31-vuotias Annimari Korte liittyi harvalukuiseen kerhoon - naisten SE-tulosta kohenneltu jopa yli 40-vuotiaana


31-vuotias Annimari Korte juoksi Joensuussa keskiviikkona 100 metrin aitojen upean Suomen ennätyksen 12,72. Yli 30-vuotiaana Suomen ennätyksen tekeminen on melkoisen harvinaista etenkin pikajuoksussa.
Etusuora: 26.07.2019 12:55Yleisurheilu
31-vuotias Annimari Korte liittyi harvalukuiseen kerhoon - naisten SE-tulosta kohenneltu jopa yli 40-vuotiaana
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
SE-nainen Annimari Korte.
Edellisen kerran naisten arvokisalajeissa nähtiin yli 30-vuotiaan tekemä SE vuonna 2003, kun Paula Huhtaniemi kiskaisi Kalevan kisoissa edelleen voimassa olevan keihään ennätyksen 64,90. Nykyisistä Suomen ennätyksistä yli 30-vuotiaana on tehty lisäksi Päivi Tikkasen 3000 metrin 8.41,30 (31-vuotiaana Tokion MM-kisoissa 1991) ja Ritva Lemettisen maratontulos 2.28.00 (34-vuotiaana Lontoossa 1995).

Kun tarkastellaan sotien jälkeistä aikaa, vanhimpana naisten Suomen ennätyksen on tehnyt Irja Sarnama (o.s. Lipasti), jonka 40-vuotiaana työntämä kuulatulos 12,02 on lajin ensimmäinen virallinen Suomen ennätys. Sarnama edusti Suomea 1930-luvulla EM- ja olympiakisoissa sijoittuen parhaimmillaan 7:nneksi EM-keihäässä 1938.

Lemettistä vanhempana maratonin SE:n juoksi Sinikka Kiippa vuonnna 1980 (2.50.07), jolloin hän oli 39-vuotias. Tosin maantiematkojen virallisia ennätyksiä alettiin tilastoida vasta myöhemmin.

Ilmeisesti ennen Kortetta ainoa yli 30-vuotiaana tehty naisten pika- tai aitajuoksun ulkoratojen SE on 400 metrin aitojen ensimmäiseksi viralliseksi ennätykseksi laskettu Pirjo Hakalan 64,4 vuodelta 1973. Hallissa Tuula Rautanen juoksi 60 metrin sähköajan SE:n 7,48 EM-halleissa 1973. Hän paranteli myös pituushypyn SE-tulosta yli kolmekymppisenä. Sisko Hanhijoki juoksi 30-vuotiaana vuonna 1993 200 metrin halli-SE:n 23,32.

Heino ja Nikkinen ME-tuloksiin yli 30-vuotiaina


Suomalaiset ovat tehneet myös maailmanennätyksiä kolmekymppisinä. Viljo Heino juoksi 35-vuotiaana 10 000 metrin ME:n 29.27,2 vuonna 1949. Hän juoksi matkan ME-ajan yli 30-vuotiaana myös 1944 (29.35,4). Soini Nikkinen kiskaisi viikon kestäneen keihään ME:n 83,56 32-vuotiaana 1956.

Nykyisistä miesten arvokisalajien SE-tuloksista yli 30-vuotiaana on tehty Jussi Utriaisen puolimaraton-aika 1.02.50 (Venlo 2011), Janne Holmenin maratontulos 2.10.46 (Rotterdam 2008), Frantz Krugerin kiekkoennätys 69,97 (Helsingborg 2007), Valentin Konosen 50 km kävelyn 3.39.34 (Dudince 2000) ja Osku Torron korkeushypyn halliennätys 233 (Tampere 2011). Tommi Evilä sivusi 30-vuotiaana omaa pituushypyn SE:tään 822 Saksan Bad Langensalzassa 2010.

Sotien jälkeisenä aikana vanhimpana tehty miesten SE on Seppo Simolan lähes 36-vuotiaana pukkaama kuulatulos 20,15 vuonna 1972. Simola (s. 1936) ja Matti Yrjölä (s. 1938) paransivat kuulan SE-lukemia useita kertoja yli kolmekymppisinä vuosina 1968-1973. Kauko Harlos teki viimeisen moukarin Suomen ennätyksensä myöskin liki 36-vuotiaana 1969.

