Pikajuoksuissa vilppilähtöjen sähköinen valvonta on ollut arkipäivää jo pitkään. Kenttälajeissa sen sijaan edelleenkin luotetaan paljaaseen silmään.
Yliastuttu vaiko eikä yliastuttu?
Daniel Ståhlin pitkien kiekkokaarien laillisuutta on pohdittu kiivaasti peräti kahtena peräkkäisenä päivänä. Ensin Sollentunan GP-kisassa Ruotsin kiekkohirmu linkosi hirmukaaren, joka ensin liputettiin yliastutuksi, mutta protestin jälkeen tilastoihin kirjattiinkin maailman kärkitulos 71,37.
Vain päivää myöhemmin Ståhl saapui Paavo Nurmi Gameseihin Turkuun ja viskasi kahden kilon kiekon jälleen päälle 70 metrin. Tällä kertaa kuitenkin edellisen päivän ilmiö tapahtui käänteisesti. Ensin Ståhlille merkittiin pöytäkirjaan komea voittotulos 70,20, mutta kilpailun jälkeen tuo kaari kuitenkin pyyhittiin tilastoista, koska se videoiden pyörittelyn jälkeen tuomittiin yliastutuksi.
Yliastuttu vaiko eikö? Jokainen päättäköön itse, mutta sähköisen järjestelmän kanssa ei tarvitsisi arvailla
Tällainen edestakaisin soutaminen ja huopaaminen on aivan käsittämätöntä. Joko tulos on hyväksytty ja se mitataan tai se ei ole hyväksytty ja sitä ei noteerata. Ei siitä tule mitään, että suoritusta veivataan edestakaisin kuvanauhalta ja sitten tehdään päätöksiä suuntaan tai toiseen kilpailun päättymisen jälkeen. Sellainen vatulointi vie yleisurheilulta viimeisenkin uskottavuuden ja johtaa pahimmillaan surkuhupaisiin päätöksiin, kuten vaikkapa Dohan MM-kisoissa nähtyihin jaettuihin pronssimitaleihin.
Eihän pikajuoksuissakaan yritetä paljaalla silmällä tarkkailla, pysyykö kaikkien reaktio sallituissa rajoissa, vaan sensorit tekevät työn toimitsijoiden puolesta. Miksi siis kenttälajeissa pitäisi luottaa pelkkään erehtyväisen ihmisen näköhavaintoon?
Tilanne on kestämätön, varsinkin kun siihen olisi olemassa selkeä ratkaisu ainakin isompiin kisoihin. Kenttälajit suorastaan huutavat sähköisiä valvontajärjestelmiä, jotka tekevät työn toimitsijoiden puolesta. Eihän pikajuoksuissakaan yritetä paljaalla silmällä tarkkailla, pysyykö kaikkien reaktio sallituissa rajoissa, vaan sensorit tekevät työn toimitsijoiden puolesta. Miksi siis kenttälajeissa pitäisi luottaa pelkkään erehtyväisen ihmisen näköhavaintoon?
Sähköinen järjestelmä olisi varmasti nykypäivän välineistöllä mahdollista toteuttaa ja poistaisi turhat arpomiset siitä, pysyikö urheilijat ringin sisällä tai viivan oikealla puolella. Se myös parantaisi varmasti katsojien yleisurheiluelämystä, kun ringin ympärille syttyisi automaattisesti vihreä tai punainen valo merkiksi suorituksen laillisuudesta.
Valitettavasti kuitenkin tällaisesta järjestelmästä haaveilu vaikuttaa olevan pelkkää toiveajattelua. Ståhlin yliastumisista syntyneessä Twitter-keskustelussa brittiläinen yleisurheiluvalmentaja ja –kommentaattori
Shaun Pickering nimittäin kertoi, että hän oli Dohan MM-kisojen yhteydessä kysellyt tällaisen järjestelmän perään ja saanut tylyn vastauksen, ettei sellaista ole suunnitteilla.
Sitä, miksi näin on, on aivan mahdotonta käsittää. Miten voi olla mahdollista, että pikajuoksuissa sähköinen valvonta on ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä, mutta kenttälajeissa sellainen on vielä 2020-luvun digitalisoituneessa maailmassa pelkkää utopistista haaveilua?
Kisoja kyllä lyhennetään, lajivalikoimaa supistetaan ja kenttälajeihin kehitellään käsittämättömiä pellesääntöjä, mutta digiloikan ja modernin teknologian hyödyntäminen yliastumisten valvontaan ei onnistu.
Tämänkin asian yhteydessä herää väkisinkin epäilys siitä, onko Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe esikuntineen ollenkaan perillä siitä, millaisilla toimilla yleisurheilun asema ja kiinnostus todella saadaan nousuun. Kisoja kyllä lyhennetään, lajivalikoimaa supistetaan ja kenttälajeihin kehitellään käsittämättömiä
pellesääntöjä, mutta digiloikan ja modernin teknologian hyödyntäminen yliastumisten valvontaan ei onnistu.
Kun kahtena päivänä peräkkäin tuloksia muokataan kisan jälkeen, osoittaa se, että kenttälajit tarvitsevat sähköisen valvontajärjestelmän. Sellainen olisi varmasti sekä teknisesti että taloudellisti toteutettavissa. Kaikki on kiinni vain siitä, riittääkö Kansainvälisellä yleisurheiluliitolla mielenkiintoa kehittää kenttälajeja urheilijoiden ja katsojien kannalta paremmiksi, tasapuolisemmiksi ja viihdyttävämmiksi.
-mini.jpg)
.jpg)
