin Yritys) +0:18.2
7.Eero Rantala (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:20.3
8.Otto Invenius (Ounasvaaran Hiihtoseura) +0:22.3
9.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat) +0:26.2
10.Tero Seppälä (Proski Oulu) +0:26.8

Koko tuloslista


Naiset rullahiihto 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Sonja Leinamo (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) 8.04.06
2.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat) +0:10.2
3.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) +0:22.3
4.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura) +0:24.1
5.Selene Rossi (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:24.4
6.Inka Hämäläinen (Kontiolahden Urheilijat) +0:30.7
7.Iida Vuollet (Ounasvaaran Hiihtoseura) +0:34.4
8.Suvi Minkkinen (Joutsan Pommi) +0:35.0
9.Silva Kemppi (Iisalmen Visa) +0:37.4
10.Vilma Jylhä (AT Ski Team) +0:52.9

Koko tuloslista





SkiRun Challenge Vuokatti 2025 - Kokonaiskilpailun tilanne


Päivitämme tähän SkiRun Challenge Vuokatti 2025:n kokonaiskilpailun tilannetta.

SkiRun Challenge Vuokatti 2025


Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)49.21
2.Niko Husu (Jämin Jänne)+0.02
3.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+0.04
4.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi)+0.23
5.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1.06
6.Anton Kemppi (Inarin Yritys)+1.51
7.Jimi Klemettinen (Vuokatti Ski Team Kainuu)+1.59
8.Tero Seppälä (Proski Oulu)+2.09
9.Otto Invenius (Ounasvaaran Hiihtoseura)+2.24
10.Eelis Valikainen (Saariselän Loimu)+3.01


Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Sonja Leinamo (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) 1.02.21
2.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam Pyhäjärvi) +0:19
3.Selene Rossi (Vuokatti Ski Team Kainuu) +0:28
4.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat) +0:58
5.Inka Hämäläinen (Kontiolahden Urheilijat) +1:57
6.Iida Vuollet (Ounasvaaran Hiihtoseura) +1:59
7.Suvi Minkkinen (Joutsan Pommi) +2:30
8.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura) +2:51
9.Silva Kemppi (Iisalmen Visa) +3:26
10.Vilma Kanerva (Ounasvaaran Hiihtoseura) +3:41




SkiRun Challenge Vuokatti 2025 - Televisiointi


SkiRun Challenge Vuokatista ei ole luvassa suoraa televisiolähetystä. Tapahtumasta tulee kuitenkin TV-kooste YLE TV2:lla sunnuntaina 6.7. klo 16.45–18.00.

Majoitus Vuokatissa ja lähiseudulla


Lomarengas on Suomen kokenein mökkivuokraaja. Lomarenkaasta löydät Suomen ylivoimaisesti suurimman mökkivalikoiman. Tarjolla on yli 4000 majoituskohdetta rantamökeistä hiihtomökkeihin ja luksusmökeistä erähenkisiin asumuksiin.

Katso Lomarenkaan majoitusvaihtoehdot Vuokatin seudulle.


Tuloksia aiemmilta vuosilta


SkiRun Challenge Vuokatti järjestetään ensimmäistä kesällä 2025. Kilpailu on kuitenkin tullut hyvin tutuksi aikaisempina vuosina nimellä Vuokatin Aateli Race, jonka Iivo Niskanen on voittanut seitsemän kertaa putkeen vuosina 2018-2024. Yhteensä Niskasella on voittoja kymmenen. Alla kaikkien aiempien vuosien tulokset ja voittajat aiemmilta vuosilta.

Vuokatin Aateli Race 2024 lopputulokset


Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)54.16,4
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+2.44,9
3.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+3.25,9
4.Jasmin Kähärä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+4.24,5
5.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat)+4.58,6
6.Nelli-Lotta Karppelin (Vuokatti Ski Team Kainuu)+6.13,9
7.Katri Lylynperä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+6.43,2
8.Nora Kytäjä (Iisalmen Visa)+7.10,1
9.Jonna Vestenius (Visa Ski Team Kemi)+8.37,0
10.Eveliina Toivanen (AT Ski Team)+8.41,4

