Sänkipelloilta olympiavoittajaksi


Puhelimeni soi lauantaiaamuna, soittaja oli Lydia Wideman-Lehtosen poika. Hän kertoi äidin nukkuneen aamulla ikuiseen uneen.
Jari Porttila: 13.04.2019 16:06Blogi
Sänkipelloilta olympiavoittajaksi
Tapasin hiihtourheilumme rautarouvan kasvotusten viimeksi ennen joulua. Teimme silloin myös jutun Lydian kanssa, se jäi hänen viimeiseksi haastattelukseen. Lydian katseessa oli jo silloin havaittavissa se, että lopullinen maaliviiva lähestyi vääjäämättä.

Lydia olisi täyttänyt toukokuun 17. päivänä 99-vuotta. Se rajapyykki jäi saavuttamatta, mutta elämänsä aikana hän teki jotain sellaista, johon maailmanhistoriassa ei kukaan muu pysty.

Hän voitti naisten ensimmäisen jaossa olleen henkilökohtaisen olympialaisten kultamitalin. Tuo ikimuistoinen hetki koettiin Oslossa helmikuun 23. päivänä 1952, reilut 67-vuotta sitten. Lydia oli huhtikuiseen aamuun saakka maailman vanhin elossa ollut olympiavoittaja.

Lydia Wideman-Lehtosen tie olympialaisten kultamitalistiksi ei ollut helppo. Hän päätti jo kertaalleen lopettaa uransa, mutta kun hiihto otettiin mukaan naisten lajiohjelmaan Oslon olympialaisiin, sai Lydian isä houkuteltua hänet mukaan vielä kerran.

Lydia Wideman (oikealla)
Kuva: Lydian arkisto
Lydia Wideman (oikealla)


Kun kirjoitin vuonna 2016 kirjaa suomalaisista talvilajien olympiasankareista, kultamitalin voittaneista urheilijoista, tutustuin lähemmin myös Lydiaan.

Lydia oli herskyvä ja elämäniloa täynnä oleva hiihtokuningatar, joka ei tehnyt numeroa itsestään tai saavutuksistaan. Toki olohuoneessa oli palkintokaappi ja olympialaisten kultamitali sen keskellä, mutta Lydian tarinoissa urheilu ja hiihto oli paljon enemmän kuin mitali, se toi sisältöä elämään.

Lydia sai ensimmäiset sukset enoltaan, joka oli veistänyt ne yhdestä puusta. Sauvat käytiin taittamassa lähimetsän näreistä. Näillä eväillä lähdettiin rakentamaan tulevaisuuden huippu-urheilijaa.

Urheilu ei voinut olla sotien jälkeisessä Suomessa keskiössä. Lydiankin oli jo nuoresta alkaen kannettava kortensa kekoon, jotta perhe pystyisi elämään. Ei silloin menty urheilu keskiössä. Silloin tärkeintä oli ansaita elanto.

Kun maajoukkue valmistautui Oslon kisoihin syksyllä leireilemällä Lapin lumilla, paiski Lydia töitä tehtaassa ja kävi iltaisin hiihtämässä pimeällä sänkipellolla

Kun Lydia valmistautui Oslon olympialaisiin, kävi hän normaalisti tehtaassa töissä seitsemästä neljään. Hän toimi johdon sihteerinä ja töitä riitti. Kun maajoukkue valmistautui Oslon kisoihin syksyllä leireilemällä Lapin lumilla, paiski Lydia töitä tehtaassa ja kävi iltaisin hiihtämässä pimeällä sänkipellolla.

Hän kertoi minulle, että iltaisin sänkien päälle tuli huurretta ja se luisti sen verran, että hän pystyi harjoittelemaan. Pellolla näki pimeässäkin sen verran, että pystyi kiertämään tasaista lenkkiä.

Lydiakin sai kutsun Lapin lumileirille, mutta tehtaanjohtaja viittasi Lydian toiveelle päästä hiihtämään lumelle kintaalla. Täällä tehdään töitä, eikä hiihdellä, oli johtaja sanonut. Vasta kun maajoukkueen valmentaja Veli Saarinen, Olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari, soitti johtajalle, tämä myöntyi.

Lydia kertoi johtajan kutsuneen hänet huoneeseensa Saarisen puhelun jälkeen ja tokaisseen, että mitäs sinä vielä siinä seisoskelet, mene sinne Lappiin hiihtämään.

Lydia meni ja pääsi lopulta siihen kuntoon, että johti suomalaisnaiset Oslon olympialaisissa kolmoisvoittoon.

Oslon 10 kilometrin tulosluettelo oli komeaa luettavaa: 1. Lydia Wideman, Suomi 41,40 2. Mirja Hietamies, Suomi 42,39 3. Siiri Rantanen, Suomi 42.50.

Kilpailu oli Lydia Widemanin uran ensimmäinen ja viimeinen olympiastartti. Myöhemmin keväällä hän osallistui vielä kotimaassa muutamaan kilpailuun, lopettaen sitten uransa. Kesällä hän sitten avioitui Paavo Lehtosen kanssa.

Huhtikuun 13. päivänä Lydia saapui viimeiseen maaliinsa, mutta hänen nimensä jää ikuisesti olympialaisten historiaan.

Lydia Wideman ja Oslon kultamitali. (Kuva: Jari Porttila)
Lydia Wideman ja Oslon kultamitali. (Kuva: Jari Porttila)