Maria Huntington tavoittelee ennätystä ja pistesijaa Dohan seitsenottelussa - kärkitaistelusta tulossa tiukka ja kovatasoinen


Keskiviikon mielenkiintoisin laji suomalaisnäkökulmasta on naisten seitsenottelu, johon Maria Huntington lähtee tilastojen kahdeksantena. Myös kisan voittotaisto tullee olemaan äärimmäisen mielenkiintoinen.
Veijo Vaakanainen: 02.10.2019 11:42Yleisurheilu
Maria Huntington tavoittelee ennätystä ja pistesijaa Dohan seitsenottelussa - kärkitaistelusta tulossa tiukka ja kovatasoinen
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Maria Huntington lähtee Kalevan kisoihin tavoittelemaan uutta Suomen ennätystä.
Maria Huntington on ollut tämän yleisurheilukauden suurin yllättäjä. Tampereen Pyrinnön ottelija on parantanut tämän kauden aikana otteluennätystään lähes 500 pistettä ja noussut räjähdysmäisellä vauhdilla kohti lajin kansainvälistä kärkeä. Viimeisen kahden vuoden aikana tapahtunut tasonnosto on ollut lähes käsittämätön, sillä Huntingtonin ennätys on parantunut 843 pisteellä pisteistä 5496 tämän vuoden Kalevan kisojen ennätyssarjaan 6339.

Toisin kuin viime vuoden Berliinin EM-kisoihin, Huntington ei lähdekään enää Dohaan hakemaan arvokisakokemusta, vaan tavoittelemaan mahdollisimman kovaa sijoitusta sekä jopa uusia ennätyspisteitä. Ennakkotietojen mukaan Huntingtonin valmistautuminen on sujunut erinomaisesti ja Dohan lämpimät olosuhteet sopivat hänelle erinomaisesti. Siksi onkin mahdollista, että Huntington pystyy haastamaan jopa Satu Ruotsalaisen 28 vuotta vanhan SE-tuloksen 6404.

Tilastojen perusteella Huntington lähtee siis Dohaan MM-kisojen otteluun realistisin pistesijatavoittein. Tämän osoittavat myös aiempien 2010-luvun arvokisojen tulokset, sillä aiemmin pistesijalle vaaditut pisteet ovat vaihdelleet välillä 6442–6268. Yleisimmin kahdeksan parhaan joukkoon sijoittumiseen on vaadittu noin 6350, eli suunnilleen Huntingtonin ennätyspisteet.

2010-luvulla pistesijalle on vaadittu yleensä noin 6350 pistettä.
2010-luvulla pistesijalle on vaadittu yleensä noin 6350 pistettä.

Avauspäivä ratkaisee Huntingtonin ottelun suunnan


Huntingtonin osalta jo ottelun alku osoittaa hyvin pitkälti, ovatko toiveet pistesijasta ja huippupisteistä realismia. Ottelun kaksi ensimmäistä lajia 100 metrin aidat sekä korkeushyppy ovat nimittäin Huntingtonin paraatilajeja, joissa hänellä on mahdollisuus saalistaa paljon pisteitä. Mutta kääntäen ne ovat myös lajeja, joissa hänellä on paljon pisteitä menetettävänä. Jotta toiveet pistesijasta pysyisivät elossa, olisi hänen pystyttävä mahdollisimman lähelle ennätystuloksiaan 13,09 sekä 185.

Ensimmäisen päivän lajeista tärkeä on myös päivän päätöslaji 200 metriä, jossa Huntington teki suuren ennätysparannuksen Kalevan kisojen ennätyssarjassaan. Tuossa juoksussa juostu ennätysaika 24,29 on toistaiseksi selkeä piikkitulos, sillä hänen toiseksi paras tuloksensa lajissa on toistaiseksi 24,86. Doha osoittaa, oliko Lappeenrannassa juostu tulos merkki pysyvästä tasonnostosta vai yksittäisestä huippusuorituksesta.

