6.4.1993 Jan Zelezny kiskaisi ME:n 95,54
Jukka Moisio: 06.04.2015 14:16Yleisurheilu
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Tasan 22 vuotta sitten Tsekin Jan Zelezny avasi kilpailukautensa Etelä-Afrikassa, jossa hän oli pitkällä harjoitusleirillä. Hallitsevan olympiavoittajan heittämistä Pietersburgin kentällä oli kokoontunut todistamaan kolmesta neljään tuhatta katsojaa. Olosuhteet olivat Zeleznyn mukaan samanlaiset kuin vuonna 1987, kun hän heitti ensimmäisen maailmanennätyksensä Tsekkoslovakian Nitrassa. Ilma oli helteinen ja hienoinen tuuli puhalsi heittosuunnasta katsoen oikealta.
Heti ensimmäisellä heitolla rävähti. Heldin valmistama OTE-merkkinen keihäs lensi pitkälle yli 90 metrin - aina lukemille 95,54 asti. Steve Backleyn nimissä ollut maailmanennätys parani yli neljä metriä ja Zeleznyn oma ennätys yli viisi metriä.* Loput kierrokset 26-vuotias tsekkiheittäjä jätti väliin ja syynkin hän kertoi rehellisesti.
- Jos olisin jatkanut kilpailua, olisin saattanut parantaa tulostani. Tämä ei kuitenkaan ollut tarkoitukseni. Minun on parannettava vielä ennätystäni toisissa kilpailuissa tänä ja ensi vuonna.
- En saanut mitään palkintorahaa. Järjestäjät maksoivat starttirahaa 2000 dollaria, mikä ei vastaa edes keskitason urheilijan starttirahaa Euroopassa.
Myös kilpakumppanit huomioivat Zeleznyn ennätyksen.
- Seppo Räty lähetti terveisiä ja sanoi, että ennätysheittoni oli parempi kuin Oslon* heitto. Myös Backley soitti minulle.
Tuore ME-mies piti mahdollisena jopa sadan metrin haamurajan ylittämistä.
- Totta kai on mahdollista heittää sata metriä, mutta silloin pitää olla täydellisessä kunnossa ja olojen on oltava ihanteelliset. Sadan metrin viiva ei ole ikinä pelottanut minua.
Etelä-Afrikan leiriään jatkanut Zelezny kilpaili seuraavan kerran 13.4. Stellenboschissa, jossa tuloksena oli 90,60. Kesän suurin tavoite oli Stuttgartin MM-kisat, joissa tsekki saavuttikin ensimmäisen maailmanmestaruutensa tuloksella 85,98. Pari viikkoa MM-kisojen jälkeen täyttyi myös tavoite ME:n parantamisesta, kun 29.8. Sheffieldissä Zeleznyn heitto kantoi 95,66.
Keihäslegendaksi noussut Zelezny jatkoi uraansa vuoteen 2006 saakka. Hän voitti kolme olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta sekä saavutti viisi himmeämpää mitalia olympia-, MM- ja EM-kisoissa. Vuonna 1996 Jenassa Zelezny heitti edelleen voimassa olevan maailmanennätyksen 98,48. Pietersburgin 22 vuoden takainen ME jäi tsekkiheittäjän uran kolmanneksi pisimmäksi heitoksi.
* Zelezny oli heittänyt 94,74 Oslossa 1992 Nemethin keihäällä, joka ei täyttänyt kaikkia materiaalisääntöjä. Tuossa keihäässä ei kuitenkaan ollut kyse "karhennetusta keihäästä", jolla Seppo Räty heitti 96,96 Punkalaitumella 1991.
Lähde: Yleisurheilun kuvalehti 4/1993
Zeleznyn 95,54 Pietersburgissa 6.4.1993:
https://youtu.be/QpRTvfpj7Og