Maratonhöylä Henri Manninen haastattelussa

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna JKU:n maratoonari Henri Manninen juoksi kuin hieman varkain Firenzen maratonilla kauden kotimaisen kärkiajan ja uransa toiseksi nopeimman ajan maanteiden kuninkuusmatkalla, 2:17:45.

Matka hyvään tulokseen Firenzen maratonilla oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Mannisen kausi 2016 oli kokonaisuudessaan todella hankala. Kisoja ei kuluneen vuoden mittaan kertynyt juuri lainkaan hengitysongelmista johtuen. Tarkoituksena oli keväällä yrittää maratonilla Rion olympiarajaa, mutta vaikeuksien vuoksi yrityksestä ei tullut mitään. Manninen starttasi kesällä radalla ainoastaan yhden kerran, Oulussa Kalevan kisojen kympillä, mutta joutui keskeyttämään kisan. Vielä aiemmin syksyllä käyty Valencian puolimaratonkin päättyi pettymykseen ja keskeytykseen. Näistä lähtökohdista katsoen Firenzen hieno onnistuminen vaikutti kaikkea muuta kuin todennäköiseltä.

Etusuoran Joonas Lehtinen pääsi jututtamaan Henri Mannista Firenzen onnistumisen jälkimainingeissa.

Tämä vuosi oli sinun osaltasi vaikeuksia täynnä. Mistä vaikeuksissa oikein oli kyse?

- Oli kyllä vaikea vuosi tosiaan. Hengitysongelmat vaivasivat keväästä asti ja meni tosi pitkään ennen kuin oikeasti tiedettiin, mistä oli kyse. Varmaan vasta joskus elokuussa selvisi, että keuhkoklamydia oli kyseessä. Vaikeaa oli. Välillä oli usko juoksujen suhteen aika kovilla. Mietin jo välissä, että pystynköhän vielä juoksemaan kovaa. Sitten kuitenkin kun syy ongelmiin selvisi ja sain kunnolla treenattua, niin löytyi taas uudelleen uskoa.

Mistä luotto onnistuneelle Firenzen maratonille lopulta löytyi?

- Valencian puolikkaan keskeytyksen jälkeen oli aika epävarma olo ja mietinkin jo, että noinkohan juoksen maratonia tänä syksynä sitten kuitenkaan. Vasta kolme viikkoa ennen maratonia mattotestissä alkoi tuntumaan siltä, että alkaa homma toimia taas. Olin sitä paitsi kuitenkin treenannut koko syksyn maraton mielessäni ja kun paikkakin Firenzeen oli jo, niin päätin lopulta lähteä. Kannatti lähteä.

Tuntui hieman siltä, että osallistumisesi Firenzen maratonille tuli aika lailla puskista valtaosalle. Itsekin vasta Firenzen maratonin aamuna Ukonmaanahon Jannen twiittien perusteella tajusin ruveta seuraamaan live-tuloksia. Oliko tietynlainen radiohiljaisuus Firenzen reissun suhteen suunniteltu juttu?

- Kyllä se oli ihan suunniteltu juttu. Halusin valmistautua ihan rauhassa juuri noiden hankaluuksien jälkeen. En oikeastaan sen kummemmin kenellekään kertonut suunnitelmistani juosta tuota maratonia. Ainoastaan ihan muutamat lähipiiristä tiesivät osallistumisestani etukäteen.

Antoiko onnistunut maraton luottoa jatkoon?

-Antoi ihan ehdottomasti. Tulos oli hyvä, mutta uskon, että on varaa parantaakin vielä. Firenzen reitti ei ehkä ole ihan kaikkein nopein kuitenkaan.

Selvä se. Mistä muuten johtuu se, että juuri Firenzen maratonista on tullut sinulle erityinen? Entä miten alunperin päädyit juoksemaan debyyttisi Firenzessä 2009? Syksyisinhän on maratoneja, joista valita kuitenkin valtavan paljon.

-No, debyytiksi valitsin Firenzen silloin varmaan aika pitkälti valmentajani Tuomon suosituksesta. Tuomo juoksi itsekin siellä aikanaan oman ensimmäisen maransa. Mitä tuohon erityisyyteen Firenzen kohdalla tulee, niin varmaan se ensimmäisen maratonin hyvä tulos jätti sellaisen positiivisen fiiliksen paikasta ja maratonista. Se on Firenze jotenkin sellainen, että sinne kun menen, niin aina tuntuu sujuvan hyvin. Se on sellainen paikka, missä saan hommat aina raiteilleen. Etenkin tällä kertaa tuntui juuri siltä.

Liiton sivuille antamassasi haastattelussa sanoit juoksevasi keväällä näillä näkymin joko Lontoossa tai Hampurissa. Miksi juuri jompi kumpi näistä maratoneista?

