Robert Hartingin pikkuveli nakkasi kauden kärkituloksen


Harri Piironen: 10.05.2015 18:11Yleisurheilu
Robert Hartingin pikkuveli nakkasi kauden kärkituloksen
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Saksan länsiosissa sijaitsevassa Wiesbadenin kaupungissa nähtiin sunnuntaina kovia kiekkokaaria. Isäntämaan olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Robert Harting ei ollut mukana kilpailussa, mutta hänen pikkuveljensä Christoph (s. 1990) piti kuitenkin mallikkaasti yllä Hartingin perheen kiekkomainetta.

Christoph Harting nakkasi miesten kilpailussa uuden ennätyksensä ja maailman kauden kärkituloksen 67,53. Peräti 205 senttiä pitkä korsto heitti mainioissa tuuliolosuhteissa käydyssä kisassa useita pitkiä kaaria, muun muassa yliastutun 69-metrisen. Ennen Wiesbadenin kisaa miehen ennätys oli Hallessa keväällä 2013 syntynyt 64,99. Hänen toistaiseksi ainoa aikuisten arvokisaedustuksensa tapahtui toissa vuonna Moskovan MM-kilpailuissa, missä tie kuitenkin päättyi karsintaan. Toiseksi Wiesbadenin kisassa sijoittui Australian Benn Harradine niin ikään hyvällä tuloksella 66,74.

Myös naisten kiekkokisa oli tasokas. Saksan Anna Rüh (s. 1993) heitti voittoon ennätyksellään 66,14. Rühin aiempi ennätys oli toissa vuonna samassa kaupungissa lingottu 64,30. Toiseksi sijoittui Nadine Müller tuloksella 65,30, ja kolmanneksi Julia Fischer tuloksella 64,64.

Christoph Hartingin ennätysheitto:

https://youtu.be/azr9nwOdHpw

Kuva: Instagram; Leichtathletik.



Christoph Harting. Was für ein Saisoneinstieg! #discus #pb #roadtobeijing
Kuva, jonka leichtathletik.de (@dlv_online) julkaisi 10. 05ta 2015 klo 7.53 PDT




Lähde: Leichtathletik

 
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta