Tampere Indoor Meeting 2023


Tampereella kilpaillaan helmikuun 9. päivä kovatasoiset hallikilpailut.
Ilari Manninen.
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Ilari Manninen.


Tampereella tapahtuu torstaina 9.2.2023, kun Tampere Indoor Meeting vetää paikalle läjäpäin suomalaisia yleisurheilun ykkösnimiä.

Tampereen kilpailut kuuluvat World Athletics indoor Tourin -pronssikategoriaan.

Kisojen osallistujat & rahapalkinnot


Tampereella saapuu useita hallitsevia Suomen mestareita, kuin myös hallikauden tilastokärkiä.

Aitajuoksu on ollut jo vuosia yksi kiinnostavimmista lajeista kotimaisittain. Tampereella aitoja tikkaa muun muassa kauden tilastokärki Ilari Manninen, joka saa vastaansa kilpaveljensä Santeri Kuusiniemen. Elmo Lakka ei kilpaile Tampereella, vaan hänet nähdään seuraavan kerran Lievinissä, Ranskassa, ensi viikolla.

Naisten aitakisassa katseet kohdistuvat Lotta Haralaan, joka on noussut huipputasolle parin vuoden kisatauon jälkeen.

Heta Tuuri avasi kautensa korkeudessa kovalla tuloksella 190. Tuurin kanssa korkeuskisassa piti kilpailla myös Ella Junnila, mutta hän jättää hallikauden kesken jalkavamman vuoksi. Kovista suomalaisnimistä Sini Lällä on kisassa mukana.

60 metrillä, niin miehissä kuin naisissa, on mukana kovia ulkomaalaismenijöitä. Naisten puolella Ukrainan Viktoriya Ratnikova on juossut matkan Kiovassa tammikuussa aikaan 7,34, kuten myös Viron Õilme Võro. Itävallan Magdalena Lindner on pyrähtänyt matkan aikaan 7,36 ja Britti Bianca Williamsin ennätys on kova 7,26 (2018), mutta viimeiseen viiteen vuoteen naisen paras noteeraus on 7,35 (2022). Suomen ykkösnimet Anna Pursiainen, Aino Pulkkinen ja Anniina Kortetmaa löytyvät myös osallistujalistoilta.

Miesten 60 metrin kovimmat nimet saapuvat Japanista: Akihiro Higashida juoksi viikko sitten Göteborgissa kovan ajan 6,60, kuten teki myös Ryuichiro Sakai kellottamalla Gentissä 6,64. Suomen kauden hallitilaston ykkönen Samuli Samuelsson ja kakkonen Viktor Thor ovat myös viivalla.

Tampereen ylipitkällä halliradalla saatetaan nähdä kovia aikojan myös 200 metrillä, kun huippukuntoinen Samuel Purola kohtaa muun muassa Elias Aallon.

Muita kisojen kovia nimiä ovat muun muassa seiväshyppääjät Michaela Meijer ja Harry Coppell.


Kisojen menestyjille on myös tarjolla mukavat rahapalkinnot.

Tampereen rahapalkinnot

SijaPalkintoraha
1.500 €
2.400 €
3.300 €
4.200 €
5.100 €


Tampere Indoor Meeting 2023 - Aikataulu


Kisat käynnistyvät torstaina illalla kello 18:30.

Kisojen aikataulu 9.2.

KelloM/NLaji
18:30Miehet200 m
18:32NaisetKolmiloikka
18:42Naiset60 m alkuerät
19:00NaisetSeiväshyppy
19:03Miehet60 m alkuerät
19:12MiehetSeiväshyppy
19:12NaisetKorkeushyppy
19:23Miehet60 m aj. alkuerät
19:37Naiset60 m aj. alkuerät
20:00Naiset60 m finaali
20:10Miehet60 m finaali
20:25Miehet60 m aj. finaali
20:35Naiset60 m aj. finaali


Tulokset



Livestream


ISTV välittää kisoista livelähetystä Tapio Suomisen selostamana. Voit seurata kisoja alta löytyvän linkin kautta.