Lopputulokset kokonaisuudessan

Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)53.55,9
2.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+19,7
3.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+47,3
4.Alexander Ståhlberg (IF Minken)+50,8
5.Olli-Pekka Laitila (Vehkalahden Veikot)+1.18,5
6.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+1.34,8
7.Kalle Parantainen (Kuusamon Erä-Veikot)+2.00,5
8.Niko Anttola (Proski Oulu)+2.06,5
9.Veeti Pyykkö (Vuokatti Ski Team Kainuu)+2.32,3
10.Jeremias Lipsanen (Inarin Yritys)+2.50,8

Lopputulokset kokonaisuudessan



Vuokatin Aateli Race 26.6.2024


Naisten 3 km maastojuoksu

#UrheilijaTulos
1.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)12.00,3
2.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)+2,4
3.Nora Kytäjä (Iisalmen Visa)+38,3
4.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+39,7
5.Emmi Lämsä (AT Ski Team)+53,3
6.Assi Hakala (Himangan Urheilijat)+54,8
7.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat)+56,4
8.Jonna Vestenius (Visa Ski Team Kemi)+57,4
9.Amanda Saari (Tampereen Pyrintö)+1.00,0
10.Jasmin Kähärä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+1.04,3

Koko tuloslista

Vuokatin Aateli Race 25.6.2024


Miesten prologi 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)5.59,1
2.Olli-Pekka Laitila (Vehkalahden Veikot)+6,2
3.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+6,6
4.Lauri Mannila (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)+10,8
5.Niko Husu (Jämin Jänne)+13,1
6.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+14,4
7.Veeti Pyykkö (Vuokatti Ski Team Kainuu)+15,0
8.Niko Anttola (Proski Oulu)+17,3
9.Otto Invenius (Ounasvaaran Hiihtoseura)+22,1
10.Jeremias Lipsanen (Inarin Yritys)+23,6

Koko tuloslista

Naisten prologi 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)7.08,4
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+11,8
3.Venla Lehtonen (Imatran Urheilijat)+23,0
4.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+26,6
5.Jasmin Kähärä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+31,2
6.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+39,2
7.Marjaan Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+55,8
8.Nelli-Lotta Karppelin (Vuokatti Ski Team Kainuu)+57,5
9.Hilla Niemelä (Ikaalisten Urheilijat)+58,8
10.Emmi Lämsä (AT Ski Team)+59,4

Koko tuloslista




Vuokatin Aateli Race 2023 lopputulokset


Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)52.42,2
2.Niko Husu (Jämin jänne)  +1.35,7
3.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)  +1.37,4
4.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)  +1.58,4
5.Niko Anttola (ProSki Oulu)  +2.08,2
6.Eelis Valikainen (Inarin Yritys)  +2.13,4
7.Alexander Ståhlberg (If Minken)  +2.29,3
8.Kalle Parantainen (Kuusamon Erä-Veikot)  +3.17,5
9.Joonas Sarkkinen (Puijon Hiihtoseura)+3.36,9
10.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)  +3.50,3

Miesten lopputulokset kokonaisuudessaan

Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)54.15
2.Emmi Lämsä (Visa Skin Team Kemi)  +2:02.7
3.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team)  +2:17.8
4.Vilma Ryytty (Iisalmen Visa)  +2:23.5
5.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam)  +3:57.3
6.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)  +4:16.4
7.Katariina Lonka (Ikaalisten Urheilijat)  +5:05.6
8.Iida Vuollet (Kalajoen Junkkarit)  +8:36.0
9.Nora Kytäjä (SkiTeam 105)  +9:06.0
10.Annu Virtanen (Espoon Hiihtoseura)  +9:30.8

Naisten lopputulokset kokonaisuudessaan



Vuokatin Aateli Race 27.-28.6.2023



Miehet 3/3 12,5 km (v) takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)52.42,2
2.Niko Husu (Jämin jänne)  +1.35,7
3.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)  +1.37,4
4.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)  +1.58,4
5.Niko Anttola (ProSki Oulu)  +2.08,2
6.Eelis Valikainen (Inarin Yritys)  +2.13,4
7.Alexander Ståhlberg (If Minken)  +2.29,3
8.Kalle Parantainen (Kuusamon Erä-Veikot)  +3.17,5
9.Joonas Sarkkinen (Puijon Hiihtoseura)+3.36,9
10.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)  +3.50,3

