Timanttiliiga uudistui täksi vuodeksi siten, että jokaisessa lajissa käytiin kauden aikana 4-6 osakilpailua, joiden perusteella parhaat urheilijat pääsivät kokonaiskisan ratkaisevaan finaaliin. Finaalissa jaettiin suurimmat rahapalkinnot, jotka kolmen kärjelle olivat 50 000, 20 000 ja 10 000 dollaria. Tulosten perusteella näyttää siltä, ettei uudistus ollut täysin onnistunut.
Lontoon maailmanmestaruuskisojen mitalisteista 26 ei selviytynyt Timanttiliigan finaalikisoihin. Suurimpana syynä tähän oli yksinkertaisesti se, etteivät urheilijat osallistuneet kauden aikana Timanttiliigan kilpailuihin. Liigakisojen kiertäminen vaikuttaisi siis kiinnostavan selvästi vähemmän kuin arvokisoissa menestyminen.
Maailmanmestarit
Pierre-Ambroise Bosse (800 m),
Tori Bowie (100 m),
Phyllis Francis (400 m) ja
Kori Carter (400 m aj) osallistuivat vain yhteen Timanttiliigan kisaan, jossa karsittiin kyseisen lajin edustajia eivätkä täten lunastaneet paikkaansa finaaliin. Maailman kärkituloksen haltijoista
Christian Coleman (100 m),
Emmanuel Korir (800 m),
Kyron McMaster (400 m aj) ja Tori Bowie (200 m) osallistuivat myöskin hyvin vähän Timanttiliigan kisoihin eivätkä olleet mukana kamppailemassa finaalin rahapalkinnoista.
Jos Timanttiliigan finaaliin päässyt urheilija ei osallistunut finaaliin, annettiin paikka seuraavalle rankingissa olevalle. Timanttiliigan kannalta huolestuttavaa onkin, että yli sata urheilijaa jätti lunastamatta paikan liigan finaalikisaan. Universiadit ja loukkaantumiset selittävät toki joitakin poisjääntejä.
Esimerkiksi miesten 400 metrillä jouduttiin kahdeksas finalisti kaivamaan rankingin sijalta 18 ja naisten 200 metrillä sijalta 22. Korkeilla sijoilla olleista huippunimistä Timanttiliigan finaalista jäivät pois esimerkiksi
Wayde van Niekerk ja
Kendra Harrison.
Täydelliset listat
FloTrack -sivuston artikkeleissa
(1) ja
(2).
.jpg)
.jpg)