Ennen sotia yli 30-vuotiaana Suomen ennätyksiä kohenteli esimerkiksi kuulantyönnön olympiavoittaja ja moukarinheiton Euroopan mestari Ville Pörhölä moukarinheitossa.

1930-luvun jälkeen miesten pikamatkojen Suomen ennätyksistä löytyy yksi yli 30-vuotiaana juostu tulos: Janne Haapasalo sivusi 100 metrin ennätystä 10,42 vuodelta 1997.

Yli 30-vuotiaana tehdyt naisten Suomen ennätykset

(1945-, arvokisalajit)
IkäUrheilijaLajiTulosAika ja paikka
40v 10kkIrja SarnamaKuula12.0213.08.1946 Valkeakoski
39v 5kkSinikka KiippaMaraton2:50:0710.08.1980 Helsinki
39v 2kkSinikka KiippaMaraton2:51:0425.05.1980 Jyväskylä
34v 7kkPäivi TikkanenPuolimaraton1:10:3503.09.1994 Tukholma
34v 6kkRitva MelenderMaraton2:28:0002.04.1995 Lontoo
33v 9kkArja JussilaPituus (halli)6.4514.02.1987 Oslo
33v 9kkKaisa ParviainenPituus5.4805.09.1948 Kotka
33v 7kkKaisa ParviainenKeihäs43.7931.07.1948 Lontoo
33v 6kkRitva MelenderPuolimaraton1:11:0620.03.1994 Lissabon
32v 8kkPäivi TikkanenPuolimaraton1:11:2220.09.1992 Newcastle
32v 5kkPäivi Tikkanen10 000 m31:45.0230.06.1992 Helsinki
31v 10kkTuula RautanenPituus (halli)6.3423.02.1974 Vierumäki
31v 10kkTuula RautanenPituus (halli)6.1109.02.1974 Vierumäki
31v 7kkPäivi Tikkanen3000 m8:41.3026.08.1991 Tokio
31v 3kkTuula RautanenPituus6.6004.08.1973 Varsova
31v 3kkTuula RautanenPituus6.4829.07.1973 Somero
31v 3kkAnnimari Korte100 m aidat12.7224.07.2019 Joensuu
30v 11kkTuula Rautanen60 m (halli)7.4810.03.1973 Rotterdam
30v 10kkTuula RautanenPituus (halli)5.8810.02.1973 Turku
30v 9kkSisko Hanhijoki200 m (halli)23.3213.02.1993 Lievin
30v 5kkPaula HuhtaniemiKeihäs64.9010.08.2003 Helsinki
30v 5kkSisko HeikkiläKorkeus1.5208.06.1952 Seinäjoki
30v 5kkPäivi Tikkanen10 000 m31:57.5627.06.1990 Helsinki
30v 1kkPirjo Hakala400 m aidat64.418.09.1973 Jyväskylä