Naiset 3/3 12,5 km (v) takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)54.15
2.Emmi Lämsä (Visa Skin Team Kemi)  +2:02.7
3.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team)  +2:17.8
4.Vilma Ryytty (Iisalmen Visa)  +2:23.5
5.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam)  +3:57.3
6.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)  +4:16.4
7.Katariina Lonka (Ikaalisten Urheilijat)  +5:05.6
8.Iida Vuollet (Kalajoen Junkkarit)  +8:36.0
9.Nora Kytäjä (SkiTeam 105)  +9:06.0
10.Annu Virtanen (Espoon Hiihtoseura)  +9:30.8




Miehet 2/3 4,5 km juoksu

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)15.42.03
2.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)  +2.1
3.Alexander Ståhlberg (If Minken)  +25.1
4.Niko Anttola (ProSki Oulu)  +30.2
5.Eelis Valikainen (Inarin Yritys)  +30.7
6.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)  +50.2
7.Kalle Parantainen (Kuusamon Erä-Veikot)  +50.7
8.Niko Husu (Jämin jänne)  +1:04.6
9.Juho Länsiluoto (Pakilan Veto)  +1:11.1
10.Joonas Sarkkinen (ProSki Oulu)  +1:11.6

Naiset 2/3 4,5 km juoksu

#UrheilijaTulos
1.Oona Kettunen (Pohti SkiTeam)12.08.01
2.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)  +2.7
3.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)  +11.4
4.Emmi Lämsä (Visa Skin Team Kemi)  +35.0
5.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team)  +41.0
6.Nora Kytäjä (SkiTeam 105)  +42.5
7.Vilma Ryytty (Iisalmen Visa)  +47.4
8.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)  +58.7
9.Rebecca Immonen (Vantaan hiihtoseura)  +1:05.0
10.Katariina Lonka (Ikaalisten Urheilijat)  +1:05.3



Miehet 1/3 1,6 km (v) rullahiihto

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)6.00.07
2.Niko Husu (Jämin jänne)  +1.5
3.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)  +11.3
4.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)  +16.0
5.Niko Anttola (ProSki Oulu)  +17.3
6.Eero Rantala (Vuokatti ski team)  +21.6
7.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)  +21.9
8.Olli-Pekka Laitila (Vehkalahden Veikot)  +23.7
9.Jeremias Lipsanen (Inarin Yritys)  +27.7
10.Oskari Hökkä (ProSKi Oulu)  +28.0


Naiset 1/3 1,6 km (v) rullahiihto

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski7.15.02
2.Emmi Lämsä  +18.2
3.Vilma Ryytty  +20.4
4.Eveliina Piippo  +22.2
5.Jasmi Joensuu  +23.8
6.Oona Kettunen  +41.7
7.Katariina Lonka  +44.1
8.Marjaana Pitkänen  +47.8
9.Rebecca Immonen  +51.8
10.Johanna Matintalo  +58.5


Vuokatin Aateli Race 2022 - Kokonaiskilpailun lopputulokset


Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon hiihtoseura)58:38.6
2.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+25.6
3.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)+1:09.1
4.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+1:20.8
5.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1:27.3
6.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+1:31.7
7.Niko Anttola (Visa Ski Team Kemi)+1:39.3
8.Alexander Ståhlberg (IF Minken)+1:44.0
9.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)+1:55.5
10.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+2:56.5

Katso myös: Koko tuloslista

Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)46.53,3
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+38,1
3.Qinghua Ma 🇨🇳+39,5
4.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+1.00,2
5.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+1.10,8
6.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+1.23,1
7.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+2.03,0
8.Yang Zhou 🇨🇳+3.01,2
9.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+3.22,8
10.Weijia Kong 🇨🇳+3.28,6

Katso myös: Koko tuloslista




Osakilpailuiden tulokset 2022


Vuokatin Aateli Race 2022 - Kokonaiskilpailun lopputulokset


Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon hiihtoseura)58:38.6
2.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+25.6
3.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)+1:09.1
4.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+1:20.8
5.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1:27.3
6.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+1:31.7
7.Niko Anttola (Visa Ski Team Kemi)+1:39.3
8.Alexander Ståhlberg (IF Minken)+1:44.0
9.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)+1:55.5
10.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+2:56.5

Katso myös: Koko tuloslista

Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)46.53,3
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+38,1
3.Qinghua Ma 🇨🇳+39,5
4.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+1.00,2
5.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+1.10,8
6.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+1.23,1
7.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+2.03,0
8.Yang Zhou 🇨🇳+3.01,2
9.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+3.22,8
10.Weijia Kong 🇨🇳+3.28,6

Katso myös: Koko tuloslista


Vuokatin Aateli Race 29.6.2022


Miehet osuus 3/3: 15 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)36.53,9
2.Iivo Niskanen (Puijon hiihtoseura)36.57,6
3.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)37.06,3
4.Markus Vuorela (Jämin Jänne)37.06,4
5.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)37.11,2
6.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)37.28,7
7.Niko Anttola (Visa Ski Team Kemi)37.39,9
8.Alexander Ståhlberg (IF Minken)37.56,6
9.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)38.02,1
10.Lauri Mannila (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)38.06,4

Koko päätösosuuden tuloslista

Naiset osuus 3/3: 10 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)27.06,3
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)27.18,4
3.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)27.41,4
4.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)27.44,5
5.Qinghua Ma 🇨🇳27.46,8
6.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)27.49,1
7.Yang Zhou 🇨🇳28.53,5
8.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)29.03,3
9.Katariina Lonka (Ikaalisten Urheilijat)29.12,9
10.Marjaana Pitkänen (Vantaan hiihtoseura)29.25,1

Koko päätösosuuden tuloslista



Miehet 2/3 maastojuoksu 4,5 km

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon hiihtoseura)15.52,4
2.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)15.55,6
3.Alexander Ståhlberg (IF Minken)16.09,8
4.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)16.16,0
5.Degen Chen 🇨🇳16.18,4
6.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)16.20,0
7.Niko Anttola (Visa Ski Team Kemi)16.22,7
8.Joonas Sarkkinen (Puijon Hiihtoseura)16.26,1
9.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)16.26,7
10.Kalle Parantainen (IF Minken)16.30,5

Naiset 2/3 maastojuoksu 3 km

#UrheilijaTulos
1.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)12.08,4
2.Qinghua Ma 🇨🇳12.23,0
3.Oona Kettunen (Lempäälän Kisa)12.26,2
4.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)12.35,0
5.Ying Wen 🇨🇳12.39,6
6.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)12.43,6
7.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)12.44,2
8.Anni Lindroos (Pargas IF)12.48,3
9.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)12.56,9
10.Veera Kontkanen (Kontiolahden Urheilijat)12.58,2


Vuokatin Aateli Race 28.6.2022


Miehet prologi 1,6 km (v) rullahiihto

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)5.49,7
2.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+4,4
3.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+8,7
4.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Erä-Veikot)+14,0
5.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)+16,4
6.Oskari Hökkä (Taivalkosken Metsä-Veikot -85)+19,2
7.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+20,1
8.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+21,6
9.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+23,3
10.Lauri Mannila (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)+24,6

Katso myös: Koko tuloslista

Naiset prologi 1,6 km (v) rullahiihto

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)7.12,5
2.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+5,2
3.Qinghua Ma 🇨🇳+10,9
4.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+13,3
5.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+15,4
6.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+20,2
7.Yang Zhou 🇨🇳+30,1
8.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+32,7
9.Weijia Kong 🇨🇳+34,1
10.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+39,6

Katso myös: Koko tuloslista




Vuokatin Aateli Race 2021


Kokonaiskilpailun lopputulokset 2021


Miehet 3/3

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)36.22,8
2.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+1.06,1
3.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+1.11,1
4.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+1.14,1
5.Joni Mäki (Pohti Ski Team)+1.28,4
6.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Eräveikot)+1.33,5
7.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1.38,8
8.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+2.08,1
9.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+2.32,3
10.Niko Husu (Kuusamon Erä-Veikot)+2.33,8

Naiset 3/3

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)27.37,9
2.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+22,2
3.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+1.19,7
4.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+1.55,7
5.Heidi Kuuttinen (IF Minken)+1.57,1
6.Josefiina Böök (Jämin Jänne)+2.02,0
7.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+2.07,4
8.Siiri Kaijansinkko (Iisalmen Visa)+2.19,6
9.Anni Alakoski (Kainuun Hiihtoseura)+2.24,5
10.Erika Jänkä (Jämin Jänne)+3.07,0



