Saksalaiset jyräävät

Kuortaneella tehdään tuota työtä koko ajan, sen seurauksena Olympic Training Center järjestää tänä viikonloppuna järjestyksessään viidennen World Javelin Conferenssin. Nyt pääpuhujana on Andreas Hofmann, kaksi vuotta sitten Thomas Röhler avasi harjoittelunsa saloja.

Olen ollut paikalla kummassakin konferenssissa ja ihmettelen yhä samaa asiaa; miksi suomalaisvalmentajat eivät ole huomioineet saksalaisten tapaa harjoitella tekniikkaa.

Tutkittu totuus kun on se, että suomalaisheittäjien tekninen osaaminen ei ole lähelläkään saksalaisten tasoa. Suomessa on viimeiset vuodet panostettu kaikkeen muuhun, kuin tekniikkaan ja se selittää pitkälti eron maailman terävimpään kärkeen.


Kuortaneella kaikessa hiljaisuudessa tehtyjen analyysien ja tutkimusten pohjalta on helppo löytää nuo tekniset ominaisuudet, joissa saksalaiset ovat suomalaisia parempia. Numerot eivät valehtele, saksalaisten keihäs lähtee taivaalle huomattavasti kovemmilla tehoilla kuin suomalaisten ja vieläpä teknisesti oikeaan asentoon.

Miten se on mahdollista?

Kun keskustelin asiasta pitkään Hofmannin kanssa, oli yksi selitys ylitse muiden. Saksalaiset harjoittelevat talvikauden heittämällä palloja, kevyitä sellaisia. Näin heittoliike on nopea, se ei käy niin paljon kyynärpään ja olkapään päälle, jolloin oikeaa liikettä on mahdollista toistaa useaan otteeseen. Harjoittelu kevyillä palloilla näkyy myös siinä, että saksalaiset ovat pysyneet kohtalaisen terveinä.

Suomessa vannotaan nykyään valmennuksen keskittämisen nimeen. Saksalaiset heittäjät harjoittelevat kuitenkin samaan tapaan suomalaisten kanssa, ympäri maata oman valmentajansa johdolla. Yhdessä he ovat vain Leiptzigin testeissä kolme kertaa vuodessa ja ulkomaanleireillä.

Hofmann painotti, että Saksassa ei vannota vain yhden tyypin heittäjien nimeen. Hän piti itseään nopeana, Thomas Röhleriä tekniikan nimeen vannovaan heittäjänä ja Johannes Vetteriä puolestaan voimaheittäjänä. Saksassa ei siis yritetä pakottaa heittäjiä samaan muottiin, vaan annetaan kaikkien kukkia kaikkialla maassa. Tässä suhteessa he ovat ottaneet oppia suomalaisten menestyskonseptista 1990-luvulta.


Kysymys kuuluukin, mistä meidän nyt tulisi ottaa heiltä oppia?

Ensimmäisenä tulee mieleen tuo harjoittelun monipuolisuus. Kun Hofmann pyöritti Kuortaneella videota, jossa hän otti irlantilaisen rivitanssin tunteja, naureskeli moni suomalaisvalmentaja. Tyyli oli kieltämättä hauska mutta se, että Hofmann oli mennyt tanssitunneille kehittääkseen liikkuvuuttaan, kertoo paljon siitä kuinka Saksassa panostetaan monipuoliseen harjoitteluun.

Kun nyt olen nähnyt jo kahden saksalaisen maailmanhuipun panostavan harjoittelussaan kuntopallojen ja kevyiden pikkupallojen heittelyyn, on pakko uskoa että se on tehokasta.

Toki saksalaisetkin raakaa voimaa hankkivat perinteisin keinoin, mutta he eivät vedä itseään missään vaiheessa kautta sellaiseen "juntturaan", josta ei toivuta kuin viikkojen levolla. Toivottavasti tämä tie on nyt kuljettu loppuun myös Suomessa, eihän se miesten keihäs kuitenkaan paina kuin 800 grammaa.

Suomalaisessa mäkihyppyvalmennuksessa ei osattu uusiutua tarpeeksi nopeasti, tulokset on nähty viimeisten vuosien aikana. Toivottavasti suomalaiset keihäsvalmentajat pysyvät paremmin ajan hermolla. Tietoa on ainakin tarjolla tarpeeksi.

Jari Porttila