Yli 30-vuotiaana tehdyt miesten Suomen ennätykset

(1945-, arvokisalajit)
IkäUrheilijaLajiTulosAika ja paikka
35v 11kkSeppo SimolaKuula20.1519.07.1972 Turku
35v 10kkKauko HarlosMoukari66.1210.08.1969 Hofors
35v 6kkViljo Heino10 000 m29:27.201.09.1949 Kouvola
35v 5kkReijo ToivonenPituus (halli)7.9130.01.1972 Berliini
35v 4kkMatti YrjöläKuula20.4919.08.1973 Lohja
35v 1kkSeppo SimolaKuula19.9422.09.1971 Wuppertal
35v 1kkSeppo SimolaKuula19.7118.09.1971 Oslo
35v 1kkSeppo SimolaKuula19.6328.08.1971 Göteborg
34v 10kkKauko HarlosMoukari65.6218.07.1968 Tukholma
34v 10kkKauko HarlosMoukari65.3017.07.1968 Hammerdal
34v 5kkMatti YrjöläKuula20.3815.09.1972 Tampere
34v 5kkMatti YrjöläKuula20.2112.09.1972 Orivesi
34v 1kkJukka ToivolaMaraton2:11:3523.10.1983 New York, N.Y. USA
33v 10kkPentti RepoKiekko59.4430.08.1964 Seinäjoki
33v 7kkPentti RepoKiekko58.5820.06.1964 Saarijärvi
33v 6kkAntti KalliomäkiSeiväs5.6613.07.1980 Raahe
33v 5kkAntti KalliomäkiSeiväs5.6321.06.1980 Sotkamo
33v 1kkSeppo SimolaKuula19.2406.09.1969 Tukholma
33v 1kkAntti KalliomäkiSeiväs (halli)5.4517.02.1980 Rovaniemi
32v 10kkSoini NikkinenKeihäs83.5624.06.1956 Kuhmoinen
32v 10kkPentti RepoKiekko57.6715.09.1963 Seinäjoki
32v 10kkPentti RepoKiekko57.6101.09.1963 Tukholma
32v 9kkPentti RepoKiekko56.0318.08.1963 Turku
32v 6kkValto OleniusSeiväs4.3106.07.1953 Tampere
32v 4kkJanne Haapasalo100 m10.4224.08.1997 Tampere
32v 4kkJussi UtriainenPuolimaraton1:02:5027.03.2011 Venlo
32v 3kkFrantz KrugerKiekko69.9715.09.2007 Helsingborg
32v 2kkSoini NikkinenKeihäs79.6407.10.1955 Tampere
32v 1kkTimo TompuriKiekko69.6208.07.2001 Helsingborg
31v 7kkValto OleniusSeiväs4.3022.07.1952 Helsinki
31v 7kkAntti KalliomäkiSeiväs5.6008.08.1978 Lohja
31v 6kkAntti KalliomäkiSeiväs5.5815.07.1978 Raahe
31v 5kkPentti KahmaKiekko66.8224.05.1975 Modesto
31v 5kkOsku TorroKorkeus (halli)2.3305.02.2011 Tampere
31v 5kkMatti YrjöläKuula19.4506.09.1969 Tukholma
31v 4kkMatti YrjöläKuula19.1917.08.1969 Helsinki
31v 2kkMatti YrjöläKuula19.1022.06.1969 Saarijärvi
31v 2kkMatti YrjöläKuula18.9918.06.1969 Tampere
31v 2kkSoini NikkinenKeihäs79.6017.10.1954 Tampere
31v 2kkValentin Kononen20 km kävely1:20:4207.05.2000 Heinola
31v 0kkValentin Kononen50 km kävely3:39:3426.03.2000 Dudince
30v 10kkHarri HuhtalaMoukari78.6807.07.1983 Helsinki
30v 10kkJarmo KärnäPituus8.1604.06.1989 Riika
30v 8kkEero Tuomaala5000 m14:02.010.07.1957 Pori
30v 7kkPentti KahmaKiekko66.5214.07.1974 Ylivieska
30v 6kkJanne HolménMaraton2:10:4613.04.2008 Rotterdam
30v 6kkJarmo KärnäPituus (halli)8.0812.02.1989 Solna
30v 5kkOsku TorroKorkeus (halli)2.3222.01.2010 Wuppertal
30v 4kkAsko PesonenKorkeus2.1701.09.1973 Stockholm SWE
30v 4kkMatti YrjöläKuula18.8809.08.1968 Nokia
30v 4kkMatti YrjöläKuula18.8428.07.1968 Pori
30v 2kkSeppo RätyKeihäs90.6020.07.1992 Nurmijärvi
30v 2kkTommi EviläPituus8.2205.06.2010 Bad Langensalza
30v 1kkJuha Väätäinen5000 m13:32.4814.08.1971 Helsinki
30v 0kkJuha Väätäinen10 000 m27:52.7810.08.1971 Helsinki
30v 0kkJuha Väätäinen10 000 m28:12.823.07.1971 Oulu
30v 0kkJuha Väätäinen3000 m7:56.420.07.1971 Helsinki
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta