Uudenvuoden aattona Tour de Skillä kisataan 5 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtö erähiihtona.
Maastohiihdon maailmancupin kilpailumuodot ovat pysyneet viime vuosikymmenien aikana varsin muuttumattomina, vaikka hiihdettävien matkojen pituudet ovatkin muuttuneet. Edelliset suuret uudistukset nähtiin vuosituhannen vaihteessa, kun yhteislähdöt tulivat väliaikalähtöjen rinnalle ja sprintit tulivat mukaan kisaohjelmaan.
Henkilökohtaisten kisojen puolella viimeisin kokonaan uusi kilpailumuoto on ollut kaudella 2002/2003 perinteisen kaksiosaisen takaa-ajon tilalle tullut skiathlon-kilpailu. 2010-luvulla nuorten puolella kokeiltiin myös skicrossia, mutta sprinttiä ja alppihiihtoa yhdistänyt kisamuoto ei koskaan tullut mukaan aikuisten puolelle.
Tämän vuoden
Tour de Skillä ohjelmassa on kuitenkin pitkästä aikaa täysin uusi kisamuoto. Uudenvuodenaattona Tourin kolmantena kisapäivänä
Toblachissa kisataan ensimmäistä kertaa 5 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtö erähiihtona.
Lyhyt viiden kilometrin massalähtö on hiihdetty Tourilla kerran aiemminkin, eivätkä kokemukset siitä olleet kovinkaan positiivisia. 2016/2017 naiset hiihtivät Val Müstairissa perinteisen vitosen massalähdön, jossa lopputulokset määräytyivät lähinnä starttipaikkojen mukaan. Hieman liioitellen takapään lähtijät olivat vielä jonossa ensimmäisessä nousussa, kun kärkipäässä startanneet tulivat jo maaliin.
Tällaisen kaaoksen välttämiseksi tällä kertaa viiden kilometrin sähäkkä yhteislähtömatka hiihdetään siis erissä. Totuttuun tapaansa Kansainvälinen hiihtoliitto FIS ei osannut uudesta innovaatiostaan viestiä suurelle yleisölle kovinkaan selvästi, vaan kisamuodon tarkka kulku täytyy kaivaa FIS:n nettisivuilta kauden 2025/2026 säännöistä kertovan PDF-tiedoston Tour de Ski -liitteestä.
Uudessa kilpailumuodossa urheilijat jaetaan osallistujamäärästä riippuen joko kolmeen tai neljään erään, joissa jokaisessa on mukana reilut 20 hiihtäjää. Eräjako perustuu Tour de Skin kokonaistilanteeseen kahden kisan jälkeen, ja esimerkiksi neljässä erässä hiihdettäessä Tourin johtaja saa vastaansa muun muassa kokonaistilanteen sijoilla 4, 7 ja 10 olevat urheilijat.
Jokainen erä hiihtää saman viiden kilometrin matkan ja erien sisällä keskinäinen paremmuus määräytyy luonnollisesti maaliintulojärjestyksen mukaan tarvittaessa maalikameraa hyödyntäen.
Kisan lopputulokset tulevat kuitenkin loppuaikojen perusteella, eli kaikkien erien tultua maaliin urheilijat laitetaan paremmuusjärjestykseen loppuaikojen perusteella. Jos eri erissä hiihtäneistä urheilijoista kahdella tai useammalla on sama aika, jakavat he lopputuloksissa samaa sijaa.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että yhdessäkään erässä ei voida passailla, vaan kaikkien on hiihdettävä alusta loppuun maksimivauhtia. Loppuaika on eräsijoitusta tärkeämpi asia.
Kisamuoto saattaa kuitenkin olla varsin epätasa-arvoinen, jos olosuhteet muuttuvat merkittävästi kilpailun aikana. Esimerkiksi kova lumisade kesken kilpailun tai vaihtoehtoisesti olosuhteiden selkeä hidastuminen sään lämpenemisestä johtuen voivat tehdä kilpailusta todella epäreilun.
Mutta koska kisamuotoa ei ole koskaan ennen testattu, näyttää vasta uudenvuoden aaton neitsytkilpailu sen, kuinka erämuotoinen massalähtö lopulta toimii. Kisamuoto saattaa osoittautua parhaaksi innovaatioksi pariin vuosikymmeneen tai sitten vuoden 2026 päätteeksi Tourilla saadaan todistaa enemmän pelleilyä kuin kilvanhiihtoa muistuttavaa irvokasta näytöstä.
On myös perusteltua kysyä, olisiko kisamuotoa ollut järkevämpää testata ensin pienemmissä kisoissa, ennen kuin se tuodaan mukaan maastohiihdon korkeimmalle kilpailutasolle. Esimerkiksi ampumahiihdon puolella IBUlla on tapana testata uusia formaatteja, kuten esimerkiksi 60 hiihtäjän massalähtöä, useamman kauden ajan IBU Cupin puolella, ennen kuin ne tuodaan mukaan maailmancupiin.