Herkässä pituushypyssä onnistuminen tärkeää


Toisen kisapäivän ensimmäinen laji pituushyppy on myös yksi kriittisimmistä lajeista ottelun onnistumista ajatellen. Laji on yhdessä pika-aitojen ja korkeuden kanssa Huntingtonin suurimpia syömähampaita ja siinä hän voi myös nappionnistumisella saada paljon lisäpisteitä ennätyssarjaansa verrattuna. Lappeenrannassa hänen tuloksensa oli 644 kahden yliastumisen jälkeen ja Dohan erinomaisella pituuspaikalla tähän voi hyvinkin tulla parannusta jopa parikymmentä senttiä. Askelmerkin pitää kuitenkin olla kohdallaan.

Jos Huntington on selviytynyt viisi ensimmäistä lajia ongelmitta läpi ja on edelleen ennätystahdissa, voi jo hieman huokaista helpotuksesta. Jäljellä olevissa lajeissa keihäässä ja 800 metrillä Huntingtonilla ei nimittäin enää ole niin paljon pisteitä puolustettavana ja erityisesti kasin hän varmasti taistelee hurmoksessa ainakin ennätyksensä tuntumaan, mikäli hän tietää taistelevansa kärkisijoista. Näissäkin lajeissa toki jokainen ansaittu lisäpiste on tärkeä.

Ottelu on erittäin herkkä laji ja yksikin pieni epäonnistuminen voi tuhota koko kaksipäiväisen suorituksen. Siksi lajissa juuri mikään ei ole varmaa, ennen kuin urheilija on onnistunut taistelemaan maaliviivan yli 800 metrin juoksussa. Tästä huolimatta voidaan kuitenkin sanoa, että harva suomalainen lähtee niin vahvoista ennakkoasemista Dohan urakkaan kuin Huntington. Seuraavat kaksi päivää voivat tuottaa suomalaisille yleisurheilufaneille jopa yllättävänkin suurta riemua.

Belgian Nafissatou Thiam on toinen naisten seitsenottelun voittajasuosikeista.
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Belgian Nafissatou Thiam on toinen naisten seitsenottelun voittajasuosikeista.


Voittotaistelusta luvassa tiukka ja kovatasoinen


Naisten seitsenottelun mestaruudesta on etukäteen luvassa hurja kaksintaistelu Belgian Nafissatou Thiamin ja Iso-Britannian Katarina Johnson-Thompsonin välillä. Pronssimitalista kamppailee ennakkoon neljä naista.

Naisten seitsenottelua on hallinnut viimeisten kolmen kauden ajan yksi nainen. Thiam on kruunattu voittajaksi niin Rion olympialaisissa, Lontoon MM-kisoissa kuin Berliinin EM-kisoissakin. Tällä kerralla hän joutuu kuitenkin todennäköisesti mestaruuden voittaakseen tiukemmille kuin kertaakaan aiemmin, sillä kauden tilastoissa hänen etunsa Johnson-Thompsoniin on ainoastaan kuusi pistettä (6819–6813).

Thiamin ja Johnson-Thompsonin välillä käydäänkin Dohassa mitä luultavimmin erittäin jännittävä ja vaihteleva voittotaistelu, sillä he ovat vahvuuksiltaan varsin erityyppisiä ottelijoita. Toisin kuin monet muut kärkiottelijat, Thiam ei ole aivan parhaimmillaan juoksulajeissa, vaan kerää suuren pistepotin kentältä. Kuten kuvaaja osoittaa, on Thiam Johnson-Thompsoniin verrattuna edellä korkeudessa, kuulassa sekä keihäässä, kun taas Johnson-Thompson repii eroa Thiamiin erityisesti 200 ja 800 metrillä.

Thiamin vahvoja lajeja ovat erityisesti korkeus ja kuula. Johnson-Thompson on parhaimmillaan 200 ja 800 metrillä.
Thiamin vahvoja lajeja ovat erityisesti korkeus ja kuula. Johnson-Thompson on parhaimmillaan 200 ja 800 metrillä.