-Joo, näin on tosiaan suunnitelmissa. Nuo ovat molemmat tosi hyviä maratoneja, joiden ajankohtakin taitaa olla keväällä käytännössä sama. Se on sitten päätöksenteon paikka viimeistään helmikuussa. Silloin viimeistään pitäisi tietää kumman juoksen. Tässä kohtaa ehkä olisin hiukan Hampurin maratonin suuntaan kallistumassa.

Nyt olet kuulemma pienellä ansaitulla breikillä maratonin jäljiltä. Miten sitten valmistautuminen tästä kevään maratonille tulee etenemään?

-Nyt on tosiaan pieni paussi menossa. Hoidan tässä nyt näitä fysioterapeutin opintojani lähiviikot aika tiukalla tahdilla. Sitten joulun alla aloitan taas kunnolla treenit. Leirille en kuitenkaan lähde nyt lainkaan. Treenailen kotosalla Jyväskylässä ja hoidan opiskeluja eteenpäin. Vaikka olenkin koittanut painottaa opiskelujani enemmän syksylle, niin on niitä alkuvuodestakin silti suoritettavana ainakin tammi-maaliskuussa. Viime keväänä olin opinnoista kokonaan poissaolevana ja satsasin Rion näyttöön. Se oli taloudellisesti itseltäni aika kova satsaus, enkä kyllä nyt pysty vastaavaa tekemään. Opintotukeakaan en tuolloin pystynyt nostamaan ja se on kyllä arjen kannalta aika tärkeä raha se. Vähänhän tavallaan joutuu kompromissia tekemään siinä mielessä, ettei voi täysillä heittäytyä leirielämään ja jättää muita asioita taka-alalle, mutta nämäkin hommat on tietyn ajan puitteissa kuitenkin saatava tehtyä. Ja uskon kyllä, että pystyn ihan hyvin harjoittelemaan Jyväskylässäkin. Vähän tällainen erilainen kausi kuitenkin luvassa leirien suhteen.

Moni kanssaurheilija pystyy hyvin varmasti samaistumaan tilanteeseesi opintojen ja urheilun suhteen. Eihän se aina niin helppoa ole. Onko ollut ajoittain hankalaa yhdistää kovaa ammattimaista maratontreeniä opiskeluihin?

-No joskus joo. Aika hyvin sitä jotenkin pystyy itseään motivoimaan treeneihin ja silloin kun ei tarvitse ihan kukonlaulun aikaan kouluhommien takia käydä aamulenkillä, niin ei se niin paha ole. Nyt tosin muutamat viikot ennen maraa oli aika tiukka ohjelma opintojenkin suhteen. Siinä oli päivän tunnit aika tehokkaassa käytössä, eikä sellaisia varsinaisia luppohetkiä paljoa ollut. Muutaman viikon sai painaa aamulenkkiä kuuden maissa ja kahdeksasta kolmeen, neljään tai viiteen sitten koululla. Sen jälkeen hetki kotona, päivän päätreeniin, kotiin syömään, viimeiset kouluhommat ja unille. Olihan se vähän hektistä. Kovimmat treenit ajoitettiin sitten viikonlopuille kun oli palautumiseenkin paremmin aikaa. Niihin treeneihin yritin erityisesti sitten aina panostaa. Palautumisen suhteenhan varmaan kiireiset viikot onkin oikeastaan kaikkein haastavimpia.

On se kyllä kovaa hommaa tuo maratoonarin arki. Monesti leireillä on tullut mietittyä teikäläisenkin treenejä sivusta seuratessa, että vaatii aika kovaa luonnetta tosissaan satsata maratonille. Tuntuuko siltä, että ihmiset, siis muutkin kuin toiset kilpajuoksijat osaavat arvostaa huippumaratoonareiden työmoraalia ja sitä kovaa harjoittelua?

-Kyllä musta tuntuu, että aika hyvin ainakin Jyväskylässä ihmiset osaavat arvostaa meikäläistä maratoonarina. Ehkä joku ultrajuokseminen olisi vaikeampaa sulattaa monelle tavalliselle ihmiselle. Kyllä ihan arvostusta tulee riittävästi mielestäni.

Ultraamisesta tulikin mieleeni, mitä ajattelet ultrajuoksusta ylipäätään?

- Onhan se kovaa puuhaa varmasti. Ansionkin 100 kilometrin tulos esimerkiksi on kyllä kova. Kyllä siinä saa jo ihan höylä olla, Ansio on höylä. Se on sitten kohteliaisuus tuo höylän arvonimi. En kyllä ultrajuoksua missään nimessä halveksi tosiaan, mutta arvostan maratonia silti tietysti selvästi enemmän.

Mitä mieltä olet, olisiko huipputason maratoonareista ultrajuoksijoiksi vaikkapa juuri 100 kilometrille? Entä voisitko kuvitella itsesi joskus juoksemassa ultramatkoja?

-Kyllä varmasti olisi huippumaratoonareista ultramatkoillekin menijöitä. Ehkei kuitenkaan kovinkaan moni maratoonari ultrille siirry sen lajin pienemmän arvostuksen takia. Se voi olla yksi syy. Itse en kyllä varmaan tule ultramatkoja juoksemaan, mutta ei sitä silti koskaan voi tietää.

Takaisin maratonin pariin. Miltä mielestäsi maratonin näkymät miesten puolella kilpatasolla näyttää Suomessa tällä hetkellä?

-Ihan suhteellisen hyvältä näyttää tänä vuonna minusta. Voisihan tietysti aina paremmaltakin maratonin suhteen näyttää kuitenkin, mutta on nyt ainakin paremmat näkymät kuin muutamana aiempana vuonna. Harrastelijoita on paljon, mutta kilpajuoksijoita vähän vähemmän. Onneksi on siellä nyt kuitenkin kymmenisen kaveria alle 2.30 tänä vuonna ja Nummelan Aki lähestyy 2.20-rajaa. Parempaan päin.

Niin Nummelasta puheen ollen, onko Aki seuraava suomalainen maratoonari alle 2.20?

-Kyllä on, Aki menee alle. Nyt tuo 2.21 on jo niin lähellä, että kyllä mä uskon, että se menee alle. Se olisi eri asia ehkä jos olisi juossut 2.24 kuin nyt 2.21. Tuosta ei enää ole niin kauhea matka alle sen 2.20.

Miten sitten suomalaisen maratonjuoksun tulevaisuus sinulle näyttäytyy, onko maratonia silmäillen lupaavia junnuja tulossa? Suomalaisten tämän kauden top-10 maratoonareista lähes kaikki ovat kuitenkin jo päälle kolmekymppisiä.

-Nyt on vähän paha kysymys. Mä olen suoraan sanottuna noista junioreista vähän pihalla. Alan varmaan olla jo sen verran vanha sitten, ettei oikein ole tullut seurattua. Kyllä sieltä varmaan joitain ihan hyviä tyyppejä on silti tulossa. Ainakin joku Ihamäen Antti ja miksei Robin Ryynänenkin voisi olla. Ja Kennedy nyt on tietysti varmaan ihan kuin tehty maratonille. Antaa silti poikien juosta rataennätyksensä valmiiksi ennen maratonia. Aikaa on.

Kansainvälisesti viime vuosina on ollut pinnalla puheet kahden tunnin rikkomisesta maratonilla. Miten itse näet tämän asian, onko tämä pelkkää haihattelua vai voidaanko todella joskus tuo kaksi tuntia rikkoa?

-Ei se ehkä ihan haihattelua ole, mutta tuskin tulee ihan lähivuosina tapahtumaan. Muistaakseni löin itse asiassa joskus vetoa jonkun kanssa siitä, ettei se kaksi tuntia mene puhki vuoteen 2020 mennessä. Varmaan se silti tulee joskus ehkä tapahtumaan. Se vaatii tietysti sitten ihan optimaaliset olosuhteet, reitit ja jänikset varmaan jonnekin 35-37 kilometriin asti. Ja varmaan jos se menee, niin saa olla lääketieteelläkin osansa asiaan sitten. On se meinaan sitten jo niin kovaa kyytiä, etten ehkä ihan usko, että voisi ihan puhtain keinoin mennä.

Kiitos paljon näistä vastauksistasi. Otetetaan loppuun vielä muutama nopea kysymys.

Onko maraton parasta?

-Kyllä se on. Vaikka voi se välillä olla myös aika perseestäkin. Onnistuneen maratonin jälkeen fiilikset ovat kuitenkin niin älyttömän hyvät, että kaikki on sen arvoista. Esimerkiksi juuri nyt onnistuneen Firenzen jäljltä intoa riittää. Tuskin maltan odottaa, että pääsen parin viikon tauon jälkeen joulun nurkilla taas aloittamaan kunnon treenin kohti kevättä.

Kangasniemi vai Jyväskylä?

-Aika paha! Kyllä se on varmaan Jyväskylä silti sanottava. Vaikka juuret onkin Kangasniemellä ja se on tärkeä paikka, niin silti on varmaan Jyväskylä sanottava. Täällä on niin paljon kavereita, seura ja koulukin.

Entä sitten Lontoo vai Hampuri?

-Pahoja kysymyksiä. Kyllä varmaan sanon Hampurin kuitenkin.

Jos pitäisi kuvailla maratonia kolmella sanalla, niin mitkä ne sanat olisivat?

-Maraton on parasta. (Vastaus tuli välittömästi, kuin apteekin hyllyltä.) Tai toinen voisi olla: Ei mitään marjanpoimintaa.

Kuinka kuvailisit valmentajaasi Tuomo Lehtistä kolmella adjektiivillä?

-Ajatteleva, innostunut ja rento.

Vieläkö on villihevosia?

-Kyllä niitä on.

Kaija Koota mukaillen, kuka keksi rakkauden?

-Minä! Tai oikeastaan vastataan sittenkin, että en minä ainakaan. Kukakohan sen keksi?