Linn Gestblom tekee paluun ampumahiihtokilpailuihin – 21 kuukauden tauon jälkeen.
Ruotsalainen ampumahiihtotähti
Linn Gestblom tekee vihdoin odotetun paluun kilpaladuille. Peräti 21 kuukauden mittainen kilpailutauko päättyy, kun Gestblom osallistuu viikonloppuna Ruotsin
Sverigepremiäreniin Idressä.
Gestblom tarvitsee myös onnistumisia, sillä edes MM-mitalistille ei ole helppoa murtautua Ruotsin joukkueeseen. Esikilpailu Idressä onkin ruotsalaisille varsin kova paikka, kun kamppaillaan paikoista maajoukkueen mukaan.
Gestblom, 31, kilpaili viimeksi helmikuussa 2024 Nove Meston MM-kisoissa, minkä jälkeen hän joutui olkapääleikkaukseen. Vasemman olkapään ongelmat jatkuivat kuitenkin pitkään ja hän joutui jättämään väliin koko viime kauden. Tämän vuoden alussa tehtiin vielä uusi leikkaus.
– Toivon ehtiväni takaisin ja saavani riittävästi harjoituksia ennen kauden alkua. En kuitenkaan koe, että paluu tulisi liian aikaisin, Gestblom kertoi ruotsalaiselle TT-uutistoimistolle aiemmin syksyllä.
Viime viikkoina hän kärsi myös kivuista oikeassa olkapäässä, minkä vuoksi osallistuminen maajoukkueleirille Idressä jäi väliin. Nyt hän kuitenkin vakuuttaa olevansa hyvässä kunnossa ja valmis kilpailemaan.
– Se on joka vuosi samanlaista, juuri niin kuin pitääkin – vähän epävarmaa. Se on osa lajin viehätystä, hän sanoi.
Gestblom (os. Persson) debytoi maailmancupissa vuonna 2015 ja voitti ensimmäisen olympimitalinsa jo vuonna 2018 Ruotsin viestijoukkueessa.
Tämän jälkeen ruotsalainen on voittanut henkilökohtaisen MM-hopean ja -pronssin sekä viisi arvokisamitalia viesteistä.
Gestblom on tämän kauden odotetuimpia palaajia kisaladuille, peräti 21 kuukauden tauon jälkeen. Viime kaudella kaikki kilpailut jättivät väliin kuitenkin myös Italian
Lisa Vittozzi ja Saksan
Janina Hettich-Walz, jotka tekevät myös paluun kisaladuille - vieläpä samassa kilpailussa lauantaina.
Lue myös: Öbergit, Vittozzi, Samuelsson, Ponsiluoma... - Ruotsissa viikonloppuna kovatasoinen kauden avaus
Lähteet:
SVT