Harjoitellaanko Suomessa oikein?

Peruskysymys Rukan jälkeen oli se, miksi suomalaiset miehet ja naiset jäävät ladulla lyhyelläkin matkalla maailman huipulle yli kaksi minuuttia? Ero on valtavan suuri ja saa olla melkoinen taikuri, että ottaa tuollaisen eron kiinni kauden aikana. Oletus kun on, että eivät Rukalla juhlineet ulkomaalaisetkaan olleet vielä virittäneet sinne huippukuntoaan.

Olen keskustellut viikon aikana usean hiihtourheilussa vaikuttaneen maailmantähden kanssa ja kaikilla on sama huoli; harjoittelevatko suomalaiset oikein?

Suomalaisen valmennusfilosofian mukaan urheilijalle rakennetaan yksi, korkeintaan kaksi huippua kilpailukaudelle. Valtaosa tuntuu vannovan yhä yhden huipun nimeen. Tällöin kovaa harjoittelua jatketaan aina vuodenvaihteeseen saakka ja sen jälkeen kuntoa aletaan houkutella esiin viikko viikolta. Huippukunnon pitäisi osua sitten juuri sille yhdelle viikolle, jolloin arvokisoissa ratkaistaan mitalien kohtalo.

Suomalaisten systeemissä huippukunnon ja peruskunnon välinen ero on valtavan iso, eli hiihtovauhti on vielä tällä hetkellä kaukana maksimista.

Huolestuttavin tilanne on asiantuntijoiden mukaan nuorissa, jossa tehoharjoittelua ei tehdä tarpeeksi.

Monessa muussa maassa systeemi on toinen. Hiihtäjän suoritustaso pyritään pitämään koko ajan kovana, niin ettei huippukuntoa tarvitse houkutella esiin viikkoja. Norjalaiset ja ruotsalaiset huiput voitaisiin herättää vaikka kolmelta aamulla kisaamaan ja heidän vauhtinsa olisi huipputasoa.

Urheilijan kannalta harjoitusmetodi, jossa ollaan koko ajan hyvässä kunnossa, eikä suoritustasoa lasketan liian alas, on hyvä. Maailmancup alkoi nyt ja sitä hiihdetään maaliskuun loppuun saakka. Kilpailukauden pituus on siis neljä kuukautta, urheilijan pitää pystyä nauttimaan kilpailemisesta koko ajan. Ja menestyksestä tykkää myös lompakko.

Suomalaisten kohdalla tilanne on valitettavasti toinen. Liian moni hiihtäjä joutui Rukan jälkeen vakuuttelemaan itselleen ja medialle, että ei tässä mitään, harjoituskuorma on vielä niin kova, ettei suksi voinutkaan kulkea paremmin.

Selitys ontuu, etenkin jos sen antaa valmennusjohto. Toivottavasti valmentajat miettivät nyt tarkkaan, millaisia ohjelmia urheilijoillaan teettävät jatkossa. Hiihtäjillä on vain yksi ura, sitä ei pidä uhrata kokeilujen alttarille.

Vaikein tilanne on tällä hetkellä Kerttu Niskasella. Hän vaihtoi Pekka Vähäsöyringin valmennukseen Lahden MM-kisojen jälkeen; Etelä-Korean olympialaisissa Kerttu oli 30 kilometrin perinteisen kisassa kuudes. Kesän aikana harjoitusruuvia kiristettiin jälleen lisää, Ruka näytti ettei Kerttu ollut palautunut kovasta harjoitusrääkistä kisakuntoon. Nyt hän lepää ja yrittää löytää kisakuntonsa.

Miehissä vastaavassa tilanteessa on Matti Heikkinen. Rukalla hän lähti matkaan kärjen vauhdissa, vain sammuakseen täysin.

Ruka näytti, että Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen ovat valmiita taistelemaan palkintopallisijoituksissa myös tänä viikonloppuna. Heidän vauhtinsa on jo sitä tasoa, että maailman terävintä kärkeä ei tarvitse kiikaroida.