Kolme suomalaisnaista ja kaksi suomalaismiestä tavoittelevat pääsyä 12 parhaan finaaliin. Finaalipaikka vaatii kuitenkin kaikilta venymistä.
Yhdysvaltain Eugenessä järjestettävät
yleisurheilun MM-kisat käynnistyvät perjantai-iltana Suomen aikaa ensimmäisillä karsintakilpailuilla. Suomalaisista ensimmäisenä tulessa ovat nais- ja miesmoukaristit, joita kisoissa on mukana ennätyksellisesti peräti viisi.
Ensin kilpailtavaan miesten moukarikarsintaan osallistuvat aikuisten arvokisojen ensikertalainen
Aaron Kangas sekä seitsemän vuoden tauon jälkeen paluun MM-tasolle tekevä moukaririnkien veteraani
Tuomas Seppänen. Kyseessä on myös ensimmäinen kerta sitten Pekingin MM-kisojen 2015, kun Suomella on mukana kaksi miesheittäjää.
Myöhemmin illalla ja alkuyöstä ohjelmassa olevaan naisten moukarikarsintaan osallistuu ensimmäistä kertaa MM-historiassa kolme suomalaisnaista, kun SE-nainen
Krista Tervo, nuorten ME-nainen
Silja Kosonen ja ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa takaportin kautta päässyt
Suvi Koskinen taistelevat finaalipaikasta. Seuraavassa Etusuora arvioi heidän mahdollisuuksiaan perjantai-illan ja lauantaiyön karsinnoissa.
Finaalipaikka kiven takana miesten moukarikarsinnassa
Sekä Aaron Kankaalle että Tuomas Seppäselle finaalipaikka olisi kauden tilastoihin ja aiempiin karsintoihin verrattuna todella suuri yllätys. Suomalaiset ovat kilpailuun osallistuvista heittäjistä lähtökohtaisesti kilpailun häntäpäässä, sillä he ovat tilastoissa peräkkäin sijoilla 27 ja 28. Tilastojen 12:s mies on heittänyt yli kaksi ja puoli metriä paremman tuloksen (77,66) kuin suomalaiset.
Aiempiin arvokisakarsintoihin peilaten näin pitkää heittoa finaalipaikka ei kuitenkaan vaadi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana finaaliin keskimäärin vaadittu tulos on ollut 74,95, eli yleensä noin 75-metrinen heitto on ollut karsinnoissa kovaa valuuttaa.
Moukarinheiton taso on kuitenkin ollut muutaman vaisumman vuoden jälkeen kuitenkin selvässä nousussa, mikä on heijastunut myös kaksien edellisten arvokisojen karsintoihin, joissa finaaliin on vaadittu selvästi aiempia kisoja parempi tulos. Viime vuonna Tokiossa kahdennentoista tulos oli 75,73 ja edellisissä MM-kisoissa Dohassa peräti 76,22.
Vaikuttaisikin siltä, että tälläkin kertaa finaalipaikka edellyttää lähemmäs 76 metrin heittoa tai jopa sen ylittävää tulosta. Tämä on molemmille suomalaisille suuri vaatimus, sillä se tarkoittaisi noin metrin parannusta kesän parhaaseen tulokseen kauden tärkeimmässä kisassa.
Tämän kauden ykkösheittäjän Seppäsen tulokset ovat vaihdelleet välillä 72,19 - 74,97, eli hän on ollut tasaisen varmassa, mutta ei kuitenkaan finaaliin vievässä kunnossa.. Hyvänä kilpailjana tunnettu Seppänen on tosin ennenkin pystynyt yllättämään arvokisakarsinnoissa. Seitsemän vuotta sitten Pekingissä heikoimmalla tilastotuloksella karsintaan tullut Seppänen teki upean parannuksen SB-tulokseensa ja meni finaaliin. Samanlaista pommia vaadittaisiin myös Eugenessa.
Todella vaikean viime kauden jälkeen jälleen hieman parempaan vireeseen päässyt Kangas on heittänyt kaikki kisansa välille 72,04 - 75,03. Kaksi kautta sitten hurjat ennätyslukemansa 79,05 heittänyt kankaanpääläinen on siis kilpaillut varsin samalla tasolla kuin Seppänen, tosin MM-kenraali Oulussa sujui Kankaalta heikosti, kun hän heitti kauden toistaiseksi heikoimman kisansa.
Kankaan tilanne karsintaa ajatellen on hyvin samanlainen kuin Seppäselläkin, eli finaali vaatii selvää tasonnostoa kauden aiempaan suorittamiseen. Potentiaali Kankaalla olisi toki selvästi pidempiinkin heittoihin, mutta tällä hetkellä sen potentiaalin löytyminen MM-karsinnassa vaikuttaa epätodennäköiseltä. Siksi yhdenkin suomalaismiehen näkeminen moukarifinaalissa olisi jättionnistuminen.
Naisissa kahden finaalipaikan saavuttaminen on mahdollista, mutta yksikin vaatii onnistumista
Naisten moukarikarsinnassa Suomen ykköstoivo on maaliskuussa Portugalissa SE-lukemat 74,40 heittänyt ja Paavo Nurmi Gamesissa todella kovassa seurassa voiton ottanut Krista Tervo, joka lähtee karsintaa tilastojen seitsemänneltä sijalta. Omalla hyvällä tasolla heittäessään finaalipaikan pitäisi siis olla Tervolle realismia.
Sen saavuttaminen vaatii kuitenkin Suomen ykkösheittäjäksi palanneelta Tervolta erittäin hyvää päivää. Finaaliin on aiemmissa arvokisoissa vaadittu keskimäärin hieman yli 70 metrin tulos, mutta kaksissa edellisissä kisoissa vaatimustaso on ollut korkeammalla. Dohassa finaaliin vaadittiin 71,35 ja Tokiossa toistaiseksi historian kovin tulis 71,68.
Koska naisten moukarin taso nousee vuosi vuodelta, on oletettavaa, että Eugenessa nähdään vieläkin kovatasoisempi karsinta ja Tervon on oltava valmis heittämään yli 72 metriä mieliäkseen finaaliin. Se on kova vaatimus, sillä Karhulan Katajaisten heittäjä on onnistunut siinä tämän kauden kymmenessä kilpailussa vain kolmesti.
Lisäksi Tervolla on ollut varsin usein vaikeuksia saada onnistumisia ulkomailla käytävissä kovissa kansainvälisissä kisoissa. Nuorten arvokisoissa Tervo jäi aikanaan lähes joka kerta selvästi perustasonsa alapuolelle ja tämän kauden kahdessa kovassa ulkomaisessa kisassa Bydgoszczissa ja Pariisissa hän on jäänyt selvästi alle 70 metrin.
Tervon lisäksi finaalipaikka on mahdollisuuksien rajoissa myös Silja Kososelle. Viime kaudella alle 20-vuotiaiden ME:n 73,43 heittänyt nuori lupaus ei ole vielä toistaiseksi yltänyt tämän kesän aikana ennätystasolleen, vaikka onkin heittänyt tasaisen varmasti 70 metrin molemmin puolin.
Tilastoissa Kosonen on sijalla 19, joten ennakkoon ajatellen finaalipaikka vaatii häneltä venymistä. Kososen toistaiseksi kauden paras tulos on Somerolla juhannuksena heitetty 72,22 ja ainakin lähelle sitä hänen pitäisi pystyä karsinnassa heittämään, jotta paikka finaalissa avautuisi.
Viime vuonna aikuisten arvokisadebyyttinsä tehnyt Kosonen suoriutui Tokion olympialaisista karsinnasta hyvällä perustasolla ollen 14:s. Tätä sijaa pitäisi parantaa tällä kertaa pari pykälää, jotta nuorten maailmanmestari pääsisi ensimmäiseen aikuisten arvokisafinaaliinsa.
Suomen kolmas heittäjä naisten karsinnassa on Suvi Koskinen, joka sai paikan kisoihin peruutusten kautta. Tällä kaudella ennätyksensä 70,39 heittänyt Kauhajoen Karhun heittäjä on ennakkotilastoissa sijalla 27, joten hänen finaalipaikkansa olisi todellinen jättiyllätys ja vaatisi selvää ennätysparannusta.