Numerot osoittavat tylysti, kuinka Suomen naisten sprinttitaso on romahtanut 2010-luvulla

Lauantaina Davosin maailmancupissa hiihdetään vapaan hiihtotavan sprintti. Tämä kilpailumuoto on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi haastavin hiihdon kilpailumuoto erityisesti suomalaisnaisille. Perjantaina tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun suomalaisnainen on edellisen kerran noussut palkintokorokkeelle vapaan sprintissä. Aino-Kaisa Saarinen oli kolmas juuri Davosin vapaan sprintissä 13.12.2009.

Viime vuosien aikana sprinttihiihdosta on tullut suomalaiselle naishiihdolle yhä suurempi ongelma. Suomalaismenestys lajissa on laskenut tasaisesti 2010-luvun alkuvuosien jälkeen, jolloin useampi suomalaisnainen menestyi sprintissä vielä vähintään kohtuullisesti, vaikka voitot ja palkintosijat melko harvinaisia olivatkin.

Tarkastellessa suomalaisnaisten sprintticupissa saavuttamia pisteitä, voidaan nähdä selkeä laskeva trendi. 2010-luvun alkuvuosina kausilla 2011–2012 sekä 2012–2013 suomalaiset naishiihtäjät saavuttivat laajalla rintamalla pisteitä ja naisten yhteenlaskettu pistepotti oli molemmilla kausilla tuhannen pisteen tuntumassa. Näiden kausien jälkeen kehitys on kuitenkin ollut lähes yhtäjaksoisesti laskevaa ja kaudella 2018–2019 suomalaisnaiset saalistivat vain 272 pistetä.



Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisten pistesaalis on laskenut kausien 2011–2012 sekä 2018–2019 välillä peräti 73 prosenttia. Vielä synkemmän kuvan Suomen naisten sprinttitason laajuuden romahduksesta kuitenkin saa, jos tarkastellaan pistepottia ilman jokaisen kauden eniten pisteitä kerännyttä urheilijaa.

Viimeisten kolmen kauden aikana Krista Pärmäkoski on nimittäin yksinään kerännyt joka kausi yli 60 prosenttia suomalaisten kokonaispistemäärästä, kun esimerkiksi suomalaisten huippukautena 2011–2012 eniten pisteitä keränneen Anne Kyllösen osuus suomalaisten koko pistesaaliista oli vain noin 25 prosenttia. Alla olevat kuvaaja ja taulukko kertovatkin tylysti, kuinka rajusti kokonaistaso on naisten sprintissä laskenut läpi koko 2010-luvun.

Parhaiten sprintticupissa sijoittuneet suomalaisnaiset 2010-luvulla ja heidän pisteidensä prosenttiosuus suomalaisnaisten kokonaispisteistä kauden aikana

Vastaava kehitystrendi näkyy myös, kun tarkastellaan, kuinka moni suomalaisnainen on ollut kauden päättyessä sprintticupin kokonaispisteissä 30 parhaan joukossa. 2010-luvun ensimmäisten kausien aikana sprintticupin top30:ssa oli tasaisesti viisi suomalaisnaista, mutta kauden 2013–2014 jälkeen määrä on kääntynyt tasaiseen laskuun. Vielä kaudella 2015–2016 myös Anne Kyllönen oli Pärmäkosken lisäksi kokonaispisteissä top30:ssa, mutta viimeisten kolmen kauden aikana vain Pärmäkoski on yltänyt 30 parhaan joukkoon.



Kokonaistason pudotus on selkeästi havaittavissa myös, kun tarkastellaan, kuinka moni suomalaisnainen on eri kausien aikana yltänyt maailmancupin sprinteissä välierävaiheeseen, eli 12 parhaan joukkoon. Kaudella 2012–2013 peräti seitsemän eri urheilijaa (Anne Kyllönen, Krista Pärmäkoski, Mona-Liisa Nousiainen, Riikka Sarasoja-Lilja, Mari Eder, Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen) olivat maailmancupissa vähintään kerran mukana välierävaiheessa, mutta tämän jälkeen urheilijoiden määrä on laskenut tasaisesti.

