200 metrin juoksun MM-mitalisti ulkona olympialaisista – missasi kolme dopingtestiä


Dohan MM-kisoissa 2019 pronssin 200 metrin juoksussa saavuttanut ecuadorilainen Álex Quiñónez on ulkona muutaman viikon päästä Tokiossa käynnistyvistä olympialaisista.
Etusuora: 02.07.2021 08:15Yleisurheilu
200 metrin juoksun MM-mitalisti ulkona olympialaisista – missasi kolme dopingtestiä
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kansainvälisen yleisurheiluliiton etiikkaa valvova elin AIU ilmoitti lauantaina, että Álex Quiñónez on asetettu kilpailukieltoon olinpaikkatietoihin liittyvien rikkeiden takia. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea väliin jäänyttä dopingtestiä 12 kuukauden aikana.

31-vuotiaan Quiñónezin MM-pronssiaika Dohassa oli 19,98. Hänen ennätyksensä 200 metrillä on 19,87 samalta vuodelta Lausannesta. Quiñónez ei olisi lukeutunut Tokiossa lajin vahvimpiin mitalisuosikkeihin, sillä kesäkuun kahdessa kilpailussaan hän juoksi ajat 20,73 ja 20,83.

AIU tiedotti myös, että kiekonheitossa MM-kutoseksi Dohassa yltänyt brasilialainen Fernanda Martins on jäänyt kiinni Ostarine-nimisen kielletyn lääkeaineen käytöstä. Martins heitti heinäkuussa Yhdysvalloissa lukemat 64,21, mutta ei kärynsä takia pääse taistelemaan mitaleista Tokiossa.