Torstaina nähtiin poikkeukselliset SE-murskajaiset, kun peräti kolme uutta Suomen ennätystä näki päivänvalon saman vuorokauden aikana.
Torstai 11.6.2020 jää suomalaisen
yleisurheilun aikakirjoihin poikkeuksellisena päivänä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta yli 30 vuoteen, kun ulkoradoilla saman vuorokauden aikana rikkoutui peräti kolme Suomen ennätystä.
Torstain SE-hurjastelun käynnisti
Kristian Pulli, joka täräytti kesäkauden ensimmäisellä hypyllään Espoon Leppävaarassa
pituushypyn Suomen ennätykseksi 827. Vain reilu tunti myöhemmin samoissa kisoissa rikottiin jo toinen SE, kun
Tuukka Huuskola pinkoi
150 metriä SE-aikaan 15,53.
Illan kolmas Suomen ennätys tehtiin Oslon Impossible Games -tapahtumassa, kun
Nooralotta Neziri juoksi
200 metrin aidat aikaan 26,65. Myös
Annimari Korte alitti samassa kisassa vanhan SE:n ajallaan 26,70.
Edellinen kolmen ulkoradan SE:n päivä nähtiin vuonna 16.7.1989, kun
Petri Keskitalo (10-ottelu 8179) ja
Satu Ruotsalainen (7-ottelu 6224) ottelivat Hollannin Helmondissa SE-pisteet. Lisäksi Viipurin Urheilijat juoksi Lappeenrannan SM-viesteissä naisten edelleen voimassa olevan seurajoukkueiden 4 x 400 metrin SE-ajan 3.39,06.
Edellinen vähintään kahden SE:n päivä ulkoradoilla neljä vuotta sitten
Kuortaneen eliittikisoissa nähtiin juhannuspäivänä 2016 kaksi upeaa Suomen ennätystä, kun
Linda Sandblom hyppäsi korkeutta 193 ja Neziri aitoi 100 metriä aikaan 12,81. Ennen Kuortaneen tuplaa samana päivänä oli tehty kaksi ulkoratojen SE:tä vuonna 2009, kun Lapinlahden eliittikisoissa
Minna Nikkanen taivutti seivästuloksen 446 ja
Jukka Keskisalo juoksi harvoin kilpailtavalla 2000 metrillä ajan 5.00,32.
Paria viikkoa aiemmin Lapuan eliittikisoissa kaksi eri naista paransi SE-lukemia, kun sekä
Vanessa Vandy että Nikkanen kohensivat seiväsennätystä.
Arvokisalajeissa kaksi SE:tä on saavutettu samana päivänä viimeksi 15 vuotta sitten, kun elokuussa 2005 sekä Helsingin MM-kisoissa että Ruotsi-ottelussa miesten viestijoukkue sivusi pikaviestin ennätystä ja
Tommi Evilä paransi pituuden SE:tä.
Kahden eri naisten lajin SE samana päivänä on ollut viime vuosikymmeninä erityisen harvinaista. Ennen Neziriä ja Sandblomia näin tapahtui viimeksi 29.5.1997, kun
Teija Saari sivusi seipään SE:tä 380 Helsingissä ja
Heli Koivula loikki kolmella loikalla 13,92 Espanjan Sevillassa. Samassa kisassa vastaavaa on tapahtunut viimeksi Lapuan Kalevan kisoissa 1995, kun Saari taivutti 350 ja
Kaisa Gustafsson loikki 13,73.
Kaksi eri urheilijan tekemää SE-tulosta samana päivänä (1990-)
11.6.2020 Espoo & Oslo
Kristian Pulli | Pituushyppy | 827 | Espoo |
Tuukka Huuskola | 150 m | 15,53 | Espoo |
Nooralotta Neziri | 200 m aidat | 26,65 | Oslo, Norja |
25.6.2016 Kuortaneen eliittikisat
Nooralotta Neziri | 100 m aidat | 12,81 | Kuortane |
Linda Sandblom | korkeushyppy | 193 | Kuortane |
25.7.2009 Lapinlahden eliittikisat
Jukka Keskisalo | 2000 m | 5.00,32 | Lapinlahti |
Minna Nikkanen | seiväshyppy | 446 | Lapinlahti |
27.8.2005 Göteborg, Ruotsi-Suomi
Suomi (Samsa Tuikka, Nghi Tran, Jarkko Ruostekivi, Visa Hongisto) | 4×100 m | 39,30 (siv.) | Göteborg |
Tommi Evilä | pituushyppy | 819 | Göteborg |
12.8.2005 Helsingin MM-kisat
Suomi (Markus Pöyhönen, Nghi Tran, Jarkko Ruostekivi, Tommi Hartonen) | 4×100 m | 39,30 (siv.) | Helsinki |
Tommi Evilä | pituus | 818 | Helsinki |
14.7.2004, Lahden eliittikisat
Hanna Korell | 100 m aidat | 13,13 | Lahti |
Olli-Pekka Karjalainen | moukarinheitto | 83,30 | Lahti |
20.8.2000, Lahden Kalevan kisat
Tommi Hartonen | 200 m | 20,69 (siv.) | Lahti |
Johanna Risku | 3000 m esteet | 10.34,92 | Lahti |
16.7.2000 Lapinlahden eliittikisat
Tommi Hartonen | 100 m | 10,27 | Lapinlahti |
Mia Strömmer | moukarinheitto | 66,37 | Lapinlahti |
29.5.1997 Helsinki & Sevilla
Teija Saari | seiväshyppy | 380 (siv.) | Helsinki |
Heli Koivula | kolmiloikka | 13,92 | Sevilla |
23.7.1995 Lapuan Kalevan kisat
Teija Saari | seiväshyppy | 350 | Lapua |
Kaisa Gustafsson | kolmiloikka | 13,73 | Lapua |
10.7.1994 Tuusulan Kalevan kisat
Vesa-Pekka Pihlavisto | 400 m aidat | 49,75 | Tuusula |
Marika Salminen | kolmiloikka | 13,61 | Tuusula |
2.6.1991 Lempäälä & Punkalaidun
Asko Peltoniemi | seiväshyppy | 572 | Lempäälä |
Seppo Räty | keihäänheitto | 96,96 | Punkalaidun |
Lähde:
Tilastopaja.fi