Edelliskaudella Pärmäkoski oli ainoa suomalainen, joka ylsi 12 parhaan joukkoon. Edellinen urheilija hänen lisäkseen, joka välieriin on selviytynyt, on Mari Eder, joka oli 11:s Lenzerheiden sprintissä 30.12.2018, eli lähes kaksi vuotta sitten. Loppukilpailuvaiheeseen ei Pärmäkosken lisäksi ole kukaan suomalaisnainen yltänyt kohta neljään vuoteen. Anne Kyllönen oli viides Canmoren perinteisen hiihtotavan sprintissä maaliskuussa 2016.



Tilastojen tarkastelu maalaa siis ruman kuvan siitä, kuinka Suomen naisten sprinttitaso on hitaasti mutta varmasti romahtanut 2010-luvun aikana. Vielä noin seitsemän vuotta sitten Suomella oli kansainvälisen vertailun kestävä sprinttijoukkue, jossa useampi nainen taisteli vähintään pääsystä välierävaiheeseen. Taso kuitenkin laski tasaisesti läpi 2010-luvun ja lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa Pärmäkoski on ainoa suomalaisnainen, jolta voi sprintissä menestystä odottaa.

Mutta kuinka tähän tilanteeseen on päädytty? Yksittäistä syytä tason romahdukseen on tietysti mahdotonta nimetä, vaan taustalla on useampia tekijöitä. Yksi merkittävä syy on tietenkin sukupolven vaihdos suomalaisessa naishiihdossa. 2010-luvun alun sprinttimenestyjistä Aino-Kaisa Saarinen, Pirjo Muranen, Mona-Liisa Nousiainen, Riikka Sarasoja-Lilja sekä Kirsi Perälä ovat poistuneet hiihtoladuilta.

Samaan aikaan kun vanha polvi on väistynyt, eivät nuoremmat sprinttiin erikoistuneet suomalaisnaiset ole onnistuneet nousemaan kansainväliselle tasolle. Nuorempien sprinttereiden, kuten Leena Nurmen, Katri Lylynperän sekä Andrea Julinin näytöt kansainvälisellä tasolla ovat jääneet yksittäisiksi välähdyksiksi, eikä heistä ole ainakaan toistaiseksi ole ollut täyttämään edellisen hiihtäjäsukupolven urheilijoiden saappaita.

Sprinttitason romahdukseen on toisaalta vaikuttanut myös se, että muutamat 2010-luvun alussa hyvin sprintissä menestyneet urheilijat eivät enää sprintissä pärjää samalla tavalla kuin ennen. Erityisen suuri tasonlasku on ollut Kyllösellä, joka sijoittui 2010-luvun alkuvuosina kolmesti peräkkäin sprintticupissa 10 parhaan joukkoon ja saavutti useampia palkintosijoja ja finaalipaikkoja. Viimeisen kolmen kauden aikana hän on kuitenkin saavuttanut sprinteissä yhteensä vain 36 pistettä.

Suomen tason dramaattiseen tippumiseen on vaikuttanut myös se, että sprintti on lajina eriytynyt yhä enemmän normaalimatkojen hiihdosta myös naisten puolella ja yhä harvempi normaalimatkoille erikoistunut hiihtäjä enää sprintissä pärjää. Tämän on huomannut myös kansainvälisistä tähdistä esimerkiksi Norjan Heidi Weng, joka vielä pari vuotta sitten taisteli sprinttikisojen kärkisijoista, mutta nykyisin jo karsinnasta jatkoonpääsy on hänelle haastavaa.

Vastaavalla tavalla selvästi enemmän normaalimatkoille panostavat suomalaisurheilijat, kuten Kerttu Niskanen, eivät enää saavuta sprinteistä vastaavaa pistepottia kuin vielä 2010-luvun alussa. Esimerkiksi juuri Niskanen keräsi 2012–2013 kaudella vielä 121 pistettä, mutta viime kaudella ainoastaan kolme pistettä.

Jotta Suomen naisten sprinttitaso saataisiin jälleen nousuun, tarkoittaa se siis sitä, että maajoukkue tarvitsisi hiihtäjiä, jotka alkavat selvästi panostaa sprinttiin. Tämän lisäksi suomalaiseen hiihtoon tarvittaisiin myös pitkän aikavälin projekti, jonka tavoitteena on luoda maahan kilpailukykyinen naisten sprinttijoukkue, koska nykyisestä tilanteesta ei nousta hetkessä eikä ilman pitkäjänteistä työtä. Muuten naisten sprinttihiihto näivettyy pikkuhiljaa kokonaan pois. Nykyisestä tilanteesta on nimittäin pohjalle enää todella lyhyt matka.