Teuvalainen keihäänheiton olympiavoittaja, liikuntaneuvos Pauli Nevala poistui keskuudestamme juhannusaattona 20.6.2025. Nopeasti edenneen sairauden murtama keihäslegenda oli kuollessaan 84-vuotias.
Pohjan kunnassa marraskuussa 1940 syntyneen
Pauli Lauri Nevalan lähtökohdat elämään eivät olleet helpoimmasta päästä.
Isänsä 8-vuotiaana traagisesti menettänyt Nevala eli köyhän lapsuuden Äystön taajamassa Teuvalla yksinhuoltajaäidin ja viiden sisaruksensa muodostamassa perheessä. Fyysisesti raskaat ansiotyöt hän aloitti jo 13-vuotiaana.
Nevalan myöhemmin maailmanmaineeseen vienyt keihäänheitto tuli mukaan kuvioihin 13-vuotiaana kesällä 1955. Lajin saloihin hänet opasti teuvalainen Aarne Männistö.
Nuorukaisen kehitys oli ripeää. Kesä 1960 tuotti nuorten Suomen mestaruuden 72-metrisellä, ja tätä seuranneena vuonna Nevala liitti nimensä jo yleisen sarjan SE-luetteloon 84,23 kantaneella kaarella.
Kauden maailmantilastossa tulos riitti sijaan kaksi, ja Vuoden urheilija 1961 -äänestyksessä sijaan kahdeksan. Teuvan kunta intoutui lahjoittamaan urheilutähdelleen omakotitalon ja työpaikan puhelinlinjojen rakentajana.
Epäonnistuneen kesän 1962 jälkeen Nevala tuli kovassa iskussa vuoteen 1963. Helsingissä nähty SE-kaari 86,33 oli maailman kauden kärkitulos ja jäi vain 41 senttiä Italian
Carlo Lievoren silloisesta maailmanennätyksestä.
Rajuun autokolarin Tokion olympialaisten alla ajanut Nevala ei ollut kauden tulostensa perusteella ennakkosuosikki Japanin pääkaupungissa käydyssä olympiafinaalissa. Oikealla hetkellä Teuvan Rivakan tähti vertyi kuitenkin huippuiskuun.
Olympiafinaalissa Nevalan kädestä irronnut 82,66 kantanut kaari tuotti paitsi olympiakullan myös Yleisradion selostajan
Juhani Haapasen kansan muistiin jääneet sanat: "Nyt tuli heitto. Nyt tuli kaamea heitto!"
Seuraavina vuosina tahti hiipui hieman. Budapestin EM-kisoissa 1966 Nevala ylsi neljänneksi, ja Mexicon olympialaiset 1968 päättyivät karsiutumiseen.
Uran tulokselliset huippuvuodet olivat kuitenkin vasta edessä. Kesällä 1969 Nevala intoutui rohmuamaan niin sanotuissa ruskeissa kirjekuorissa maksettuja palkintorahoja ja kilpaili kauden aikana peräti 48 kertaa.
Tulostasokin oli kohdallaan: 20 kilpailussa heitto kantoi yli 85 metrin, ennätys 91,40 nähtiin Teuvalla heinäkuussa ja syyskuussa Ateenan EM-kisoista lähti mukaan hopeamitali 89,58 kantaneella heitolla.
Kaudella 1970 tahti kiihtyi entisestään. 55 heitetyssä kilpailussa tulos oli 32 kertaa vähintään 85 metriä, ja viidesti yli 90 metriä. Ennätyskaari 92,64 syntyi syyskuussa Helsingin olympiastadionilla. Yleisurheilun raamatuksi kutsuttu Track & Field News valitsi hänet vuoden 1970 parhaaksi keihäänheittäjäksi maailmassa.
Suoraviivaisesta ja kaunistelemattomasta tyylistään tunnetun Nevalan uran päättyi kuin seinään huhtikuussa 1971. Norsunluurannikolla käydyssä avauskilpailussa vaurioitunut olkapää ei kestänyt enää kilpailemista.
Vuonna 1971 julkaistussa elämäkerrassaan Pauli Nevala - Teuvan Rivakka keihäsmestari paljasti käyttäneensä hormoneja uransa tuloksellisesti parhaina vuosina 1969 ja 1970. Näkemyksensä mukaan myös uran päättänyt olkapäävamma oli seurausta dopingin käytöstä. Piristeiden tehoa keihäsmestari oli testannut jopa omalla ajokoirallaan.
Heti oman urheilu-uransa jälkeen Nevala siirtyi valmentajaksi, ja oli keihästiedoillaan auttamassa
Hannu Siitosta Euroopan mestariksi 1974 ja olympiahopeamitalistiksi 1976. Hän ehti koulia hetken ajan myös nuorta heittäjää
Hannu Kangasta, joka meritoitui myöhemmin
Tero Pitkämäen valmentajana.
Teuvalaisen monipuolisesta valmennusosaamisesta kertoi se, että hän vaikutti myös pikajuoksun pitkäaikaisen SE-miehen
Antti Rajamäen sekä 100 metrin juoksijana Rooman EM-kisoihin 1974 yltäneen
Lasse Malinin taustalla.
Seuratyössä Teuvan Rivakan väreissä liikunnanohjaajan koulutuksen hankkinut Nevalan uurasti pitkän päivätyön. Teuvalla järjestettiin vuosikausia Nevalahölkkä-nimistä juoksutapahtumaa.
Teuvalla keihäslegenda vaikutti pitkään kuntapolitiikassa SMP:n ja keskustan edustajana.
Kansan parissa viihtynyt Nevala työskenteli 2000-luvun alussa kotikonnuillaan ikäihmisten kuljetuspalveluissa. 1990-luvun alussa hän ehti toimia hetken kullankaivajana Lapissa. Musiikista pitänyt Nevala myös esitti itse tekemäänsä musiikkia.
Räväkistä otteistaan ja lausunnoistaan tunnettu Nevala aiheutti elämässään lukuisia skandaaleja, joista ikimuistoisin lienee
Jorma Kinnusen kanssa toteutettu protesti Kouvolan Kalevan kisoissa 1970.
Kaksikko astui kaikki karsintaheitonsa yli ja pyrki näin vauhdittamaan yleisurheilijoiden stipendijärjestämän luomista.
Nevalan julkisuudessa lauottujen verbaalisten sivallusten kohteeksi joutuivat useat menestyneet nuoremman polven keihäsmiehet ja lajivalmentajat. Myös skandaaleja nuuhkineet toimittajat joutuivat ajoittain tulilinjalle.
Pauli Nevalalla oli Mirja-vaimonsa kanssa kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.