Ennakkoon mielenkiintoisimpia lajeja naisten välisessä kaksinkamppailussa ovat pika-aidat sekä pituushyppy, joissa he ovat tilastojen perusteella lähes tasavahvoja. Nämä lajit voivatkin hyvin kääntää mestaruustaiston jompaankumpaan suuntaan. Kriittinen laji mestaruustaistelun kannalta on myös keihäänheitto, jossa Thiamin kauden parhaassa sarjassa on tulos 47,25. Parhaimmillaan hän pystyy kuitenkin heittämään pitkälti yli 50 metriä ja tällainen kaari Dohassa voi hyvinkin ratkaista mestaruuden Thiamin hyväksi.

Pronssipallille riittää tunkua


Pronssitaistelusta on etukäteen luvassa tasainen taisto neljän naisen välillä. Yhdysvaltalaiset Erica Bougard ja Kendell Williams, Unkarin Xenia Krizsan sekä Itävallan Verena Preiner ovat kauden tilastoissa vajaan 70 pisteen sisällä toisistaan ja ovat kaikki realistisia mitaliehdokkaita. Mestaruustaistoon nouseminen vaatisi kuitenkin kaikilta selvää ennätysparannusta, sillä eroa kärkikaksikoon on yli 150 pistettä.

Pronssitaistossa Yhdysvaltain Bougard ja Williams ovat niskan päällä nopeuslajeissa, Unkarin Krizsan ja Itävallan Preiner heittolajeissa.
Pronssitaistossa Yhdysvaltain Bougard ja Williams ovat niskan päällä nopeuslajeissa, Unkarin Krizsan ja Itävallan Preiner heittolajeissa.

Urheilijoita vertailtaessa voidaan todeta, että nämä 4 ovat hyvinkin erilaisia ottelijatyyppejä. Yhdysvaltalaiset Bougard ja Williams ovat vahvoja nopeuslajeissa ja voittavat haastajiaan erityisesti pika-aidoissa sekä pituudessa. Myös korkeudessa he ovat etukäteen Krizsania ja Preineria vahvempia. Sen sijaan heittolajeissa etu on selvästi unkarilaisen ja itävaltalaisen puolella. Samoin 800 metrillä he ovat erityisesti Williamsia vahvempia. 200 metriä on etukäteen heidän välisessä taistelussaan mielenkiintoisin laji, sillä siinä he ovat hyvinkin tasaisia.

Aiempiin vuosiin verrattuna Dohassa voi olla luvassa erittäin kovatasoinen taisto niin voitosta kuin mitaleistakin. Yleensä ottelijat parantavat ennätyksiään ja kauden parhaitaan arvokisoissa ja siksi voidaankin olettaa, että Dohassa voittoon vaaditaan kovimmat pisteet sitten Lontoon olympialaisten, jolloin Jessica Ennis-Hill juhli mestaruutta pisteillä 6955. Myös mitaleille voidaan ensimmäistä kertaa koko 2010-luvun aikana vaatia yli 6700 pisteen sarjaa.

2010-luvulla mestaruuteen on vaadittu yleensä noin 6800 pistettä ja mitaleille noin 6600 pistettä.
2010-luvulla mestaruuteen on vaadittu yleensä noin 6800 pistettä ja mitaleille noin 6600 pistettä.

Keskiviikon ja torstain aikana Dohassa nähdäänkin todennäköisesti erittäin tiukka, jännittävä ja kovatasoinen taisto seitsenottelun voitosta ja mitaleista. Niin mestaruus kuin muutkin mitalit ratkeavat mitä todennäköisimmin vasta päätöslaji 800 metrillä ja erot mestaruuden ja hopean tai pronssin ja neljännen sijan välillä voivat hyvinkin olla lopputuloksissa vain yksittäisiä pisteitä.