Osakilpailuiden tulokset 2021


Vuokatin Aateli Race 30.6.2021


Miehet 16 km (v) takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)36.22,8
2.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+1.06,1
3.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+1.11,1
4.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+1.14,1
5.Joni Mäki (Pohti Ski Team)+1.28,4
6.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Eräveikot)+1.33,5
7.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+1.38,8
8.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+2.08,1
9.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+2.32,3
10.Niko Husu (Kuusamon Erä-Veikot)+2.33,8

Naiset 10 km (v) takaa-ajo

#UrheilijaTulos
1.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)27.37,9
2.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+22,2
3.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+1.19,7
4.Jasmi Joensuu (Vantaan Hiihtoseura)+1.55,7
5.Heidi Kuuttinen (IF Minken)+1.57,1
6.Josefiina Böök (Jämin Jänne)+2.02,0
7.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+2.07,4
8.Siiri Kaijansinkko (Iisalmen Visa)+2.19,6
9.Anni Alakoski (Kainuun Hiihtoseura)+2.24,5
10.Erika Jänkä (Jämin Jänne)+3.07,0

Maastojuoksun väliin jättänyt Krista Pärmäkoski lähti takaa-ajoon 3 minuuttia kärjen takana lähteneessä aaltolähdössä ja oli takaa-ajon maalissa neljäs 1.55,2 Niskasen perässä.



Miehet maastojuoksu 4,5 km

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)15:43,9
2.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+22,0
3.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+24,4
4.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+31,3
5.Jussi Karkkulainen (Mikkelin Hiihtäjät)+34,1
6.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+36,6
7.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Eräveikot)+38,4
8.Eelis Valikainen (Inarin Yritys)+40,8
9.Joni Mäki (Pohti Ski Team)+51,2
10.Kalle Parantainen (IF Minken)+53,5
11.Joonas Sarkkinen (Puijon Hiihtoseura)+56,5
12.Miro Karppanen (Imatran Urheilijat)+ 1:01,3
13.Johannes Vuorela (IF Minken)+ 1:03,5
14.Joni Mustonen (Ski Jyväskylä)+ 1:07,5
15.Juho Hökkä (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)+ 1:08,1
16.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)+ 1:08,9
17.Jeremias Lipsanen (Juvan Urheilijat)+ 1:09,6
18.Topi Huttunen (Juvan Urheilijat)+ 1:10,0
19.Petteri Mattila (Norrvalla Ski Team)+ 1:12,8
20.Eemil Juntunen (Pohti ski team)+ 1:12,8

Naiset maastojuoksu 3 km

#UrheilijaTulos
1.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)12.08,2
2.Heidi Kuuttinen (If Minken)+1,8
3.Oona Kettunen (Lempäälän Kisa)+14,7
4.Siiri Kaijansinkko (Iisalmen Visa)+24,3
5.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+24,7
6.Vilma Nissinen (Vuokatti Ski Team Kainuu)+25,9
7.Laura Karkkulainen (Mikkelin Hiihtäjät)+26,1
8.Anni Alakoski (Kainuun Hiihtoseura)+28,5
9.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)+37,4
10.Sonja Eskelinen (Vantaan Hiihtoseura)+39,8
11.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+41,6
12.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+43,6
13.Iiris Helander (Ski jyväskylä)+44,7
14.Josefiina Böök (Jämin Jänne)+45,4
15.Erika Jänkä (Jämin Jänne)+49,7
16.Jonna Vestenius (Visa Ski Team Kemi)+51,0
17.Rebecca Immonen (Vantaan Hiihtoseura)+53,9
18.Anni Lindroos (Pargas IF)+54,6
19.Emma Hämäläinen (Lahden Hiihtoseura)+1.00,3
20.Elsa Torvinen (Ylöjärven Ryhti)+1.01,2



