Nuorten MM-hiihdot käynnistyivät Norjan Lillehammerissa maanantaina alle 20-vuotiaiden vapaan hiihtotavan sprinteillä. Suomalaisista parhaaseen suoritukseen ylsi peräti kolme vuotta vanhimpia kilpasisariaan nuorempi 16-vuotias Anni Jantunen.
Nuorten MM-hiihtojen avauspäivä ei antanut suomalaisille vielä aihetta mitalikahvien keittoon. Ensimmäisenä kisapäivänä Norjan Lillehammerin olympiamaisemissa hiihdettiin alle 20-vuotiaiden vapaan hiihtotavan sprintit.
Naisten kilpailussa kolme suomalaista eteni karsinnasta erävaiheeseen. Vasta 16-vuotias
Anni Jantunen säväytti jo karsinnassa ollen nopeimpana suomalaisena karsinnan kahdeksas. Puolivälierässään sarjaansa kolme vuotta alaikäinen Jantunen ei kuvia kumarrellut, vaan piti vauhtia alusta asti pitäen vanhempia kilpakumppaneitaan kovilla alusti asti.
Lopulta Jantunen jäi erässään kovan vauhdinpidon jälkeen kolmanneksi, mutta aika riitti jatkopaikkaan 12 parhaan välieriin. Välierässä Jantusen bensa oli käytetty loppuun ja suomalainen jäi eränsä viimeiseksi, eikä pystynyt taistelemaan finaalipaikasta. Välieräpaikka oli kuitenkin nuorelle suomalaiselle upea suoritus. Hän oli kilpailun ainoa vuonna 2009 syntynyt, joka selvisi ylipäätään jatkoon karsinnasta. Painakaa siis nimi tiukasti mieleen!
Iiris Vuotilainen ja
Olivia Puranen mittelivät puolivälierissään jatkopaikoista, mutta jäivät lopulta erissään sijoille viisi ja kuusi.
Naisten kilpailun voittoon hiihti olympialaisissa Itävaltaa edustanut
Heidi Bucher. Karsinta ja eriä dominoinut Norjan
Iselin Bjervig Drivenes ei saanut finaaliissa karistettua itävaltalaista kannoiltaan ja joutui loppusuoralla taipumaan hopealle. Pronssi meni Norjan
Elise Skaarille.
Miesten kilpailussa suomalaisista erävaiheeseen selvisivät
Melker Wikblom ja
Juuso Tossavainen. Kaksi hiihti samassa ensimmäisessä puolivälierässä, jossa etenkin Wikblom piti aktiivisesti vauhtia. Wikblom taisteli loppusuoran loppuun saakka tiukasti jatkopaikasta, mutta taipui viime metreillä kolmanneksi, eikä aika riittänyt jatkopaikkaan. Tossavainen viihtyi myös erän kärkipäässä ja tuli lopulta maaliin viidentenä vain reilun sekunnin erän ykkösen jälkeen.
Miesten kilpailun voittoon hiihti Ruotsin
Eddie Pettersson, joka piti miesten finaalia hallussaan alusta loppuun. Kultamitali ratkesi loppukurotuksessa 0,06 sekunnin minimaalisella marginaalilla ennen Norjan
Leopold Strandia. Pronssia pokkasi Italian
Federico Pozzi.
Nuorten MM-hiihdot 2.3.2026
Miesten sprintti (v) finaali
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Eddie Pettersson 🇸🇪 | 2.46,55 |
| 2. | Leopold Strand 🇳🇴 | +0,06 |
| 3. | Federico Pozzi 🇮🇹 | +1,17 |
| 4. | Nolan Gertsch 🇨🇭 | +2,92 |
| 5. | Jonas Malmo Skogstad 🇳🇴 | +4,98 |
| 6. | Murphy Kimball 🇺🇸 | +9,25 |
Koko tuloslista
Naisten sprintti (v) finaali
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Heidi Bucher 🇦🇹 | 3.08,61 |
| 2. | Iselin Bjervig Drivenes 🇳🇴 | +0,85 |
| 3. | Eline Skaar 🇳🇴 | +1,02 |
| 4. | Katerina Duskova 🇨🇿 | +4,89 |
| 5. | Julie Sand-Hansen 🇳🇴 | +6,14 |
| 6. | Herta Rajas 🇪🇪 | +25,22 |
Koko tuloslista