Afrikkalaiset juoksijat eivät saavuttaneen Torunin MM-halleissa yhtään mitalia 800, 1500 tai 3000 metrillä. Maanosa oli saavuttanut kestomatkoilla tähän mennessä vähintään yhden mitalin kaikissa MM-hallikilpailuissa.
Torunin MM-hallit saatiin päätökseensä sunnuntaina, ja yhteensä 32 maata saavutti kisoissa vähintään yhden mitalin.
Afrikkalaiset juoksijat ovat hallinneet vuosien saatossa myös MM-hallien kestomatkoja, mutta nyt Puolan kisoissa yleisö pääsi todistamaan suorastaan ennennäkemätöntä tilannetta. Afrikan kestotähdet jäivät Torunissa kokonaan ilman mitaleja 800, 1500 ja 3000 metrin kilpailuissa.
Yleisurheilun sisäratojen MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1987 lähtien, ja tähän mennessä Afrikan mantereella on juhlittu jokaisissa kilpailuissa vähintään yhtä kestomitalia. Parhaimpina menestysvuosina kestävyysjuoksun mahtimantereelle on mennyt jopa 12 mitalia (2022 ja 2008).
Vielä vuosi sitten Etiopia hallitsi kestomatkoja rautaisella otteella, kun maa vei Kiinan Nanjingissa järjestetyissä kisoissa nimiinsä neljä kestomatkojen kuudesta mitalista. Torunissa Etiopia jäi kokonaan ilman mitaleja, ja samalla katkesi myös maan 23 vuotta kestänyt mitaliputki MM-halleissa.
Kestävyysjuoksun mahtimaihin kuuluva Kenia jäi nyt jo toista kertaa peräkkäin ilman mitaleita MM-halleissa.
Torunin MM-hallien kestomatkojen ykkönen oli mitalien määrässä mitattuna Yhdysvallat (5) ja ykkössijoissa Iso-Britannia (3).