Vuokatin Aateli Race prologit 29.6.2021


Miehet 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Iivo Niskanen (Puijon Hiihtoseura)5.36,8
2.Perttu Hyvärinen (Puijon Hiihtoseura)+12,3
3.Lauri Lepistö (Jämin Jänne)+17,3
4.Joni Mäki (Pohti Ski Team)+18,5
5.Petteri Koivisto (Puijon Hiihtoseura)+22,6
6.Juuso Haarala (Pohti SkiTeam)+24,2
7.Otto Invenius (Keravan urheilijat)+24,5
8.Arsi Ruuskanen (Kuusamon Eräveikot)+25,2
9.Niko Husu (Kuusamon Erä-veikot)+25,4
10.Markus Vuorela (Jämin Jänne)+25,9
11.Remi Lindholm (Imatran Urheilijat)+29,3
12.Niko Anttola (Visa Ski Team Kemi)+29,5
13.Turo Sipilä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+31,3
14.Juho Hökkä (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)+32,9
15.Joonas Sarkkinen (Puijon Hiihtoseura)+33,0
16.Lauri Mannila (Taivalkosken Metsä-Veikot 85)+34,0
17.Tino Tiilikainen (Vuokatti Ski Team Kainuu)+34,5
18.Joni Mustonen (Ski Jyväskylä)+35,9
19.Ilkka Veli Herola (Puijon Hiihtoseura)+37,3
20.Eero Rantala (Vehkalahden veikot)+38,1

Naiset 1,6 km (v)

#UrheilijaTulos
1.Krista Pärmäkoski (Ikaalisten Urheilijat)6.54,8
2.Kerttu Niskanen (Vieremän Koitto)+6,5
3.Johanna Matintalo (Pöytyän Urheilijat)+16,7
4.Anne Kyllönen (Kainuun Hiihtoseura)+18,3
5.Eveliina Piippo (Vuokatti Ski Team Kainuu)+22,0
6.Vilma Nissinen (Vuokatti Ski Team Kainuu)+25,0
7.Marjaana Pitkänen (Vantaan Hiihtoseura)+30,2
8.Anni Alakoski (Kainuun Hiihtoseura)+36,7
9.Siiri Kaijansinkko (Iisalmen Visa)+36,8
10.Emmi Lämsä (Visa Ski Team Kemi)+36,8
11.Rebecca Immonen (Vantaan Hiihtoseura)+37,0
12.Jasmi Joensuu (Vantaan hiihtoseura)+39,5
13.Erika Jänkä (Jämin Jänne)+44,5
14.Jasmin Kähärä (Vuokatti Ski Team Kainuu)+45,2
15.Josefiina Böök (Jämin Jänne)+47,0
16.Heidi Kuuttinen (If Minken)+48,5
17.Sonja Leinamo (Valkeakosken Haka)+51,3
18.Laura Karkkulainen (Mikkelin Hiihtäjät)+58,6
19.Oona Kettunen (Lempäälän Kisa)+1.02,1
20.Vilma Ryytty (Iisalmen Visa)+1.10,6





Voittajat - Vuokatin Aateli Race


Vuodesta 2005 hiihdetty Vuokatti Aateli Racen voitokkain urheilija on naisten kisaa alkuaikoina dominoinut Aino-Kaisa Saarinen. Saarinen oli naisten kisan ykkönen peräti seitsemän kertaa. Miesten kisassa eniten voittoja on kahminut Iivo Niskanen (10 voittoa). Vuonna 2024 Iivo Niskanen otti jo kisassa seitsemännen peräkkäisen voiton. Sisko Kerttu on voittanut naisten kisan neljästi.

Voittajat 2005-2024

VuosiNaisetMiehet
2024Krista PärmäkoskiIIvo Niskanen
2023Krista PärmäkoskiIIvo Niskanen
2022Kerttu NiskanenIIvo Niskanen
2021Kerttu NiskanenIIvo Niskanen
2020Kerttu NiskanenIIvo Niskanen
2019Laura MononenIivo Niskanen
2018Kerttu NiskanenIivo Niskanen
2017Kaisa MäkäräinenMatti Heikkinen
2016Laura MononenIivo Niskanen
2015Krista PärmäkoskiMatti Heikkinen
2014Aino-Kaisa SaarinenSami Lähdemäki
2013Aino-Kaisa SaarinenIivo Niskanen
2012Kaisa MäkäräinenIivo Niskanen
2011Aino-Kaisa SaarinenLari Lehtonen
2010Aino-Kaisa SaarinenLari Lehtonen
2009Aino-Kaisa SaarinenSami Jauhojärvi
2008Kaisa MäkäräinenSami Jauhojärvi
2007Aino-Kaisa SaarinenMaxix Odnodvortsev 🇰🇿
2006Aino-Kaisa SaarinenOlli Ohtonen
2005Liu Xianying 🇨🇳Sami Jauhojärvi