Itävallan kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä lopettaa uransa Holmenkollenin viikonlopun jälkeen.
Itävallan kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä
Lisa Hauser on ilmoittanut lopettavansa kilpauransa. 32-vuotias Hauser päättää pitkän ja menestyksekkään uransa maailmancup-kauden finaaleihin Holmenkollenissa Oslossa.
Päätös tulee hieman yllättäen, sillä Hauserin uran päätöksestä ei ole tihkunut tietoa ennen tätä toisin kuin esimerkiksi
Fraziska Preussin ja
Dorothea Wiererin lopetuspäätöksistä.
– Ampumahiihto on ollut iso osa elämääni vuosien ajan, mutta viime aikoina olen huomannut, että prioriteettini ovat muuttuneet, Hauser kertoo Itävallan hiihtoliiton tiedotteessa.
– Haluan nyt nauttia elämästä huippu-urheilun jälkeen, viettää enemmän aikaa perheen ja ystävien kanssa ja elää hieman spontaanimmin.
Hauser nousi kansainväliseen kärkeen kaudella 2020–2021, kun hän saavutti ensimmäisen maailmancupin palkintopallisijoituksensa Oberhofissa ja juhli pian sen jälkeen uransa ensimmäistä voittoa Antholz-Anterselvassa.
Läpimurto huipentui saman kauden MM-kisoissa Pokljukassa, jossa Hauser voitti MM-kultaa yhteislähtökilpailussa ja -hopeaa takaa-ajosta. Hänestä tuli tuolloin ensimmäinen itävaltalainen nainen ampumahiihdon maailmanmestarina. Samoissa kisoissa hän saavutti lisäksi sekaviestin MM-hopean.
Pekingin olympialaisissa 2022 Hauser jäi niukasti ilman mitalia sijoituttuaan sprintissä neljänneksi ja takaa-ajossa seitsemänneksi. Komea ura jäi näin ilman olympiamitalia.
Viimeiseksi jääneen MM-mitalinsa Hauser voitti Oberhofin MM-kisoissa 2023 yhdessä
David Komatzin kanssa parisekaviestissä.
Arvokisamitalien lisäksi Hauser kuuluu harvalukuiseen joukkoon ampumahiihtäjiä, jotka ovat voittaneet maailmancupissa osakilpailun kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla; pikakilpailussa, takaa-ajossa, yhteislähdössä ja normaalimatkalla.